Turkulaisopiskelijat järjestävät ilmastolakon perjantaina

Jukka Painilainen
Ilmastolakkolaiset valtaavat Tuomiokirkon edustan perjantaina.

Turkulaiset opiskelijat järjestävät ilmastolakon ensi perjantaina Tuomiokirkon edustalla. Tapahtuma alkaa puolilta päivin ja kestää kaksi tuntia. Ilmastolakko on valtakunnallinen mielenosoitus. Turun lisäksi opiskelijat lakkoilevat muun muassa Jyväskylässä ja Helsingissä. Lakkotapahtumaan osallistuu sekä korkeakouluopiskelijoita että toiseen asteen opiskelijoita.

Mielenosoittajat vaativat ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen ja kestävän kehityksen opintoja osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää.

Puolueita ilmastolakkolaiset vaativat sitoutumaan muun muassa ilmastolle haitallisten yritystukien lakkauttamiseen ja hiilinielujen kasvattamiseen. Suomen on opiskelijoiden mielestä lopetettava fossiilisten polttoaineiden käyttö vuoteen 2035 mennessä, ja Suomen on oltava hiilineutraali vuoteen 2028 mennessä.

Tapahtuman lomassa kuullaan puheenvuoroja, joita pitävät ainakin Turun yliopiston ylioppilaskunnan, Åbo Akademis Studentkårenin ja Luonto-Liiton edustajat. Lisäksi kuka tahansa saa pitää teemaan liittyvän ja puoluepoliittisesti sitoutumattoman puheen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (82)

Vastaa
Tulee aikanaan...
Sipilän perintö elää... Suomessa!
Polkupyöräilevät opiskelijat siirtyvät fossiliautoihinsa päästyään opinnoista elämänpoluille eli työelämään. Toki kaikille ei teoriaa vastaavaa työtä löydy, mutta kuten sanottu - yrittänyttä ei laiteta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkeläinen
Vast: Sipilän perintö elää... Suomessa!
Nuoret eivät välitä kateellisten junttien vähättelystä. Nuoret tietävät mitä tekevät. Tsemppiä heille!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Data
Vast: Sipilän perintö elää... Suomessa!
Eläkeläinen: mihin ihmisjoukkoon sinä kuulut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkeläinen
Vast: Sipilän perintö elää... Suomessa!
Kuulun tavalliseen ihmisjoukkoon, joka ei anna populistien hämätä. Juntti on hölmö, jolta puuttuu tietoja ja ymmärrystä oman pikkupiirin ulkopuolelta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justeeri
Vast: Sipilän perintö elää... Suomessa!
Hauskaa, kerrassaan hauskaa. Päivästä toiseen pyöritellään asiaa siten, että ilmasto-ongelma on vain suomessa. Totuus on tylympi juttu. Ottakaapa kerrankin asioista selvää. Keskustellaan sitten uudestaan siitä miten päästö ongelma ratkeaa globaalisti. Pelkkä suomi kansan nuotion sammuttaminen ei ratkaise mitään. Tämä on tosi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
IHMEISSÄÄN
LIKAINENTURKU
MENKÄÄ KERÄÄMÄÄN ROSKIA TIEVARSILTA JA LUONNOSTA.SIINÄ EKOTEKOA KERRASSAAN.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
koirat verolle ja energiajuomiin ikärajaksi 65 v
Vast: LIKAINENTURKU
Voi vitsi, että tämä kommentti ilahdutti minua! Kiitos siitä ja oikein mukavaa kevään jatkoa Sinulle!
Ilmeisesti sinivuokot ja valkovuokot näkyvät paremmin roskien seasta, kun oikein uhotaan joukolla. Sitten taas haalarit päälle ja roskastamaan ja yrjöämään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aivan
Vast: LIKAINENTURKU
Näin se tapahtuu,tämä on suurelta osin sanan helinää,kun katsoo viikonloppuna
tyhjät kaljatölkit ja kaikki mahdollinen tupakantumpeista puhumattakaan kadulle vaan.Aatteet ja vaatteet hienot kun isi ostaa.Ei meitä saa arvostella me olemme Suomen tulevaisuus,heikoissa kantimissa on sitten tulevaisuus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Oharit
Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Pikkusen mietin tota Lin esikuvaa....siis 15 v. "yhden asian lapsikasvo" on aikuisen (31 v) puolueen puheenjohtajan esikuva? Kuulostaako heppoiselta ja jotenkin...populismilta? Miten laajasti Li osaa henkilökohtaisesti miettiä poliittisia kokonaisuuksia? Vai toimiiko myös hän täysin fiilispohjalta kuten "kätilöpoliitikko" Sipilä?

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Röda
Vast: Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Persujen esikuva on Trump, jonka tasoitus golfissa on 2,7 ja joka rakentaa muuria Meksikon rajalle ja tekee diilejä ilmaston muutoksen puolesta. Hän jos kuka toimii "fiilispohjalla". Toisella esikuvalla oli viiksentöpöt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a
Vast: Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Koko vasemmisto on ihan yhtä naivia kuin tämä Li joka aina välillä paljastaa todelliset lahjansa ja kykynsä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fani
Vast: Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Li ei ole vielä ehtinyt paljastaa kaikki lahjojaan ja kykyjään. Niitä riittää, älykäs ja rohkea nainen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietin vaan
Vast: Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Tuolla "Rödalla" on ihan hirveä Trump ja Persukammo! Trumpilla ei ole mitään tekemistä meidän vaalien kanssa, vai meinaako "Röda" itse äänestää Bernie Sandersia?

"Fanille". Jos ei puoluejohtaja vielä ole paljastanut todellisia lahjojaan niin auttaako siihen Greta esikuvana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tältä pohjalta
Vast: Ja Li Andersson! Onhan hän ilmoittanut esikuvakseen Gretan!
Kyseisellä Gretalla on valtava PR-koneisto takanaan, ja tämän taustajoukon rahoituskuvioita on mielenkiintoista selvittää. Omat hälytyskelloni alkoivat nimittäin soida, kun suuryritykset ja rahaeliitti "huolestuivat" ilmaston muutoksesta (joka ei ole enää ilmaston lämpenemistä..). Törmää kiinnostaviin asioihin, kun tutkii ilmaston muutoksen torjuntaa metodilla "Follow the money".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jäämies
Lentolakko
Matkustelu minimiin ja lentolakko tehokkaimat keinot hiilipäästöjen vähentämiseen.Suomessa jalostetusta raakaöljystä olematon määrä lentopetroolia lopusta diseliä,bensaa ym.Sähköautojen akkujen valmistus kuluttaa runsaasti hiiltä,ei ole tällä hetkellä oikeaa tapaa toimia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
voita pannuun
Vast: Lentolakko
Lennetään me rauhassa ja yritetään saada Sipilälle ja kumppaneille lentoveroa lisää yksityiskoneisiin. Vältetään turhaa vouhotusta. Luovun jo tops-tikuista, meikeistä, kortsuista ja pilleistä.Muovikassejakaan en enää osta. Vaipoista en halua luopua. Kun tulen vanhaksi, voin tarvita niitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JJ
Vast: Lentolakko
Minä matkustelen mielummin ulkomailla kiun täällä sika kalliissa Suomessa. Se on myöskin paljon mukavampaa ja antoisampaa matkustamista. Lisätään ulkomaan matkailua se avartaa enenmmän kuin täällä matkustamista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
promillen osa
300ppm
Tämä on lähinnä noloa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kiitos Poliisit!
eettinen työpaikka haussa
Ilmastolakkolaiset, varmaankin haette tulevaisuudessa vain 100% eettisiin työpaikkoihin, jotka eivät ole nostaneet mitään yritystukia ja odotatte että yrityksen johto ja työväki ovat osaltaan istuttaneet omilla rahoilla puita. Hakemanne työpaikka on lisäksi erityisen kunnostautunut kierrätyksessä ja sähkö tuotetaan vain joko tuuli- tai aurinkovoimalla. Onnea matkaan. Eettisyys kun ei ole vain perjantai-iltapäivän pieni hetkonen vaan koko elämän pituinen päätös.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
timokki
Ilmasto lakkoilu
Opiskelijat vois katsoa peiliin ennen lakkoilua..

window
Vast: Ilmasto lakkoilu
Peili hajaoaa kun näyttävät naamansa peilin edessä. Ei peiltkään sentään kaikkea kestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kauko Katse
NPC:t taas vauhdissa?
:D Oikeastikko? Ihmisille voi myydä mitä tahansa typeryyttä kunhan sen paketoi nätisti ja vetoaa sopivasti tunteisiin. Suomen ja autoilun päästöt ovat mitättömät ja luonnon pitemmille sykleille olemme voimattomia. Osoittaisivat mieltään vaikka veronkiertäjiä vastaan ja rajaturvallisuuden puolesta!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antti
Vast: NPC:t taas vauhdissa?
Miksi ihmiset jotka aktiivisesti tekevät jotain ovat mielestäsi NPC:itä (Non-player character)?

Eivätkö he osaa ajatella, jos edustavat tieteen valtavirtaa? Mikä tekee aktiivisesta toiminnasta passiivista, samalla kun sinä, oman elämäsi sankari, et tee yleisesti tieteen piirissä tunnusteltulle asialle mitään?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maria
Vast: NPC:t taas vauhdissa?
"Antti" Kaikissa hankkeissa pitää tärkeimpänä mittarina olla vaikuttavuus. Väitöstutkimuksen mukaan Suomen osuus globaaleista päästöistä on yksi promille, joten vaikka maamme asukkaineen poistettaisiin "kartalta", niin ilmastoon sillä ei olisi mitään vaikutusta.

Ainoaksi motiiviksi jää siis esimerkin antaminen. Miten mielekästä on toimia esimerkkinä miljardiväestöisille Intialle ja Kiinalle, jotka saivat vielä 10 vuotta aikaa toimia entiseen malliin. Mistähän syystä?

Suomessa on viime vuosikymmeninä tehty valtavan paljon ympäristön hyväksi, ja kaikki tämä on nyt jotenkin ignoroitu.
Tosin ympäristön hyväksi on jatkuvasti tehtävä töitä, mutta olisiko silti enemmän aihetta kiitoksiin kuin syytöksiin, kun saamme aiempien toimiemme johdosta elää puhtaassa maassa ja hengittää puhdasta ilmaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tyhjää
Vast: NPC:t taas vauhdissa?
Maria, olen jo monta vuotta paiskannut tumppini ja pulloni maisemaan, koska niiden vaikuttavuus Suomessa on mitätön. Siis jatkan samaa linjaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eräs vaan
Opiskelijoitten Ilmastolakko
Kun kerran annetaan periksi, tulee siitä tapa. Jos oikeasti ollaan asialla ja innokkaita, voidaan se tehdä myös omalla ajalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sanakirja
Vast: Opiskelijoitten Ilmastolakko
”Omalla ajalla lakkoilu” on paradoksi. Mielenosoituksissa voi käydä vapaa-ajalla, mutta lakko tarkoittaa töistä kieltäytymistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Että näin
Vast: Opiskelijoitten Ilmastolakko
Mikä tässä oikeasti menee lakkoon? Ilmastoko, joka on ollut jatkuvassa muutoksessa jääkausista jopa kuumiin kausiin koko maapallon 4,6 miljardin vuoden olemassaolon ajan ja muuttuu jatkossakin, aivan ihmisen toimista riippumatta. Ei ilmastoa muuttumasta lakkoilulla pysäytetä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sukkahousua päälle ettei tule kylymä
Kouhkatkaa mielenne päähän
Ainoa kysymys on, että miten te korvaatte tämän energiantarpeen,hiilineutraalisti ja aikuisten oikeasti.