Kortittomia rattijuoppoja Salossa ja Kokemäellä

Salossa jäi lauantaina iltapäivällä kiinni kortiton huumekuski. Poliisi päätti pysäyttää tarkastusta varten henkilöauton ohikulkutiellä noin kello 14 aikaan. Henkilöautoa kuljetti poliisille entuudestaan tuttu hieman alle 30-vuotias salolaismies. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänelle suoritettu huumepikatesti näytti positiivista muun muassa amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Halikossa sivullinen kiinnitti huomiota tokkuraiseen mieheen kaupan parkkipaikalla lauantaina iltapäivällä. Hän kysyi miehen vointia, mutta mies meni autoonsa ja lähti ajamaan hitaasti. Sivullinen sai pysäytettyä auton ja soitti hätäkeskukseen. Paikalle saapunut poliisipartio puhallutti henkilöautoa ajaneen hieman yli 60-vuotiaan salolaismiehen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,7 promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni ja toimitettiin Salon poliisiasemalle. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi oli suorittamassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä liikennevalvontaa Salon Tupurissa, kun partion huomion kiinnitti shortsit jalassa kevytmoottoripyörällä vesisateessa ajanut nuorukainen. 16-vuotias salolaispoika puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,09 promillea. Nuorukainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Kokemäellä poliisi tavoitti rattijuopon lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, sivullisen ilmoituksen perusteella. Paikkakuntalaiselle, vuonna 1958 syntyneelle miehelle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 2,46 promillea. Kuljettajalta ei myöskään löytynyt ajo-oikeutta. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.