Turkulaiset pääsevät ideoimaan kulttuurijokilauttaa

Töölö Urban Oy
Kulttuurijokilauttaa suunnitellaan Kaarna-ehdotuksen pohjalta.
Kulttuurijokilauttaa suunnitellaan Kaarna-ehdotuksen pohjalta.

Turkulaiset pääsevät mukaan Aurajokeen tulossa olevan kulttuurijokilautan suunnitteluun. Kaupunkilaiset voivat kertoa toiveitaan lautasta ensi viikon torstaina järjestettävässä keskustelutilaisuudessa.

Tilaisuudessa on mukana kulttuurijokilautan liikepaikan luovutuskilpailun Kaarna-ehdotuksellaan voittanut Töölö Urban Oy. Ehdotusta esittelevät toimitusjohtaja Raoul Grünstein ja kehitysjohtaja Marianne Mäkelä.

Alkuvuodesta järjestetyn kilpailun arviointiryhmä luonnehti Kaarnaa arkkitehtuuriltaan moni-ilmeiseksi, tunnistettavaksi ja yksilölliseksi. Ryhmän mielestä kilpailuehdotus tarjoaa mahdollisuuden kokea kaupunki uudesta näkökulmasta. Myllysillan viereen tulevaan kelluvaan lauttaan on kaavailtu uima-altaita, saunoja, wellness-tilaa, ravintolatiloja ja tapahtumatilaa.

Turku on käynnistänyt ehdotuksen pohjalta alueen asemakaavoituksen ja tarkentavat jatkoneuvottelut. Ensi viikon tilaisuudessa kaupunki kertoo lisäksi Aurajokirannan kehittämisestä sekä keskustavisiosta.

Keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 13. kesäkuuta kello 18.00–20.00 valtion virastotalon auditoriossa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.