Osa kouluista ei antanut oppilaiden valita haluamaansa määrää kotitaloutta – oppilaat eriarvoisessa asemassa

Riitta Salmi
Kotitalous on yhteiskunnallisesti kotien ja perheiden hyvinvointiin merkittävästi vaikuttava oppiaine. Nummenpakan kotitalousopettaja Katja Jäntti (kesk.) on erityisen huolissaan siitä, miten nuoret oppivat aiemmin yläasteen aikana kotitalouden yhteydessä opetettua kuluttajuutta ja terveellisen ruoan tunnistamista. – Näitä taitoja pitäisi opetella joka vuosi, jotta nuoret oppivat pärjäämän arjessa. Kotitaloustaitoja ei enää kaikille kotoa siirry, Jäntti huomauttaa.

Riitta Alakoski

Uuden opetussuunnitelman mukaiset valinnaisainevalinnat tehtiin alkuvuodesta. Kotitalous nousi jälleen suosikiksi valtaosassa suomalaiskouluista, vaikka koulujen vapaus päättää valinnai...

tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa TS Digi
1 kk maksutta.

Tilaan 1 kk 0 €
Olen jo tilaaja
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

No voi kauheeta!
Ittekkin varmaan olisin kouluikäisenä valinnut kotitalouden pääaineeksi - aamupäivällä opiskelisi aamupalaa, puolen päivän aikaan lounasta, iltapäivällä sitten päivällisen kimpussa. Kotiläksyiksi iltapalan laittoa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pakollinen aine kaikkille
Kotitalous pitää olla pakollinen oppiaine kaikille. Opetusta jo ihan pienestä pitäen. Myös lukioon tulee sisällyttää terveyspainotteista kotitaloutta pakollisena aineena. Lukiovaiheessa osa voi olla pelkkää teoriaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minä sanon hyvin suoraan
Ryhmäkoolle on minimi. Tämä pitää kirjoittajan myös tietää. Pelkkä "ei saanut vaikka tahtoi" kertoo jälkeenjääneisyydestä omassa kehityksessä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oppilaan oikeus vai opettajan etu
Opetus on aina oppilasta varten ja tuntijärjestelyt tulee tehdä niin, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua valitsemalleen valinnaisilla tunnille. Sama ilmiö on vallalla Turun yläkouluissa, joissa osassa on 75 min tuntej, mutta osassa ei, koska se ei sovi opettajien aikatauluun, vaikka oppilaille se olisi parempi järjestely.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oppilaan oikeus vai opettajan etu
Pakolliset oppiaineet on pakko järjestää. Valinnaiset oppiaineet järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisuuksia rajoittaa kotitalousluokkien määrä, opettajien määrä ja koululle suodut määrärahat. Lisäksi myös lukujärjestyksen teko saattaa vaikeuttaa jonkun oppilaan valintojen toteutumista. Rehtorin ensisijainen toive on toteuttaa oppilaiden valinnat niin pitkälti kuin mahdollista. Opettajien toiveita tuskin yksikään rehtori asettaa etusijalle. Käytännössä kaikkien oppilaiden toiveita ei kyetä toteuttamaan sellaisenaan. Näissä tilanteissa yleensä neuvotellaan oppilaan kanssa mahdollisimman hyvästä ratkaisusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »