Ely-keskus kerää yhteysaluksilla kulkevien toiveita kyselyllä

SSS/MARKO MATTILA
Ely-keskus kerää yhteysaluksilla liikkuvien toiveita.
Ely-keskus kerää yhteysaluksilla liikkuvien toiveita.

Varsinais-Suomen Ely-keskus kerää kilpailutettavien yhteysalusreittien käyttäjien toiveita sähköisillä kyselyillä. Kesä-heinäkuun voimassa olevat kyselyt on suunnattu Korppoon, Nauvon pohjoisen ja Paraisten reittien käyttäjille.

Ely-keskus hyödyntää kyselyn tuloksia tulevissa liikenteen hankinnoissa.

Omaan kyselyynsä voivat vastata myös Nauvon eteläisen ja poikittaisen reitin käyttäjät, vaikka liikennekohteita ei olla vielä kilpailuttamassa uudelleen. Ely-keskuksen mukaan käyttäjien tarpeet reitillä ovat muuttuneet ajankohdasta, jolloin reitti on kilpailutettu. Tulosten perusteella Ely-keskus arvioi, pitääkö palvelutasoa muuttaa.

Ely-keskuksella on hyviä kokemuksia yhteysaluksilla kulkevien kuulemisesta. Viime syksynä järjestettiin käyttäjille kaksi suunnittelutilaisuutta osana Utön ja Velkuan reittien kilpailutusta.

Nyt kokeillaan taustatietojen keräämistä sähköisesti. Palautetta hyödynnetään yleisötilaisuuksissa, jotka järjestetään reiteittäin elo-syyskuussa.

Kyselyihin pääsee tästä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.