Kulta-Kaapolle juhlat Turkuhallissa – halukkaat pääsevät samaan kuvaan mitalistin kanssa

Joel Maisalmi
Kaapo Kakko
Kaapo Kakko

Leena Korja-Kaskimäki

MM-jääkiekkokullan kaulaansa kietaisseelle TPS-hyökkääjälle, turkulaiselle Kaapo Kakolle järjestetään keskiviikkona 12. kesäkuuta juhlat Turkuhallissa. Järjestelytahoina ovat sekä Turun kaupunki että Kakon seura TPS. Tilaisuus on yleisölle avoin.

– Meille on etuoikeus saada järjestää yhdessä Turun kaupungin kanssa juhlailta Kaapolle. Haluankin tässä yhteydessä erikseen kiittää kaupungin organisaatiota erittäin nopeasta reagoinnista järjestelyissä, HC TPS:n liiketoimintajohtaja Heidi Aho iloitsee.

Juhlaillan päätteeksi jokaisella on mahdollisuus kuvauttaa itsensä 18-vuotiaan sankarin kanssa.

– Sikäli ilmassa on myös läksiäisten tunnelmaa, että hyvin todennäköisesti Kaapo taiteilee ensi kaudella kaukana Turkuhallista. Tämä asetelma nostaa tulevan juhlaillan arvoa entisestään. On aika kiittää Kaapoa niistä elämyksistä, joita hän meille kaikille tarjoili niin TPS-paidassa kuin Leijonissakin, muistuttaa HC TPS:n viestintä- ja sisältöpäällikkö Eero Tuominen.

– Olemme myös esittäneet Suomen Jääkiekkoliitolle toiveen MM-pokaalin saamisesta mukaan tähän takuuvarmasti ikimuistoiseen iltaan, jatkaa Tuominen.

Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola kertoo, että myös kaupunki muistaa kultamitalistia.

– Lahjaidea on työn alla, Kirkkola toteaa.

Hänen mukaansa juhlallisuuksien hinta on kiinni tilaisuuden ohjelmasta. Muutamasta tuhannesta eurosta on kyse.

Kultajuhlassa on tarkoitus kiittää samalla myös kultajoukkueessa pelannutta turkulaislähtöistä puolustajaa Mikko Lehtosta sekä nykyisin maajoukkueen huoltojoukkoihin kuuluvaa entistä NHL- jääkiekkoilijaa Aki Bergiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.