Kesän päällystystyöt alkavat – painopiste vilkasliikenteisissä teissä

Mikael Rydenfelt

Kesän päällystyöt alkavat Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan ensi viikolla. Päällystysohjelman pituus tulee olemaan tänä vuonna Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä noin 220 kilometriä, ja päällystämiseen on käytettävissä yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa. Päällystetyn tieverkon kokonaispituus on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä yli 6 000 kilometriä, joten tieverkon pituudesta pystytään päällystämään uudelleen alle neljä prosenttia.

Valtakunnallisesti kuluvana vuonna päällystetään teitä vähemmän kuin 1960-luvulla, jolloin päällystetty tieverkko oli huomattavasti nykyistä lyhyempi ja liikennemäärät pienempiä. Päällystyskohteet painottuvat tänä vuonna lähes pääasiasiassa vilkasliikenteisiin pääteihin ja lisäksi joihinkin seututeihin. Vähäliikenteiset tiet pidetään liikennöitävässä kunnossa pääosin täsmäpaikkauksilla.

Maanantaina 6. toukokuuta työt alkavat ysitiellä Kyrön kohdalla ja valtatiellä 12 Huittisten ja Äetsän välillä. Yhteensä tietä päällystetään Kyrössä kolmen kilometrin matkalta ja Huittisissa noin kymmenen kilometrin matkalta. Huittisissa töitä tehdään runsaan viikon ajan ja Kyrössä kaksi päivää. Paikalla on liikenteenohjaus.Töitä tehdään sekä päivä- että ilta-aikaan.

Päällystystyöt alkavat ensi viikolla myös maantiellä 213 Alastaron ja Virttaan välillä. Työn on arvioitu kestävän viikon verran.

Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, koska päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.

Liikenteellisesti merkittävimmät päällystyskohteet 2019

E18 lyhyitä osuuksia välillä Turku – Muurla

E18/Kt 40 Turun kehätie Raisio – Ravattula (lyhyitä osuuksia)

Vt 2 Ruskila – Haistila

Vt 2 Vähärauma – Parnoori

Vt 8 Nousiainen – Mynämäki (rakennushanke)

Vt 8 Ihoden ohituskaistojen kohta

Vt 8 Eurajoki – Luvia

Vt 9 Kyrön kohta

Vt 12 Eura – Raijala (rakennushanke)

Vt 12 Huittinen – Äetsä

Vt 23 Noormarkku – Pomarkku

Vt 23 Hapua – Kankaanpää

Kt 43 Malko – Suontaka

Kt 43 Hinnerjoki – Mestilä

Kt 52 Piihovin kohta

Mt 180 Parainen – Ersby

Mt 181 Paimion keskusta

Mt 192 Kaitainen – Kustavi

Mt 273 Karvian keskusta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
jussuf
tiet
nyt täytyy vaihtaa valtion varain virkamiehet ne on vuosia istunut kirstun päällä sen takia rahaa jaettu kaikkeen muuhun kuin teitten uusimiseen ja parantamiseen hoida antti pikimmiten tämäkin asia ja pisteet ropisee
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hor I Sontti
Minimissään
Alle 4 %:n korjaus!
Esimerkki: auto katsastetaan ja pitää olla 100 %:n ajokuntoinen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »