Naantalin VPK hopealle palokuntien SM-kisassa

Jane Iltanen
Arkistokuva Naantalin VPK:n hälytysosaston jäsenistöstä vuodelta 2016. Etualalla lauantaina kisannut Janne Kankaanpää huoltaa moottorisahaa.

Naantalin vapaaehtoinen palokunta sijoittui toiseksi palokuntien välisessä SM-kilpailussa. Palokuntien Suomen mestaruudesta kisattiin lauantaina Pelastusopistolla Kuopiossa.

Yleisen sarjan kokonaiskilpailun voiton ja himoitun Jehu-maljan voitti Anjalan VPK Kouvolasta. Toiseksi sijoittui Naantalin VPK ja kolmanneksi Kotkan VPK. Varsinais-Suomesta kisaan osallistuivat myös Vahdon, Kaarinan, Piikkiön, Nousiaisten, Ruskon, Sauvon ja Lemun vapaaehtoiset palokunnat.

Palokuntien Suomenmestaruudesta ja kilpailun pääpalkinnosta Jehu-maljasta on kilpailtu jo vuodesta 1952. Kilpailu jakautuu kolmeen osaan: tietokilpailuun, taitokilpailuun ja kalustokilpailuun. Naantalilaiset voittivat kalustokilpailun, mutta aurinkokaupungin tieto- ja taitokilpailuiden sijoitukset eivät riittäneet voittoon.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 32 yleisen sarjan ja 7 veteraanisarjan joukkuetta vapaaehtoispalokunnista ympäri Suomea. Kilpailun tämänvuotinen teemana oli pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä ja täydentävät sammutusmenetelmät.

Naantalin joukkueessa kilpailivat Valtteri Arvonen, Janne Kankaanpää, Karri Mannerlehto, Veerti Matilainen, Teemu Myrskykari ja Siku Sirpoma.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Kova nousu
Onnea!
Hieno suoritus palokunnalta ja hieno nähdä, että joukkue on kehittynyt viime vuosina hirmuisesti sillä vielä edellisvuosien kisoissa ovat jääneet kauas kärkisijoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kuntalainen
Aurinkoisen paljon
Onnea kisaajille ja koko yhdistykselle.

Risto
Varmasti Palaa Kaikki
Onnittelut kilpailusta kaikille voittaneille.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »