Tamperelainen Marin torjuu turkulaisten epäilyt, että hän liikenneministerinä vetäisi kotiinpäin

Marinin perhe ajaa uudehkolla diesel-autolla eikä ainakaan vielä harkitse sen vaihtamista.

Tamperelainen Sanna Marin nimitettiin torstaina liikenne- ja viestintäministeriksi.

Helsinki

Aki Taponen

Varsinais-Suomessa pelätään, että liikenne- ja viestintäministeriksi torstaina nimitetty tamperelainen Sanna Marin (sd.) vetää kotiin päin ja Turun tunnin juna jää Tampereen tunnin junan taakse tulevassa rahoituksessa.

– En olisi huolissani missään päin Suomea siitä, etteikö tämä hallitus huolehtisi koko maan elinvoimaisuudesta, Marin vastaa epäilijöilleen.

Hän lupaa ministerinä noudattaa hallitusohjelmaa ja kunnioittaa kaikkien viiden puolueen yhdessä sopimia linjauksia.

– Kaikki kolme isoa ratahanketta on mainittu hallitusohjelmassa, Marin sanoo.

Ne ovat päärata ja sen laajennukset, Helsingistä länteen suuntautuva rata (mukaan lukien Espoon kaupunkirata) sekä Helsingistä itään suuntautuva rata.

Marin myöntää, että joutuu hyppäämään uuteen maailmaan aloittaessaan liikenne- ja viestintäministerinä.

– En ole ollut eduskunnassa liikennevaliokunnassa, vaan enemmän keskittynyt muihin kysymyksiin. Tässä on paljon uuden opettelemista, Marin sanoi.

Hän oli jo saanut perehtymiskansion, jota lupasi torstai-iltana lukea, ennen kuin menee perjantaiaamuna tutustumaan ministeriöön.

– Olen valmis tähän työhön ja innoissani.

Edeltäjäänsä Anne Berneriin (kesk.) Marin ei halua itseään verrata. Berner veti markkinahenkistä liikennepolitiikkaa ja uudisti muun muassa taksiliikennettä säätelevän lainsäädännön.

Uusi hallitus lupaa ohjelmassaan pyrkiä korjaamaan taksiuudistuksen epäkohtia, joihin kuuluu muun muassa taksien heikko saatavuus maaseudulla.

– Poliitikoille on tullut paljon palautetta taksien saatavuudesta ja Kela-kuljetusten ongelmista. Hinnat ovat ainakin osassa maata nousseet, hän tietää.

Marin sanoo haluavansa selvittää asiat kunnolla, ennen kuin ottaa niihin kantaa.

– En osaa vielä arvioida, miltä osin lakia on mahdollista korjata, mutta kyllä tätä tarkastellaan.

Parhaillaan rakennettavan ratikkareitin varrella Tampereella asuvalla Marinilla on ajokortti ja hänen perheellään on auto. Se on tavallinen dieselillä kulkeva Mitsubishi, vuoden 2016 mallia.

– Kriteerinä oli, että se on erittäin vähäpäästöinen. Sillä pääsee yhdellä tankilla yli 800 kilometriä.

Hallitusneuvotteluissa Marin johti työryhmää, jonka nimi oli hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi.

– Meillä on erittäin kunnianhimoinen tavoite, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Siinä hiilipäästöjen vähentäminen on aivan keskeisessä asemassa.

Marin muistuttaa sdp:n tavoitteesta, että luotaisiin hallittu suunnitelma, minkä jälkeen uusista myytävistä fossiilisilla polttoaineilla kulkevista henkilöautoista siirryttäisiin ilmastolle ja ympäristölle puhtaampiin ratkaisuihin.

Perheen oman auton vaihtamisesta sellaiseen Sanna Marin ei ole keskustellut, sillä nykyinen auto on melko uusi.

– Enkä tee meidän perheessä yksin päätöksiä, hän lisää.

Kuka?

Sanna Marin

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin, 33, on toisen kauden kansanedustaja Tampereelta.

Sdp:n ensimmäisenä varapuheenjohtajana hän joutui tuuraamaan Antti Rinnettä tämän sairausloman aikana.

Marin johti Tampereen kaupunginvaltuustoa 2013–2017.

Koulutukseltaan Marin on hallintotieteiden maisteri.

Hänellä on viime vuonna syntynyt tytär yhdessä puolisonsa kanssa.

Lapsuutensa Sanna Marin eli sateenkaariperheessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Pekka Riekkinen
Ei mitään syytä huoleen turkulaisilla
Marin on,kuten ministerit yleensä ,täysin objektiivinen ja puolueeton ja hänen vahvat Tampere kytköksensä eivät mitenkään vaikuta hänen ratkaisuihinsa ministerinä. Mutta ehkä ei seuraavaan kymmeneen vuoteen kannata kuitenkaan etukäteen ostaa lippuja tunnin junaan:)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Tunnin junilta puuttuu rahoitus
Bernerin mallissa ratayhtiöitten rahoitus piti hoitaa pitkäaikaisilla lainoilla, joita ei ollut edes tarkoitus maksaa takaisin. Lainaraha on edelleen ainut ratkaisu, mutta nyt se pitää maksaa takaisin. Miten?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KALLE JUNNILA
Yhdellä tankilla
Mitä suurempi tankki, sitä vähäpäästöisempi auto

MIKA MUNKKI
Ei tunnin juna Turkuun
Aamulehdessä ministeri sanoi selvästi, että päärata on tärkeä. Tamperelainen ei esitä mitään Turkuun.

Pekka
Vast: Ei tunnin juna Turkuun
Muistelepa miten monta metriä Turku-Helsinki -moottoritie 90-luvulla eteni, kun meillä oli turkulainen liikenneministeri. Ei metriäkään.

En olisi huolissani sen pohjalta mitä on kerrottu tuon naisen toiminnasta Tampereen ratikkajutussa. Palautti kuulemma aina valtuuston höpinät asialinjalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Ei tunnin juna Turkuun
Päärata on tärkeä, mutta ei se tee muita ratoja tarpeettomiksi. Tunnin junan suunnittelu on niin paljon pidemmällä, kuin pääradan, että keskeyttäminen nyt olisi todella kallista. Niin ei tule tapahtumaan.

Marin on ollut ministeri yhden päivän, ei nyt ehkä vielä kannata turkulaiseen tapaan ripotella tuhkaa päälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toni Lajos
juna
Matin ja Tepon hieno suosio vuosikemmenien ajan harmittaa tameperelaisia siinä määrin, että Turun juna meni jo....

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »