Kaupungin viljelypalstat jaossa

Jane Iltanen

Turun kaupungin pienviljelyyn tarkoitettujen viljelypalstojen vuokraaminen alkaa. Palstat jaetaan aina keväisin uudestaan. Edellisen vuoden viljelijällä on kuitenkin etuoikeus saada palsta aina seuraavana vuonna, ennen uusia viljelijöitä. Palstoja voi tiedustella Turun 4H-yhdistykseltä.

Palstoilla saa viljellä kaikkia yksivuotisia, laillisia kasveja. Palsta on aarin kokoinen ja hinta kasvukaudelta on monivuotisilla palstoilla 25 euroa ja yksivuotisilla 20 euroa.

Kaupunki on muokannut viljelymaan keväällä ja maa on jaettu palstoihin. Palstat on merkitty maastoon kepein ja numeroitu. Tikuttamisen jälkeen oma palsta löytyy helposti ja istuttamisen voi aloittaa.

Palstaviljelijöillä löytyy maata täksi satokaudeksi 16 pellolta, jota sijaitsevat Artukaisissa, Haapa-alhossa (Isosuolla), Halisissa, Hirvensalossa, Jaaninojalla, Katariina, Kärsämäessä, Pahaniemessä, Pansio–Pernossa, Pitkämäessä, Ruohonpäässä, Varissuolla, Vätissä ja yo-kylässä. Tarjolla olevista palstoista vuokrataan vuosittain noin 400 - 450 palstaa.

Jane Iltanen

Ylioppilaskylä 2:n ja Halisten palstat on vuokrattu, mutta muualla on vielä palstoja jäljellä.

– Jonoonkin kannattaa ilmoittautua ellei pääse toivomalleen pellolle, seuraavana vuonna voi jo onnistaa, neuvoo Turun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Paula Harjamäki tiedotteessa.

Monivuotisilla palstoilla on vakiintunut viljelijäporukkansa, mutta vielä neljä palstaa on vuokrattavissa Pahaniemestä. Viljelijät toivovat nuorten innostuvan monivuotisesta viljelystä.

– Nuorten kannattaa rohkeasti käydä Pahaniemen monivuotisilla palstoilla juttelemassa viljelijöiden kanssa. Viljelijät toivovat pääsevänsä jakamaan tietoa seuraavalle viljelijäpolvelle. Innokas oppipoika voi hyvinkin päästä konkarin kanssa kimppaan palstalle, vinkkaa Harjamäki.