Turun yliopiston siitepölytutkijat toivovat havaintoja voimakkaasti allergisoivasta marunatuoksukista

Juha Jantunen
Marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla.
Marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla.

Turun yliopiston siitepölytiedotus toivoo yleisöltä havaintoja vieraskasvilaji marunatuoksukista Etelä-Suomessa. Kasvia ei tulisi hävittää, sillä tutkimuksella halutaan selvittää, ehtiikö laji tuottaa Suomessa kypsiä siemeniä.

– Yksivuotinen marunatuoksukki ei nykytiedon mukaan ehdi lisääntyä Suomen kesän aikana. Ilmastonmuutoksen myötä tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa. Marunatuoksukin esiintymistä Suomessa tuleekin tarkkailla. Jos kasvi alkaa meillä lisääntyä, torjuntatoimet on aloitettava, toteaa projektitutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopiston tiedotteessa.

Juha Jantunen
Marunatuoksukki ei nykytiedon mukaan ehdi lisääntymään Suomessa kesän aikana. Ilmastomuutoksen myötä tilanne voi kuitenkin muuttua.
Marunatuoksukki ei nykytiedon mukaan ehdi lisääntymään Suomessa kesän aikana. Ilmastomuutoksen myötä tilanne voi kuitenkin muuttua.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva vahvasti allergisoiva marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla. Kasvi on pujon sukulainen ja muistuttaakin sitä paljon ulkonäöltään. Helpoiten marunatuoksukki on tunnistettavissa heinä–lokakuussa.

Marunatuoksukin siitepölyä kantautui Suomeen runsaasti kaukokulkeumana Euroopasta syyskuussa 2018, ja useat pujoallergikot saivat siitä allergiaoireita. Suomen lähialueista kasvi on jo vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin.

– Suomessa marunatuoksukin siemeniä joutuu luontoon erityisesti linnuille tarkoitettujen siemenseosten joukossa, mutta myös esimerkiksi puutarhakasvien siementen mukana. Kasvin löytääkin useimmiten lintujen ruokintapaikan läheisyydestä tai puutarhasta rikkaruohona. Muita tyypillisiä kasvupaikkoja ovat joutomaat ja kaatopaikat, erityisesti puutarhajätteen kaatopaikat, Louna-Korteniemi kertoo.

Havainnot marunatuoksukista voi ilmoittaa Turun yliopiston siitepölytiedotukseen osoitteeseen siitepolytiedotus@utu.fi tai puhelimitse 050 345 2398. Ilmoituksessa tulee kertoa löytöpaikka (esimerkiksi katuosoite ja sanalliset tiedot tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot lisätietojen kysymiseksi. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen olisi hyvä liittää mukaan kuva.

Turun yliopiston siitepölytiedotus on seurannut ilman siitepölypitoisuuksia Suomessa vuodesta 1974 lähtien, ja osallistuu laajasti siitepölyihin liittyvään tutkimukseen. Siitepölytiedotus laatii kaksi kertaa viikossa ilmestyvän siitepölytiedotteen, joka on luettavissa sivulla www.norkko.fi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.