Turkulaistutkimus: Tapaturmaiset aivovammakuolemat vähenivät alkoholin kallistuttua

Timo Jakonen
Hartwallin Original oli vuosia Alkon ostetuin tuote. Ennen alkoholilainsäädännön uudistusta sitä ostettiin vuodessa yli 3,2 miljoonaa litraa.

Tuoreen turkulaistutkimuksen mukaan viimeisimmillä alkoholijuomien hintojen korotuksilla oli merkittävä rooli tapaturmaisesti aiheutuneiden aivovammakuolemien vähenemisessä. Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Turun yliopiston tutkijoiden artikkeli julkaistiin Scientific Reports (Nature) -tiedelehdessä maananaina 1. huhtikuuta.

Kaikkien alkoholijuomien verotusta kiristettiin Suomessa vuonna 2007, jonka jälkeen alkoholiveroa on nostettu uudelleen useana vuonna.

Tutkimusryhmän päätutkijana toimineen Tyksin neurokirurgian erikoislääkärin, dosentti Jussi Postin mukaan tutkimuksessa havaittu alkoholin kokonaiskulutuksen ja aivovammakuolleisuuden välinen yhteys on tilastollisesti merkitsevä. Postin mukaan löydöksellä on merkitystä, sillä jopa puolet tapaturmaisista aivovammoista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.

– Alkoholipolitiikan tiukentaminen näyttäisi siis vähentävän tapaturmaisten aivovammojen aiheuttamia kuolemantapauksia silloinkin, kun tiukentavat toimenpiteet kohdistetaan muuhunkin kuin humalahakuisen juomisen vähentämiseen, kuten alkoholista perittävään hintaan, Posti sanoo.

Alkoholin veronkorotusten myötä alkoholin kokonaiskulutus väheni vuosittain 1,2 prosentilla. Samalla tapaturmaisten aivovammojen aiheuttama kuolleisuus väheni vuosittain keskimäärin 4,1 prosenttia. Miehillä kuolleisuus väheni 4,3 prosenttia ja naisilla 2,4 prosenttia.

Havainnot tehtiin tutkimalla alkoholiverotuksen muutosten ja väestötason alkoholikulutuksen muutosten ajallista yhteyttä tapaturmaisten aivovammojen aiheuttamaan kuolleisuuteen. Tutkimuksen kohteena olivat yli 15-vuotiaat vuosina 2004–2016.

Tutkimuksen tarkasteluaikana Suomessa kuoli 12 100 henkilöä tapaturmaisen aivovamman seurauksena.

Dosentti Posti ottaa vastakkaiseksi esimerkiksi vuoden 2004. Tuolloin 15 vuotta sitten alkoholiverotusta alennettiin Suomessa merkittävästi, ja juomien hinnat laskivat 33 prosenttia. Huomattavin hinnan lasku painottui väkeviin alkoholijuomiin ja verotuksen muutos lisäsi silloin alkoholin kokonaiskulutusta kymmenen prosenttia.

– Oulun yliopistollisen sairaalan tutkijat havaitsivat, että alkoholin halpenemisen jälkeen tapaturmaisten aivovammojen aiheuttama keski-ikäisten henkilöiden kuolleisuus lisääntyi Pohjois-Suomessa, Jussi Posti kertoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Osoitettiinko syy-yhteys?
Pystyttiinkö näiden kahden asian välille osoittamaan syy-yhteys, vai jääkö se arvfailujen varaan?
Alkoholin kallistumisen lisäksi on poliisin virkoja vähennetty ja lääkäreiden työpainetta lisätty.
On siis todennäköisempää, että entistä useammin hommat jää tutkimatta ja merkitään, ettei löydy selkeätä kuolinsyytä.
Samoin polkupyöräilykypärien käyttö on yleistynyt, joten päähän kohdistuneet vammat fillarilla jurrissa kaatuessa on vähentyneet.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Osoitettiinko syy-yhteys?
Erittäin hyvä kysymys. Ihmettelen miten tällainen on edes päässyt tiedelehteen, vaikka kyseessä onkin yleistieteellinen megajulkaisu eikä varsinaisesti alan erityisasiantuntijoiden vertaisarviointia vaativa tiedelehti.

Yhtä hyvin olisi voitu valita vertailukohdaksi vaikka vuosi 2003, jolloin alkoholi oli reaalihinnaltaan paljon kalliimpaa kuin koskaan sen jälkeen. Mitenkähän silloin "alkoholin kallistuminen" olisi "vaikuttanut tapaturmaisiin aivovammakuolemiin."

Lääketieteestä tulee joskus hävettävän kevyellä tieteellisellä otteella pykäistyjä julkaisuja, joilla jalkapallojoukkueellinen tutkijoita saa nimensä lehtiin, mallia THL:n alkoholitutkimus. Tällä en halua sanoa, etteikö niin TY:lla kuin THL:ssakin olisi ihan fiksuakin porukkaa. Maine vaan on joutuu koville tällaisten virallisen suomalaisen alkoholijargonin sapluunalla toteutettujen projektien vuoksi.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pidän ihmisistä, jotka osoittautuvat älyllisiksi
On olemassa myös toisiin loppupäätelmiin tulleita kansainvälisiä tutkimustuloksia alkoholin vaikutuksista.
Olisin kovin iloinen, jos suomalainen tutkija alkaisi keskittyä todellisiin ongelma-alueisiin. Ja vaikkapa välillä matkustelisi maailmalla. Vaikkapa sähköpolkupyörällä, että ei aiheuttaisi lisäongelmia maapallon ilmastonkehitykseen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pidän ihmisistä, jotka osoittautuvat älyllisiksi
Mitä jos vaikkapa lukisi tämän ko tutkimuksen ennen kommentointia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pidän ihmisistä, jotka osoittautuvat älyllisiksi
Kas kun ei loppupäätelmiin saatu osumaan yhtään ilmastonmuutoksen vaikutusta, vaikka niiden seurannan tarkemmat mittaustulokset globaalisti, avaruudesta ensi kerran tehtyinä, osuvat juuri oikeaan aikaikkunaan.
Kuule "Naama Palmu", en minä kovin pahalla, mutta en lainkaan hyvällä. Yksiöisyyttä lueskele enkä suitsuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
en usko tätä!
Virosta on raahattu viinaa pakettiautot pullollaan. Joku muu täytyy olla syynä tähän.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Selvääkin selvempi
Voihan ihminen katua aiempia örvellyksiään eikä ole siis örveltänyt lisää. Muuttuuko ihminen..., ei ikinä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tilasto tiede
missä voitiin todentaa syy yhteys taas jollakin nikkareilla kulunut hyvin ns työpäivät
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeistohallitus on lisännut päihteiden käyttöä.
Oikeistohallius on saanut päihteiden käytön kasvuun säätämiensä uusien lakien avulla monien vuosien positiivisen kehityksen jälkeen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei penaalin teräviä
Tämä kertoo myös siitä, minkälainen kansanosa aivovammoja saa.

Yli tutkija
Samoin olen huomannut kenkien kuluvan enemmän mitä selvempiä juojat ovat.

Joo
Johtopäätökseni on että alkoholin aiheuttama aivovamma on lähinnä varakkaiden etuoikeus. Seuraavana voikin tutkia onko tunnevamma sidoksissa ylipursuavaan varakkuuteen. Köyhyys ketutuksen syynä tiedetään, on vain todistamatta tieteellisesti. Tutkittakoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taas on tutkittu
Sitä alkoholia saa siis korottaa lisää, niin vähenevät ne aivovammakuolemat lähes kokonaan. Se kaupan alkoholiton olut on ihan sopiva tuolla hinnalla.