Lukijan kuva: Uuden sadon perunaa nostettiin jo siirtolapuutarhassa

Lukijan kuva
Lukijamme nosti Kupittaan siirtolapuutarhan tontiltaan ensimmäiset perunat pääsiäissunnuntaina.

Vaikka varhaisperunoiden istutus tapahtuu yleensä vasta huhtikuun puolivälissä, ovat ensimmäiset uuden sadon perunat jo nostettu maasta.

Lukijamme kertoo, että Kupittaan siirtolapuutarhalla on jo päästy nostamaan maasta vuoden ensimmäisiä perunoita. Pääsiäissunnuntaina maasta nousi siikliä ja timoa.

Suomessa tuotetaan vuosittain noin 750 hehtaarin alalla varhaisperunaa. Valtaosa siitä kasvatetaan Varsinais-Suomessa. Varhaisperunan yleinen istutusaika on huhtikuun kymmenennen päivän tienoilla, mutta sään salliessa perunat voidaan istuttaa jo maaliskuussakin.

Näin keität uudet perunat maukkaimmiksi

Pese vastanostetut varhaisperunat juuresharjalla harjaten puhtaiksi ja kuorettomiksi. Laita ne kulhoon kylmään, raikkaaseen veteen odottamaan.

Keitä vesi perunakattilassa kiehuvaksi. Mausta karkealla suolalla 1 tl karkeaa merisuolaa/ 1l vettä.

Lisää perunat, isot ensin, keskikokoiset ja lopuksi pienimmät mukulat siten että, vesi peittää perunat juuri ja juuri. Kaada ylimääräinen vesi tarvittaessa pois.

Lisää tuoreita tillinvarsia.

Anna perunoiden kiehua kevyesti poreillen. Keittoaika vaihtelee koon mukaan: yleensä perunat saavat kiehua 8–12 minuuttia, mutta joskus 15–20 minuuttiakin. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla tai pienellä haarukalla.

Valuta keitinvesi tarkkaan pois kattilasta. Poista tillinvarret.

Aseta perunoiden päälle muutama arkki talouspaperia tai puhdas astiapyyhe imemään kosteutta ja sulje kattila kannella. Kun perunat ovat täysin kuivahtaneet, lisää niille tuoretta, hienonnettua tilliä.

Lähde: Martat.fi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Pottu
Uudet perunat uuniin
Uudetkin perunat kypsyvät uunissa mainiosti. Pestyt perunat 200 asteiseen uuniin ja ~ 20 min (pieniä). Olen myös joskus laittanut pullasudilla voisulaa ennen uunia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tarhuri
uudetperunat
Olisi ollut kivaa tietää milloin perunat istutettiin ?
Itse sain kerran "ujusiaperunoita" keväällä kun jätin
osan nostamatta syksyllä ja peitin maahanjääneet
perunat olkikerroksella !

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »