Liikuntapaikoille 900 000 euroa valtionavustusta – jättipotti Vaisaaren koululle, mukava summa myös Rauman maauimalalle

Mikael Rydenfelt

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt paikallisten liikuntapaikkojen rakennushankkeisiin yhteensä 900 000 euroa.

Summa koostuu 15 liikuntapaikan rakentamisesta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Hakemuksia avi sai yhteensä 26.

Avustusten myöntämisessä painotettiin erityisesti niin sanottuja lähiliikuntapaikkoja, jotka ovat useimmiten koulujen liikunnallisia pihahankkeita, mutta palvelevat kuntalaisia myös kouluajan ulkopuolella.

Valtionavustusta oli jaettavana tänä vuonna 100 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Hankekohtaisia avustuspäätöksiä jouduttiin siitä huolimatta pienentämään aikaisempaan nähden, koska hakemuksia oli enemmän ja haettujen avustusten yhteismäärä huomattavasti aiempia vuosia suurempi.

Suurimman avustuksen sai Suomen suurimman yläkoulun, Raision Vaisaaren koulun lähiliikuntapaikka. Yli 700 oppilaan koulun liikuntapaikalle myönnettiin 144 000 euroa valtionavustusta.

Toiseksi suurin summa, 98 000 euroa meni Rauman maauimalan huoltorakennuksen perusparannustyöhön. Rauman vuonna 1955 valmistunutta maauimalaa ryhdyttiin kunnostamaan hanketta varten perustetun yrityksen avulla viime vuonna. Uimalan on määrä avata ovensa yleisölle ensi kesänä.

Myös Naantalin Maijamäen koulun liikuntapaikan rakennushankkeelle myönnettiin mukavasti avustusta, 92 000 euroa. Maijamäkeen myönnettiin samalla ennakkopäätöksenä 78 000 euroa vuodelle 2020.

Liikuntapaikka-avustukset Lounais-Suomessa

Varsinais-Suomi

Kaarinan kaupunki: Auranlaakson koulun lähiliikuntapaikka 50 000 euroa

Kosken kunta: tenniskenttä–jääkiekkoradan perusparannus 15 000 euroa

Liedon kunta: Loukinaisten koulun lähiliikuntapaikka 50 000 euroa

Kaarina, Manhattan Sport Center Oy: tennishallin perusparannus 67 000 euroa

Naantalin kaupunki: Maijamäen koulun lähiliikuntapaikka 92 000 euroa + 78 000 euroa vuodelle 2020

Paraisten kaupunki: Simonkylän koulun lähiliikuntapaikka 42 000 euroa

Raision kaupunki: Vaisaaren koulun lähiliikuntapaikka 144 000 euroa

Ruskon kunta: pesäpallokentän perusparannus 47 000 euroa

Salon kaupunki: Tupurin koulun lähiliikuntapaikka 84 000 euroa

Vehmaan kunta: Yhtenäiskoulun lähiliikuntapaikka 69 000 euroa

Vehmaan kunta: pallokenttäalue 30 000 euroa

Satakunta

Rauma, Makis Oy: maauimalan huoltorakennuksen perusparannus 98 000 €

Merikarvian kunta: tekonurmikentän perusparannus 31 000 €

Porin kaupunki: Liisantorin pallokentän hiekkatekonurmi 65 000 €

Ulvilan kaupunki: pesäpallonkentän perusparannus ja laajennus 16 000 euroa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.