Enää ei ajella miten sattuu: 400 mopoilijaa päristelee Turussa tiukkaa suunnitelmaa noudattaen – silti laittomasti kokoontuen

Inka Varjonen
Tapahtuman vetäjät ovat pukeutuneet oransseihin huppareihin. Huolto- ja ensiapuvastaavat tunnistaa keltaisista huppareista. Huppareissa on myös tekstit ”#Tkumiitit” ja ”CREW”.

Sara Harju

Salli Koivunen

Noin 400 mopoilijaa ja kevytmoottoripyörän kuljettajaa saapuu toukokuussa Turkuun jokavuotisiin mopotapaamisiin.

Tapahtuma kulkee nimellä Turun mopo- ja piikkimiitit. Kauden ensimmäinen ajelu pidetään Turussa tulevana lauantaina 11. toukokuuta. Tapaamisia pidetään muutaman viikon välein kesälauantaisin.

– Mopomiittien idea on aina ollut tuoda mopoikäiset nuoret yhteen paikkaan, jossa on mukava vaihtaa kuulumisia ja ajella isolla porukalla. Myös tänä kesänä tavoitteena on, että tapahtuma sujuu hyvällä fiiliksellä, turvallisesti ja yhdessä nuorilta nuorille, tapahtuman järjestäjät kertovat poliisille lähettämässään tiedotteessa.

Satojen nuorten mopotapaamiset ovat lähtökohtaisesti laittomia tapahtumia, sillä niille ei ole hankittu tarvittavaa lupaa poliisilta. Vanhempi konstaapeli Riku Sukari Lounais-Suomen poliisista myöntää, että tilanne on ristiriitainen.

– Nuoret tekevät pienen rikkomuksen, kun pistävät laittoman tapahtuman kasaan.

Sukarin mukaan luvan hakemista estää se, että tapaamista järjestävillä mopoilijoilla ei ole seuraa tai organisaatiota. Miitit ovat löyhästi organisoituja tapaamisia, joita järjestää aktiivinen noin 25 hengen nuorisoporukka.

Sukari toteaa, että järjestelyllä pyritään välttämään poliisin ja nuorten välille syntyvää vastakkainasettelua. Yhteisenä päämääränä on turvallisuus, ja nuorilla on aktiivinen rooli sen saavuttamisessa.

– Jos yritettäisiin rajoittaa laitonta tapahtumaa voimalla, se johtaisi vastakkainasetteluun ja lopettaisi vuoropuhelun.

Poliisi pyrkii omien sanojensa mukaan ohjaamaan tapahtumaa turvalliseen suuntaan. Sukari muistuttaa, että poliisi ei ole mukana järjestämässä tapahtumaa.

Mopoilijat ovat olleet yhteydessä Lounais-Suomen poliisin lisäksi muun muassa Liikenneturvaan. Yhdessä on keskusteltu erilaisista tapahtumaan liittyvistä epäkohdista ja turvallisuustekijöistä. Poliisin ja nuorten yhteistyö on Sukarin mukaan parantanut mopomiittien turvallisuutta ja tuonut tapahtumaa lähemmäs laillisuuden rajaa.

– Hyvän meiningin lisäksi turvallisuus on pääasia. Haluamme varmistaa parhaamme mukaan, ettei tapahtumassa sattuisi mitään. Lisäksi haluamme välttää muulle liikenteelle aiheutuvaa häiriötä, Aaro Jokinen, yksi tapahtuman järjestäjistä, kertoo.

Aaro Jokinen kertoo, että mopoilijoiden joukkoon on tietoisesti etsitty mukaan ensiapukoulutuksen saaneita henkilöitä, muun muassa vapaaehtoisten palokuntien jäseniä, jotta turvallisuus voidaan taata.

– Heidät tunnistaa sitten punaisista hihanauhoista ajeluilla. Olemme kokoustaneet useaan otteeseen talven mittaan ja tapahtumat on suunniteltu tarkkaan. Olemme saaneet erinomaisia vinkkejä ja neuvoja sekä poliisista että Liikenneturvan yhteyshenkilöltämme, Jokinen kertoo.

Miittejä on järjestetty jo useamman vuoden ajan. Sukarin mukaan viimeisinä kesinä kaikki on mennyt hyvin. Ensimmäiset miitit sen sijaan olivat yhtä kaaosta.

– Saattoi tulla sata soittoa hätäkeskukseen, Sukari kertoo.

Poliisi käy tapahtumissa paikan päällä tarkistamassa tilannetta ja keskustelemassa nuorten kanssa.

Turun mopo- ja piikkimiittejä järjestää nyt kolmatta vuotta sama ystäväjoukko. Viime vuosien aikana järjestelyjä on hiottu niin, että menneiden vuosien kaltaisia yhteenottoja viranomaisten kanssa ei tulisi.

– Onhan mopon pärinä sellainen, että ihmisiä ärsyttää. Ja jos temppuillaan ja poltetaan kumia, se aiheuttaa närää, Sukari toteaa.

Hän muistuttaa, että kaikki ovat joskus olleet nuoria. Hänen mielestään nuorten aiheuttama meteli on suhteellista.

Mopoilijoiden lauma lähtee lauantaina liikkeelle Raision Gigantin parkkialueelta. Sieltä letka lähtee kiertämään Turkua ja ympäryskuntia. Pysähdyspaikat ovat pääosin syrjäisillä paikoilla, esimerkiksi teollisuusalueilla.

– Olemme suunnitelleet reittimme tarkkaan niin, että muulle liikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä. Olemme esimerkiksi huomioineet hankalat risteykset sekä erilaiset vaarakohdat ja suunnitelleet niissä ryhmittymisen tarkkaan. Joukossamme ajaa paljon 15-vuotiaita, vasta mopokortin saaneita kokemattomia kuskeja, joten esimerkiksi Turun ydinkeskustaa olemme tietoisesti päättäneet välttää, Aaro Jokinen kertoo.

Nuoret myös ajavat pienempinä ryhminä, joilla on omat johtajat. Mopoletkat voi bongata lauantaina esimerkiksi illansuussa Koulukadun ABC:lta.

Juttua korjattu 8.5. kello 12.20 Riku Sukarin virkanimikkeen osalta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (22)

Vastaa
Hmm
Hyvä
Vaikka en itse nuorempakaan ollut kiinnostunut mopoilusta niin hyvä että tälläisiä järjestetään. nuoret tarvitsevat mielekästä tekemistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Matrinez
Hyvä
Jestas nuoret on fiksuja nykyään

Tosi fiksuja?
Vast: Hyvä
Viime kesänä ajauduimme valitettavasti keskelle mopomiittiä. Kauhulla katsoimme sitä menoa. Ohitettiin keskiviheriön kautta Hilan kohdalla, kiilattiiin, Halisissa ajettiin päin punaisia, kolmion takaa autojen eteen niin että autojono joutui pysähtymään jne. jne. Kaukana oli fiksuus mopoilijoita. Hölmöilyllä saa vain muiden tiellä liikkujien vihat niskaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
eräs järjestäjistä
Vast: Tosi fiksuja?
Tämä on tiedostettu ongelma miiteissä. Yleensä autot eivät päädy letkojen väliin, mutta jos päätyvät, olemme pyrkineet katkaisemaan letkan auton takaa ja antaa näin turva- ja liikkumaväliä autolle. Valitettavasti meitä vetäjiä on rajallinen määrä, joten aina ei ehdi tai pääse tulemaan väliin. Parhaamme teemme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tosi fiksuja?
Vast: Hyvä
Edelliseen tarkentaen, olimme itse isolla moottoripyörällä liikkeellä kun jouduimme miitin väliin. "Liivimies" oli jossain letkan alussa, mutta ei hän voi nähdä mitä takana tapahtuu. Pointtini se, että kiva kun ajatte ja järjestätte näitä mutta liikennesääntöjen räikeä rikkominen ja hölmöily ei kuulu ajeluun. Se aiheuttaa turhia vaaratilanteita ja pilaa teidän maineen. Nimimerkillä motoristi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Led
Tarkkana
Perustuslaki takaa kokoontumisvapauden. Mitäs lakia mopo-jonnet rikkoo mukamas? Poliisi taas kerran keksii satuja...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
osku
nössöjä
nössöjä nämä ovat, ei muuta kuin hanaa!

Hapule
Laiton kokous?
Tarvitaanko Suomessa lupa kokoontumiseen? Muistaakseni ei.
Kokoontumisvapautta tuskin voi rajoittaa kokoukseen tuloon käytetyn kulkuvälineen perusteella.
Saisivat toki silti käyttäytyä ja tietenkin olla rikkomatta liikennesääntöjä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei se ihan noin mene vaan
Vast: Laiton kokous?
Osaatko edes googlata vaikka kokoontumislaki? Tälle pitäis löytyä järjestäjä ja ilmoitus ja pitäis myös löytyä tarvittavat järjestysmiehet ym
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JT
Vast: Tarkkana
Kokoontua saa mutta organisoidussa isossa tapaamisessa pitäisi olla järjestäjätaho. Lähes kaikki osallistujat ajavat ja käyttäytyvät fiksusta mutta aina löytyy törppöjä jotka pilaavat tapahtuman mainetta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valitettavasti totta
Vast: Vast: Tarkkana
Varsinkin jos yksi törpöistä kuuluu "crew"-porukkaan ja näyttää näin "miehenmallia" teineille huutelemalla asiattomuuksia muille tiellä liikkujille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Liikenneammattilainen
Syrjäytymisen torjuntaa
Hieno homma jos nuoret yrittävät itse järjestää tapahtumia. Pääsee siinä vähän ujompikin porukkaan mukaan ja saamaan uusia ystäviä. Ja jos vielä liikennekäyttäytymiseen kiinnittävät itse huomiota eli ajavat fiksusti ja sääntöjen mukaan, niin hyvä juttu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turusen pyssy
Ei mitään järkeä
Onko kovinkaan mielekästä tekemistä ajaa mopolla ympyrää muiden kouhojen kanssa? Paljon kivempaa olisi urheilla, lukea, tai vaikkapa kiskoa keskikaljaa pusikossa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
on järkeä
Vast: Ei mitään järkeä
Et ole koskaan tainnut olla nuori tai kaksipyöräisen omistaja. Välillä parempaa fiilistä saa hakea ja oma pärrä on cool :D
Et taas näytä tietävän asiasta hölkäsen pöläystä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turusen pyssy
Vast: Ei mitään järkeä
Viimeisin moponi oli Tunturi Super Sport vm. 1979. Ei mene siltikään jakeluun, mitä kiksejä saa siitä, että ajaa muitten finninaamojen kanssa jonossa pitkin hiekkakuoppia? Tyttöjen perässä pitäisi tuossa iässä juosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
joko on unohtunut ilmastotalkoot
Mites ne ilmastolakot?
Moniko näistä lintsasi koulusta ilmastolakon vuoksi. Ja syyttävät aikuisia heidän tulevaisuuden saastuttamisesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
laitonta
Nähty
Liikennesäännöt unohtuu. Sytyy punaiset, jono vaan jatkaa. Kokoontumislain nojalla heillä pitäisi olla reitti ja liikenteen ohjaajat ja myös järjestyksenvalvojat. Kortit pois punaisiapäin ajajilta ja kunnon sakot törkeästä liikenteevaarantamisesta.