Toriparkin työmaalla tehtiin yötöitä – Turun Sanomat selvitti, mistä oli kyse

Marttiina Sairanen
Toriparkilla jouduttiin tekemään töitä yömyöhään.

Samuel Nyroos

Toriparkin työmaata viime yönä noin kello 1.50 netistä Torilivestä tarkkaillut Turun Sanomien lukija hämmästyi. Kuvassa näkyi puominosturin pää ja muutama työmies.

Kello 2.16 kuvissa näytti taas rauhalliselta, lukija kertoo.

Turun Sanomat selvitti, mitä ihmettä työmaalla puuhattiin yömyöhään.

Vastaava työnjohtaja Pasi Mäkinen Skanska Oy:stä kertoo, että kyseessä oli väliaikaisen vesijohdon liitostyöt.

– Tämä on ihan normaali käytäntö. Vedenkulutus on öisin pienintä ja liikennettä on vähän. Työmailla näitä joudutaan aina silloin tällöin tekemään, Mäkinen sanoo.

Mäkisen mukaan kyseinen työ ei aiheuttanut vesikatkoksia toria ympäröiviin rakennuksiin.

Työmaan tapahtumia voi seurata reaaliaikaisesti osoitteesta https://torilive.fi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Sivustaseuraaja
Pimeitä hommia
Harrastavat veronkiertoa :)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
lomalaine
Outoa
Miksiköhän ei sitä uutisoitu kun Hansa teki töitä maanantai-tiistai välisenä yönä Aurakadulla? Ai niin "koska toriparkki"...

Masa Pasa
Vast: Outoa
Tai sitten kukaan asian huomannut ei ottanut yhteyttä sanomalehteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lehdenlukija
Soravarasto?
Torikuopasta on tehty soravarasto. Vai joko sitä täytetään kun rahat ovat lopussa?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »