Olohuone 306,4 km² -tapahtuman teoksissa pohditaan välitiloja

Eri puolille kaupunkia loppuviikosta levittäytyvä Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaali tuo taiteen lähelle kaupunkilaisia. Olohuone ry:n hallituksen puheenjohtajan Raakel Salminiityn mukaan tämän vuoden teema, välitila, sopii loistavasti myllerryksen keskellä olevaan Turun keskustaan.

Jane Iltanen
Raakel Salminiitty on mielellään monessa mukana. Hän on järjestämässä Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaalia, ja myöhemmin kesällä hänet nähdään keskiaikamarkkinoilla Rohan Tallien esityksessä.
Raakel Salminiitty on mielellään monessa mukana. Hän on järjestämässä Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaalia, ja myöhemmin kesällä hänet nähdään keskiaikamarkkinoilla Rohan Tallien esityksessä.

Turun keskustassa on loppuviikon aikana mahdollisuus kokea monenlaista taidetta, kun Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaali levittäytyy eri puolille keskustaa, puistoihin, jokirantaan, kirjastoon, Föri-lautalle, linja-autoasemalle ja Sibelius-museon taakse.

Neljännentoista kerran järjestettävän tapahtuman teemana on tänä vuonna välitilaratkaisu. Tapahtuman esitteessä teemaa avataan toteamalla, että kaupunki on täynnä tyhjiä ja unohdettuja epätiloja. Välitiloja löytyy kaikkialta: arjesta, kodista ja ihmissuhteista. Kaupungeista, maaseuduilta ja arkkitehtuurista. Elämässä on muutosvaiheita, erilaisia välitiloja, joihin usein välttämätöntä löytää välitilaratkaisu.

– Festivaalin tapahtumapaikka eli Turun keskustakin on tällä hetkellä teemaan sopivasti välitilassa. Meidän taideteoksemme tuovat piristystä myllerryksen keskellä elävään katukuvaan, Olohuone ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Salminiitty sanoo.

Festivaaliin mukaan valitut taiteilijat pohtivat ja kuvaavat välitiloja ja ratkaisuja niihin äänitaiteella, performansseilla, installaatioilla, improvisaatioteatterilla, veistoksilla, yhteisötaiteella ja musiikilla.

– Alkuperäisen ideamme mukaan haluamme tehdä taiteesta lähestyttävää ja tuoda sen lähelle kaupunkilaisia. Osaan teoksista saattaa törmätä sattumalta ja tahtomattaankin.

Salminiitty ei ole haastatteluhetkellä päässyt vielä tutustumaan taideteoksiin, mutta erityisen kiinnostavalta hänestä vaikuttaa etenkin Satu Karhumaan Portable Soundscapes -äänitilateos.

– Sen voi saada kuultavakseen ja koettavakseen huomaamalla teokseen johdattavan tarran ja skannaamalla QR-koodin.

Salminiitty näki muutama vuosi sitten Facebookissa mainoksen kaupunkitaidefestivaalista ja haki mukaan vapaaehtoiseksi.

– Vapaaehtoisena pääsee näkemään ja tekemään kaikenlaista. Pääsin muun muassa auttamaan taiteilijoita teosten rakentamisessa. Muistan, kuinka yhdenkin taiteilijan kanssa teippasimme pörssikursseja ympäri kaupunkia.

Salminiitty on ollut kiinnostunut taiteesta lapsesta asti. Nykyään hän harrastaa muun muassa piirtämistä, maalaamista ja valokuvaamista.

– Tein jo lapsena kaikenlaista, mutta en kokenut osaavani piirtää ja maalata. Ajattelin, että teokseni olivat rumia. Varhaisteininä koin jonkinlaisen valaistumisen, pääsin eroon perfektionismista ja aloin nauttia tekemisestä. Prosessi ja luomisen kokemus ovat minulle edelleen paljon tärkeämpiä kuin lopputulos.

Salminiitty on itseoppinut harrastelijataiteilija, joka tekee kuvataidetta sekatekniikalla. Materiaaliksi käyvät kaikki kahvinpuruista wc-paperiin.

– Tällä hetkellä teen taidetta omaksi ilokseni, se on minulle tärkeä itseilmaisun keino, rakas harrastus ja elämäntapa. Mutta kun löydän sen oman juttuni, niin joskus olisi kiva saada teoksia esillekin.

Taiteen lisäksi eläimet ovat Salminiityn sydäntä lähellä. Hän on työskennellyt aiemmin eläintenhoitajana, ja ollut Korkeasaaressa kesätöissä useana kesänä.

– Sieltä lemmikkikäärmeenikin on kotoisin. Minulla on myös kissa ja koira, ja hoidan hevosia. Aiemmin minulla on ollut muun muassa kolme akvaariota, kilpikonna, torakoita ja jauhomatoja. Tykkäsin työstäni eläintarhassa, mutta en halunnut jäädä Helsinkiin enkä toisaalta halunnut eläinten hoitamisesta lopullista ammattia. Halusin tehdä työkseni jotain luovempaa.

Salminiitty tekee markkinointiassistentin töitä ja tähtää graafiselle alalle. Tulevaisuus on kuitenkin täysin avoin.

– Minun ei ole pakko saada pysyvää työtä. Olin jo lapsena sanonut, etten halua opiskella yhteen ammattiin. En halua olla vaikka palomies loppuelämääni vaan ennemmin kokeilen monenlaista.

Kesällä Salminiitty nähdään myös keskiaikamarkkinoilla, jossa hän esittää Rohan Tallien näytöksessä pulaan joutuvaa neitoa.

– Olen ollut Rohan Tallien toiminnassa mukana ja kiertänyt esiintymässä ympäri Suomea jo viisi vuotta. Tykkään tehdä kaikenlaista ja vähän vahingossa olen Turun kesässäkin aktiivisesti mukana, Salminiitty sanoo.

Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaali 6.–8.6.2019. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Lisätietoja www.olohuone.org.

"Meidän taideteoksemme tuovat piristystä myllerryksen keskellä elävään katukuvaan."

Raakel Salminiitty

26-vuotias.

Syntynyt Turussa.

Asuu Turun Uittamolla kissan, koiran ja käärmeen kanssa.

Koulutukseltaan eläintarhaeläintenhoitaja. Valmistuu syksyllä markkinointiassistentiksi.

Tekee töitä markkinointiassistenttina.

Toimii Olohuone ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Harrastukset: kuvataide ja eläintenhoito. On myös viidettä vuotta mukana Rohan Tallien toiminnassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Einari
Luomisen kokemus
"Prosessi ja luomisen kokemus ovat minulle edelleen paljon tärkeämpiä kuin lopputulos."
Entäs mitä tämä antaa meille maatiaisille jotka emme ymmärrä näin hienoja lauseita?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »