Raision keskustaan avautuu uusi hotelli

Place to Sleep
Raision hotellista löytyy huonevaihtoehtoja 1-4 hengelle. Ketju markkinoi Raision hotelliaan muun muassa erinomaisella sijainnilla kulttuurin, luonnon sekä shoppailun näkökulmasta.

Suomalainen yksityisomistuksessa oleva Place to Sleep Hotels -ketju avaa hotellin Raision keskustaan Tasalanaukiolle toukokuun aikana. Kiinteistön omistava Raision seurakunta on toteuttanut aiemmin toimistokäytössä olleeseen kiinteistöön mittavan remontin.

Hotelliketjun konsepti perustuu autonomisiin hotelleihin ja niiden ympärille rakentuvaan paikalliseen kumppaniverkostoon.

Raisioon tuleva hotelli on ketjun kuudes. Ensimmäinen Place to Sleep -hotelli avasi ovensa Loviisassa toukokuussa 2017.

– Toisin kuin useimmat muut hotelliketjut, jotka keskittyvät vain suurimpiin kaupunkeihin, me haluamme tarjota majoituspalveluja kaiken kokoisilla paikkakunnilla. Olemme kehittäneet mallin, jolla kapasiteetti ja kiinteät kustannukset voidaan suhteuttaa kysyntään niin, että voimme operoida hotelleja kannattavasti myös pienemmillä paikkakunnilla, toteaa Place to Sleep -hotelleja operoivan Orya Invest Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Jan-Henrik Holmlund tiedotteesa.

Raision seurakunnan talousjohtaja Kari Haakana kertoo, että kaupungin epävarma toimistotilojen kysyntä vaikutti tilojen vuokrauspäätökseen. Haakanan mukaan myös hotellin digitalisoitu käyttöympäristö sopii hyvin pienempiin kaupunkeihin, kuten Raisioon.

– Rakennuksen sijainti sekä tekninen kunto soveltuivat myös erinomaisesti hotellin tarpeisiin. Lisäksi meitä miellyttää Place to Sleepin kumppanuuksiin perustuva toimintamalli, joka tuottaa hyötyjä myös paikalliselle elinkeinoelämälle, Haakana sanoo.

Orya Invest Oy:n Holmlund pitää jokaista vähintään 10 000 asukkaan paikkakuntaa potentiaalisena kohteena ketjun hotelille.

– Näitä on yksinomaan Suomessa lähes sata ja Euroopassa arviolta 10 000, joten kasvupotentiaali on valtava, Holmlund toteaa. Holmlundin arvion mukaan ketjulla on Suomessa vuoden 2020 loppuun mennessä auki tai rakenteilla vähintään 15 hotellia ja ensimmäiset kohteet työn alla myös ulkomailla. Raision ja Loviisan lisäksi ketjulla on hotellit tällä hetkellä myös Hollolassa, Limingassa, Porissa ja Raumalla. Kesällä 2019 aukeaa Lohjan hotelli.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Rellestäjä
Kustannusvertailua
Jos kopissa vietettävän yön hinta + esim. bussilipun hinta sieltä kotiin on alle tai sama kuin asiakkaan kotimatkan hinta baarista yöllä taksilla, niin mikä ettei. Vihjeeksi hinnan asettajille.

Jos siihen kopin hintaan vielä kuuluu aamiainen, niin voinee sen bussilipun hinnan unohtaa kun aamiaisen kustannuksella voi kuitata sen bussilipun, ainakin osaksi.

Sitten voidaan tietysti keskustella siitä haluaako kukaan Raisioon riekkumaan. Voiko siellä riekkua?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Huvittunut
Olihan tämä vitsi?!
😂🤣😂 Kuka haluais yöpyä Raisiossa?? Kunnan ainoa nähtävyys on risteys ja Tasalan aukion tappelut. Toki onhan Raisiossa yksi hyvä puoli. ....Sieltä pääsee suht. näppärästi Turkuun taikka Naantaliin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mummoparatiisi
Vast: Olihan tämä vitsi?!
Ennemmin Raisio kuin Naantali.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Linnakundi pakomatkalla
Bueno
Hyvähän se on että näistä tuntemattomista taajamistakin joku on kiinnostunut. Jollain voi tulla pakottava tarve yöpyä Raisiossakin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »