Mahonkiveneitä, suuria purjeveneitä ja höyrylaivoja – kesä tuo Turkuun useita merellisiä tapahtumia

Ari-Matti Ruuska
Tunnelmaa Aurajoen Wauhtiajoista vuodelta 2007.
Tunnelmaa Aurajoen Wauhtiajoista vuodelta 2007.

Meri ja saaristo ovat keskiössä kesällä useissa Turussa jäjestettävissä tapahtumissa. Tapahtumia on aina Aurajokirannasta Ruissalon telakan alueelle.

Veneilykauden avaa Pax Navis -tapahtuma torstaina 23. toukokuuta kello 17–20. Ruissalon telakalla julistetaan merirauha, ja luvassa on muun muassa musiikkia sekä tietoa vesillä liikkumisesta ja Saaristomerestä. Maksuttomaan tapahtumaan voi saapua joko vesiteitse tai maitse.

Jokisataman avajaisia vietetään Aurajokirannassa 23.–26. toukokuuta. Tapahtuman ohjelma koostuu noin 40 yksittäisestä tapahtumasta. Musiikkiesityksiä on luvassa Suomen Joutsenen lavalla, funikulaari avataan Kakolanmäelle ja sunnuntaina vietetään Kapteeni Kumiankan puuhapäivää. Varvintorilla voi lisäksi tutustua turvallisuusalan toimijoihin, ja paikalla on esimerkiksi Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja Puolustusvoimat.

Mahonkiveneitä nähdään Aurajoen Wauhtiajoissa lauantaina 15. kesäkuuta. Mukana on veneitä 1920–1960-luvuilta ja muutamia vanhaan henkeen rakennettuja uudempia veneitä, jotka ajavat Aurajoessa näytösajossa. Parhaat paikat ajon ja harvinaisten veneiden katseluun ovat Kirjastosillan ja Teatterisillan välisellä alueella sekä näytösajojen välisenä aikana Pinellan edustalla. Myöhemmin päivällä veneet pistäytyvät vielä näytillä myös Ruissalon telakalla.

Airisto Classic Regatta tuo 18.–20. heinäkuuta Ruissalon telakan vierasvenesatamaan suuria purjeveneitä, jotka kisaavat Airiston saaristolaisradoilla kolmen päivän ajan. Regatta on osa Baltic Classic Masters –purjehduskisoja. Ohjelma on avoin myös yleisölle.

Käytettyjen veneiden myyntitapahtuma Veneet esillä järjestetään puolestaan ensimmäistä kertaa Turussa ja Ruissalon telakalla 23.-25. elokuuta. Esillä on lähes sata erilaista venettä sekä veneilyyn ja vapaa-aikaan liittyviä osastoja. Aurajoen rannoilla pääsee kesällä ihailemaan myös Suomen merialueen vaikuttavimpia höyrylaivoja, kun Aurajoen höyrytreffit kokoaa 26.-28. heinäkuuta alukset Turkuun 20 vuoden tauon jälkeen.

Tatahtumien lisäksi merellisyydestä pääsee nauttimaan Forum Marinumin näyttelyissä, museolaivoilla sekä kesän pop-up-näyttelyssä, jossa kerätään ajatuksia siitä, millainen Turkuun tuleva merikeskus voisi olla, ja Ruissalon telakan alue on noussut pienessä ajassa tapahtumakeitaaksi, joka tarjoaa palveluita niin maalta kuin mereltä saapuville. Kesä tuo telakalle myös Linnateatterin kesäteatterinäyttämön. Lisäksi satamasta löytyy klassikkoveneitä ja nähtävillä on museolaiva Sigyn, jonka kunnostustyötä pääsee seuraaman paikan päällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
T. L.
Turku
Hienoa taas meillä Turussa tapahtuu kaikenlaista,jossa ihmiset viihtyvät.
On tämä Turku sitten ihana kaupunki.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »