Vuoden uusturkulainen on virolaissyntyinen Mari Jurtom – monikulttuurisuusteosta tunnustus Shams falafel -yritykselle

Riitta Salmi
Mari Jurtomin mukaan esimerkiksi juhlapyhien vietto ja suhde sääntöihin eroavat Suomen ja Viron kulttuurissa toisistaan.

Vuoden uusturkulaiseksi 2019 on valittu virolaissyntyinen Mari Jurtom. Monikulttuurisuusteosta tunnustuksen saa yhteiskuntavastuullinen Shams falafel -osuuskunta.

Vuoden uusturkulainen on ensimmäistä kertaa virolaistaustainen. Asukkaiden antamien perustelujen mukaan Jurtom on tehnyt monipuolisesti työtä Suomen ja Viron kulttuurisuhteiden kehittämiseksi. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen puheenjohtajana hän on auttanut Turun seudulla asuvaa virolaisyhteisöä kotoutumaan. Tällä hetkellä Turussa asuu noin 2000 virolaista.

Jurtom on muun muassa opettanut Virossa suomea ja Suomessa viroa, toiminut kääntäjänä ja luennoinut Viro-aiheista suomalaisyleisölle.

– Kielen oppimisen lisäksi suosittelen kaikille maahanmuuttajille jotakin harrastusta, jonka parissa voi tavata suomalaisia. Itselleni Turku ja turkulaiset ovat tulleet tutuiksi kuoroharrastuksen kautta, kertoo jo 10 vuotta Turussa asunut Jurtom Turun kaupungin tiedotteessa.

Jan Sundman
Kenaan Al-Ethawi (vas.) ja Fahed Al-Badri ovat irakilaisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat työllistyneet Shams Falafel -projektin seurauksena. Arkistokuva vuodelta 2018.

Monikulttuuristekotunnustuksen saanut Shams falafel on ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisella yrittämisellä luonut työtä yli kymmenelle turvapaikanhakijalle sekä suomalaisille pitkäaikaistyöttömille.

Shams falafel aloitti pienimuotoisen toiminnan, kun vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Sittemmin osuuskunnassa on rakennettu laaja tuotantoketju. Falafeleja myydään Turun lisäksi 26 eri paikkakunnalla.

– Maahanmuuttajat ovat yrittäjinä mukana osuuskunnassa ja yhteistyö on ollut helppoa ja sujunut erinomaisesti, kehuu Shams falafelin osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Lotta Laaksonen.

Shams falafelin toiminnassa turvapaikanhakijoita on autettu myös suomalaisten lupa-asioiden ja anomusten parissa, esimerkiksi yrityksen perustamiseen ja perheen yhdistämiseen liittyvissä asioissa.

Turun kaupungin monikulttuurisuusneuvosto valitsi voittajat kaupunkilaisten tekemien ehdotusten pohjalta. Tänä vuonna tunnustukset myönnetään jo 14. kerran ja niiden saajat ovat positiivia monikulttuurisuuden edistäjiä.

– Tämä on merkittävä ja arvostettu tunnustus, jonka saajat valitaan yli 20 000 maahanmuuttajan keskuudesta, sanoo Turun monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja Muhis Azizi.

Huomionosoitukset jaetaan uusien kansalaisten juhlassa Turun VPK:n talolla 9. toukokuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
uth
Tasavertasuus?
Tasapuolisuuden vuoksi vuoden uusturkulaiseksi tulee valinnassa ottaa huomioon myös kantasuomalaiset jotka ovat muuttaneet Turkuun. He ovat myös uusia täällä, ei vain maahanmuuttajat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tasavertaisuus tosiaan
Vast: Tasavertasuus?
Turussa syntyneenä "kantasuomalaisena" (kamala termi) ihmettelen, miten joku luulee, että tämä palkinto on tappio yhteiskunnalle. Jos joku muuttaa vaikka Raisiosta, Kaarinasta, Naantalista, Laitilasta, Joensuusta, Helsingistä, Oulusta tai Loimaalta Turkuun, ei se ole ihan sama kuin jos pitäisi opetella uusi kieli ja erilainen yhteiskunta. Muualta Suomesta muuttavien ei tarvitse vaihtaa kieltä tai täyttää suurta määrää lomakkeita ja odottaa viranomaisten päätöksiä oleskeluluvasta ja jättää kotimaansa taakse. Heidän ei tarvitse kohdata rasismia, syljeskelyä, tönimistä. Eikös sekin ole epäreilua? Kaikkihan he ovat "uusia täällä".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eipä ollut
Vast: Tasavertasuus?
Nyt vähän liioittelet, Virosta Suomeen muuttaminen ei ole noin kauhean monimutkainen prosessi kuin mitä väität.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vanhaturkulainen
erivertaisuus
Palkittuja tulisi olla myös vanhaturkulaiset, jotka ovat ymmärtäneet muuttaa pois Turusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Säälittävää
Vast: erivertaisuus
He saivat jo rangaistuksensa, kun muuttivat käpälämäkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kris
Vast: Tasavertasuus?
Riippuu myös mistä päin Viroa tullaan. Minulla kesti virallisesti Suomeen muuttamisesta kaksi vuotta ennen kun aloin käyttää suomea englannin sijaan. Kulttuurit ja tavat ovat kuitenkin jonkun verran erilaisia ja suoraan Copy-Paste Virosta Suomeen ei toimi. Mutta olen samaa mieltä, että jostain Lähi-Itästä muuttaneella on todella paljon vaikeampaa tottua ja sopeutua kun kulttuurit ovat todella erilaisia keskenään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Varsinais-Suomen aurinkokuningas
Hyvä päätös!
Hienot valinnat. Onnea molemmat!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »