Tutkimus: Sienikumppani auttaa kasvia kasvamaan ja torjumaan uhkia

Ruokonata-heinää Turun Ruissalossa.
Ruokonata-heinää Turun Ruissalossa.

Turun ja Jyväskylän yliopistojen tutkijat selvittivät, miten heinässä kasvava sieni vaikuttaa isäntäheinänsä mikrobiomiin. Tarkastelun kohteena oli Epichloë coenophiala -sieni ja ruokonata -isäntäheinä. Tutkimuksen aikana kävi ilmi, että Epichloë coenophiala -sieni muokkaa myös isäntäkasvinsa sieniyhteisöä.

– Tuloksemme tukevat osin tätä oletusta. Epichloë coenophiala -sieni muutti isäntäkasvin sieniyhteisöä, mutta sen sijaan sillä ei ollut vaikutusta bakteeriyhteisön rakenteeseen. Tämä viittaisi siihen, että kasvinsisäisiin sieni- ja bakteeriyhteisöihin vaikuttavat ainakin osittain erilliset säätelymekanismit, toteaa tiedotteessa yliopistonlehtori Riitta Nissinen Jyväskylän yliopistosta.

Epichloë coenophiala -sienen ja ruokonata-heinän välinen vuorovaikutus on tutkijoiden mukaan biologisesti mielenkiintoinen, koska sieni ei kykene levittäytymään itsenäisesti itiöimällä. Siksi sienen menestyminen ja leviäminen on täysin isäntäkasvin menestyksen varassa. Epichloë coenophiala -sieni elää niin sanotusti harmittomana isäntäkasvinsa soluväleissä kaikissa kasvin maanpäällisissä osissa, ja se leviää isäntäkasvin siementen välityksellä kasvin kaikkiin jälkeläisiin.

– Voimakkaan riippuvuussuhteen vuoksi Epichloë-suvun sieniä onkin usein pidetty hyödyllisinä isäntäkasvilleen. Oletusta tukevat lukuisat tutkimukset, jotka ovat osoittaneet sienen parantavan muun muassa kasvin kasvua, siementuottoa, kuivuuden ja tulvien sietokykyä, kasvinsyöjien vastustusta, nurmen kestävyyttä ja kilpailukykyä rikkakasveja vastaan, toteaa subarktisen ekologian professori Kari Saikkonen Turun yliopistosta.

Tutkimus on julkaistu Naturen Scientific Reports -tiedelehdessä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Äänestäkäämme älyllämme
Kuinka tämän artikkelin anti saataisiin erään. pääministerinäkin toimineen ja hiilinieluihin kovin pontevasti kantaa ottaneen insinöörin piirustuslaudalle? On tiedetty vuosikymmeniä se, että metsien koko eliöjärjestelmä on näkymättömissä ja turpeen alla. Nyt loppuvat pölyttäjät, kun ekosysteemi häviää. Mitään "metsäpeltoja" ei voi olla olemassa ilman esim. symbioottisia sieniä.
Hyvää sienisyksyä kaikille äänioikeutetuille toivottaen:
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Äänestäkäämme älyllämme
Kannattaisi "Näe metsä puilta" perehtyä aiheeseen Metsä ennen rivinkään kirjoittamista.
Jokos on Suomen metsien hiilinielun koko tullut lasketuksi? Kaikki tarvittava tieto on jo koko kansalle jaettu tämän aviisin, Turun Sanomien sivustoilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minun metsissäni laulavat linnut ja öppiäiset pörisevät
Myös puu on, edelleen kasvi.
Monimuotoinen metsä on puulle turvallinen kasvuympäristö, kun sen metsäpohjan annetaan säilyttää monimuotoisuutensa.
Monotyypin metsitykset alueille, mistä on riivitty pois kannot ja kaikki muu, vaativat jatkuvia tuholaistorjuntoja sekä kasvikunnan että eläinkunnan aiheuttamia tuhoja vastaan.
Toki onhan nykyään vakuutukset. Toki onhan niin, että on nykyään tehokkaat palolaitokset. Toki onhan niin, että marjoja ja sieniä saa lähikaupasta. Toki on ….

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »