Tuomas Uusheimon Paimion parantolasta ottama kuvasarja sijoittui toiseksi maailmanlaajuisessa valokuvauskisassa

Tuomas Uusheimo
Valokuvaaja kuvailee Alvar ja Aino Aallon suunnittelema vuonna 1933 valmistunutta rakennusta yhdeksi maailman suurimmista funktionalistisista mestariteoksista.
Valokuvaaja kuvailee Alvar ja Aino Aallon suunnittelema vuonna 1933 valmistunutta rakennusta yhdeksi maailman suurimmista funktionalistisista mestariteoksista.

Helsinkiläinen Tuomas Uusheimo sijoittui Paimion parantolasta ottamillaan kuvilla toiseksi Sony World Photography valokuvauskisan ammattikuvaajien arkkitehtuurikategoriassa.

Kisaan osallistui 326 997 valokuvateosta yhteensä 195 eri maasta. Uusheimon kilpailutyössä Paimio Sanatorium on kuvattu Paimion parantolan värikkäitä 1900-luvun sisätiloja sekä historiallisen paikan ulkoista habitusta. Arkkitehtuuria noin vuosikymmenen ajan kuvannut Uusheimo kuvailee rakennusta yhdeksi maailman suurimmista funktionalistisista mestariteoksista.

Uusheimo valmistui Aalto-yliopistosta arkkitehtuurilinjalta vuonna 2004. Hän keskittyy töissään usein arkkitehtuuriin, rakennettuun ympäristöön, sisustuksiin sekä esineisiin.

– Yritän tarkkailla ja ymmärtää ihmisen rakentamia ympäristöjä suhteessa rakentajiin ja asukkaisiin. Rakennusten elinkaari on pidempi kuin kummankaan niistä. He pysyvät paikallaan, vaikka niiden olemassaolon tai alkuperäisen tehtävän syy on mahdollisesti kadonnut. Rakennukset kuljettavat menneisyytensä mukanaan ja haluan taltioida kuvaan ne muistot, Uusheimo sanoo Sony Finlandin tiedotteessa.

Tuomaristo kiittelee Uusheimon voittoisan kuvasarjan tunteellisuutta.

– Paimio Sanatorium on täydellisesti kuvattu. Uusheimo on ollut hyvin perinteinen työssään: kuvat on otettu siististi ja kauniisti sommiteltu. Kuviin on sisällytetty sekä sisä- että ulkotilat sellaisenaan ja sijaintia metsän keskellä on korostettu, mikä luo vaikutelman, että rakennus on eristyksissä ympäröivästä maailmasta, tuomariston puheenjohtaja Mike Trow sanoo.

Tuomas Uusheimo
Tuomas Uusheimon työ Paimio Sanatorium sijoittui kakkossijalle vuoden 2019 Sony World Photography Awards -kilpailussa ammattikuvaajien arkkitehtuurikategoriassa.
Tuomas Uusheimon työ Paimio Sanatorium sijoittui kakkossijalle vuoden 2019 Sony World Photography Awards -kilpailussa ammattikuvaajien arkkitehtuurikategoriassa.

Uusheimon teos on esillä 2019 Sony World Photography Awards -näyttelyssä Lontoon Somerset Housessa sekä se julkaistaan kilpailun satoa esittelevässä kirjassa.

Vuoden valokuvaajan palkinto myönnettiin italialaiselle Federico Borellalle teoksesta Five Degrees.

Jo 12 kertaa järjestetyn Sony World Photography Awards -kilpailun puitteissa palkittiin avointen kategorioiden lisäksi 62 valokuvaajaa kansallisella tasolla. Suomesta voiton nappasi Heikki Kivijärvi teoksellaan Tourism in Helsinki.

World Photography Organization on valokuvaamisen parissa työskentelevien maailmanlaajuinen foorumi. 180 maassa toimivan foorumin tavoitteenamme on lisätä valokuvauskeskustelun tasoa juhlistamalla parhaita kuvia ja valokuvaajia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Jurmalainen
Onneksi sentään muistot jäävät
Paimion parantola tuli tutuksi läheisen ihmisen sairastaessa tuberkuloosia ja sen seurauksia. Se oli myös paikka, jossa hän aloitti ikuisuusmatkansa. Tapasin hänet oikeastaan vasta sen ikäisenä, että jo kävelin, kun hän sotareissun jälkeen oli potenut sairauttaan sen ajan parhaassa hoidossa ja parantunut niin, että saattoi palata perheensä luokse. Minun muistoni siis tuosta talosta ovat hyviä. Myös hän oli tyytyväinen sekä elämäänsä siellä että sen jälkeen kotona per-heensä kanssa. Kun hän sitten joutui uudelleen sairastuttuaan palaaman taloon, olin jo sen verran vanhempi, että kelpasin vierailijaksi ja jokaisena kertana, huolimatta siitä, että olin kapinallinen murrosikäinen, talo teki vaikutuksen. Talossa hoidettiin muitakin tuttuja ja läheisiä ihmisiä ja siellä käydessä ihailin aina arkkitehtuuria, jossa kauneusarvot ja käytännöllisyys olivat loistavalla tavalla sopineet yhteen. On suuri vahinko, jos rakennus käytön puutteessa rappeutuu. Myös sen ympärillä oleva luonto olisi ansainnut tulla suojelluksi. Sen merkitys potilail-le, jotka kykenivät ulkoilemaan, oli valtava. On sääli, että se menee nyt lankuiksi jonnekin maa-ilman ääriin. Lohduttelu uudesta metsästä on lähinnä sarkasmia, sillä sen kasvuun ei riitä sata vuotta. Paljaaksi hakatun metsän paikalle on helppo kaavoittaa asutusta "luonnonmukaiseen ympäristöön". Eli tuskin siinä ikinä uutta metsää kasvaa. Joillekin meistä metsä on tuotannon alkulähde ja joillekin elämän paikka. Jälkimäinen ei tuota rahaa, mutta hyvälle olollekin olisi tärkeää saada arvioiduksi jokin hinta, joka turvaisi tuollaisten luontoaarteiden säilymisen. On onni, ettei elämänsä tuossa talossa ja ympäristössä takaisin saanut läheinen joudu näkemään nykyistä tilannetta. Ehkä se, siellä saatu elämä menisi kaiken hävitetyn perään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »