Täysperävaunurekan kontti putosi tielle kesken ajon Raisiossa

Veijo Lindgen
Pelastuslaitos imeytti onnettomuuspaikalla tielle valunutta polttoainetta.

Marika Lempää

Täysperävaunurekan kontti putosi tielle kesken ajon kasitien ja kehätien risteyksen kohdalla maanantaina aamupäivällä Raisiossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 10.52. Päivystävän palopäällikön mukaan kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Vähälä Logistics Oy:n tuotantojohtajan Juha Salosen mukaan yrityksen kuljettama kontti sisältää asiakkaan kappaletavaraa. Tavarat eivät päässeet leviämään tielle putoamisen yhteydessä.

Salonen kertoo, että kontin irtoamisen syy ei ole vielä tiedossa.

– Toistaiseksi ei tiedetä miksi kontti irtosi. Pitää tutkia miksi näin tapahtui. Joku vikahan siinä pitää olla, Salonen sanoo.

Salosen mukaan kontin putoamisia tapahtuu todella harvoin.

– Onni onnettomuudessa on, että kukaan ei loukkaantunut.

Pelastuslaitoksen mukaan kontin putoaminen aiheutti rekkaan polttoainevuodon, jota imeytettiin levittämällä tielle imeytysrouhetta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

museoristeys
Tämähän on täysi museoristeys
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: museoristeys
Oliko syy risteyksessä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Selityksiä
Polttoainevuotoa imeytettiin....?

Ja se kontti putosi siksi että sitä ei ollut kiinnitetty siten ettei se voinut pudota. Jos se olisi ollut kiinnitetty ei se olisi voinut pudota, vaan koko auto, tai perävaunu, olisi kaatunut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Selityksiä
Todennäköisesti ilman tätä matka olisi jatkunut nopeusrajoittimesta huolimatta n. 100 km/h. Tämähän on rekkamiesten tapa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Selityksiä
Kaikkien liikennetukkojen, jotka valittavat muiden ylinopeudesta ja jotka joutuvat jopa rekkojen ohittamiksi valtateillä, tulisi tarkistuttaa oman autonsa nopeusmittari.

Joissakin autoissa nopeusmittari valehtelee nopeuden jopa 20 km/h todellista nopeutta nopeammaksi. Hyvin tavallista on, että auton mittari näyttää 10 km/h todellista nopeampaa lukemaa. Nykyään on paljon autoja, jotka näyttävät vain 3-6 km/h korkeampaa nopeutta.

Mittarivirhe ylöspäin on ihan tietoisesti turvallisuussyistä ylöspäin. Monet autotehtaat ovat uusissa autoissa valinneet lievemmän mittarivirheen, koska se ärsyttää monia autoilijoita ja suurin osa yleensä ottaa oman autonsa virhemarginaaalin selville, johon toki myös renkailla on vaikutus (näkyy virheen muutoksena renkaiden vaihdon jälkeen).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanhaa kulumaa
Onneksi kukaan ei loukkaantunut.
Taisi olla muutama vuosi sitten Helsingin seudulla, kun kontti kaatui vieressä ajavan pikkuauton päälle. Kuski hieman kolhiintui, mutta vakuutuslääkärin mukaan kaikki oli vanhaa kulumaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vanhaa kulumaa
Niiden pitäisi samat lääkärit pistää myös tarkistamaan autoja. Hmm kontti auton katolla... Vanhaa kulumaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Revennyttä
Vähemmistäkin montuista ja tahallaan tehdyistä pompuista hajoavat muutkin kuin kuljettajan hampaat. Tässä oli varmaan vain parit litrat lämpö-koneen naftoja , turhaa vouhotusta öljystä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
selityksiä
Tussahan on liikennevaloristeys ja 50 alue, että ei siinä @ A BE CE satasta ajeta, kun risteyksestä rampille valoristeyksessä käännytään....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Revennyttä 2
Kaikki ei tapahdu heti vaan jatkuva röykytys hajottaa kaiken . Autot ovat 24 / 7 liikenteessä kelvottomilla teillä . Metallikin väsyy .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Revennyttä 2
Juuri näin. Metallin väsyminen ennakoitua nopeammin voi tapahtua, jos ajo-olosuhteet ovat ennakoitua heikommat (enemmän pomppuja jne.) tai jos metalli sattuu jostain syystä olemaankin heikkolaatuisempaa kuin lujuuslaskennoissa käytetty ja suunnitelmissa määrätty.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karmea sumppu jatkossakin
On käsittämätöntä, että kaikki Turun sataman rekkaliikenne on ohjattu tänne Raision risteykseen! Miten ihmeessä liikenne sujuu tulevan työmaan aikana kun koko risteys rakennetaan maan alle? Onko Turun reitistä jo sovittu?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Karmea sumppu jatkossakin
Tämä rekkaliikenteen ohjaus johtuu Turun kaupungin tekemistä näköalattomista pahoista virheitä. Ensimmäiseksi 60-luvulta oli ajatus rakentaa ns. turbiinatie Raunistulan ja Vätin kaupunginosien läpi satamaan suunnassa Itä-Länsi. Tätä ei koskaan kyetty toteuttamaan (kiitos valtuustopolitiikka!).
Toiseksi moottoritie E18 piti olla kelvollinen väylä yli Aurajoen (Tuomaansilta) ja Ratapihankatua myöten satamaan. Mutta miten kävi kun 1 meträ liian kapeat kaistat eivät raskaille ajoneuvoille ole riittävät ( oliko syynä Tampereen ratapiirin vaatimus saada säilyttää Ratapiha määrätyn levyisenä, siis Turussa! ). Ja lukuisat poikittaiset risteysväylät, aivan mahdoton ajatus jota kyllä jonkin aikaa käytännössä kokeiltiinkin.
Kolmantena vaihtoehtona on ollut Vanha Tampereentie-Markulantie-Suikkilantie -linja, mutta kaksikaistaisena ja museosilta välissä ei sovellu raskaalle liikenteelle. Nyt siis vaihtoehtona vain Raision liittymä kiertoreittinä Etelä-Suomen suuntaan kuin myös kaikkialle muualle Suomeen. Turun satamaliikenne maksaa tästä kalliisti ja muut satamat vievät pitemmän korren.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä Rekka
Kontin putoamissuunnasta päätellen ajoneuvoyhdistelmä on tullut Myllyn suunnalta ja menossa satamaan. Tainnut olla vanhat vihreät kääntyville ja hiukka kiire?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tapauksen ratkaisu
Ei mitään isoa vikaa tartte olla, jos kontti putoaa. Jos kuski ajaa kovalla vauhdilla mutkaan ja kontin lasti on epätasapainossa, kun raskaat tavarat ovat kaikki kontin toisella laidalla, käänökseen nähden väärällä laidalla, niin johan tippuu kontti. Se on niin ku fysiikkaa vaan. Kuski lienee kokematon tai sitten sellainen olen tehnyt tätä 40-vuotta (väärin) egojuntti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tapauksen ratkaisu
Menkäähän kokeiliemaan kontin lukkoja jos hydrauliset, niin ei mitään liikahdakkaan. Jos ilmakelloilla niin väännätte väsyneitä lukkoja käsin niin väljiä ovat. Todennäköisin syy on kuitenkin, että kontin lukitus on vaan jäännyt auki, siis inhimillinen virhe ! Onneksi vähällä Vähälä pääsi tässä tapahtumassa, tosin taitaa olla Vähälän alihankkija tämän kuljetuksen takana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tekevällesattuu
Kuljettajalle sattui jonkinlainen virhearvio, mutta asialla on toinenkin puoli. Aika outo kuvio nämä Turun liikennejärjestelyt kun motitetaan oma satama ja liikenne kiertotietä naapurikunnan kautta pikku polkuja pitkin lukuisia mutkia sekä risteyksiä puikkelehtien. Tosin moottoritie on menettänyt merkityksensä kun kadut on kavennettu ja raskas liikenne kielletty krynderit hurraa ja vuolee hilloa. Satama syville vesille Naantaliin niin hommat alkaa pelata eikö se Nesteen jalostamokin ole lopetuslistalla joten tilaa on