Lainvalvoja linjasi: Yrityksenkin taattava vammaisen pääsy tapahtumiin, Turun Sanomille uhkasakko

Pyörätuolilla liikkuva mies kertoo, että vammaisten syrjintä on Suomessa hänen kokemuksensa mukaan laajaa

TS kirjaklubi järjestettiin aikaisemmin ravintola Kukassa. Nyt klubitilaisuudet pidetään kaupunginteatterissa. Kuvassa Jaakko Mikkola (vas.), Joni Pyysalo, Seppo Lehtinen ja Tuomo Karhu.

Olli-Pekka Paajanen

STT, Helsinki

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi tuoreessa päätöksessään, että yksityisen yrityksen on taattava myös vammaisten pääsy kulttuuritapahtumiin.

Se katsoi kirjaklubia järjestäneen mediayhtiö Turun Sanomien syrjineen pyörätuolia käyttävää henkilöä viime keväänä.

Lautakunnalle kannellut sähköpyörätuolia käyttänyt mies oli pyrkinyt kirjallisuutta ja lukemista käsitteleviin tilaisuuksiin, mutta ei päässyt portaiden takia sisään ravintolaan. Hänen mukaansa raskasta sähköpyörätuolia ei voinut myöskään kantaa ylös portaita. Ravintolan tiloissa ei myöskään ollut esteetöntä vessaa.

Syrjitty mies oli turkulainen lakimies Jukka Kumpuvuori. Hän kertoo STT:lle, että yhtiön toiminta loukkasi häntä ja hän sanoo olevansa huojentunut lautakunnan päätöksestä.

– Se tuntui todella pahalta. Yritin päästä tilaisuuksiin. Menin esimerkiksi kerran paikalle jo 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Muut kulkivat ohitseni ja jäin talvipakkasella ulos. Tällaisia tilanteita ei pitäisi olla Suomessa vuonna 2018.

Kumpuvuoren mukaan vammaisten syrjintä on hänen kokemuksensa mukaan edelleen laajaa. Hänen mukaansa esimerkkinä voi käyttää tilannetta, jossa esimerkiksi ulkomaalaista ei päästetä ravintolaan.

– Siitä älähdetään heti, mutta vammaisen kohdalla ketään ei kiinnosta nämä asiat.

Hänen mukaansa Suomessa on edelleen paljon vanhaa rakennuskantaa, joka estää liikkumisen.

– On ihan yleistä, että pitää katsoa etukäteen ja selvittää etukäteen minne on menossa. Se on ihan arkipäivää, että joutuu valitsemaan paikat missä asioi ja tapaa ihmisiä.

Kumpuvuori kertoo, että on myös tehnyt Turun Sanomista tutkintapyynnön Lounais-Suomen poliisille.

Klubia on alettu järjestää esteettömissä tiloissa Turun kaupunginteatterissa. Lehden päätoimittaja Kari Vainio kertoo STT:lle, että Turun Sanomat suhtautuu asiaan vakavasti.

– Emme ole ymmärtäneet tilannetta. Kun tilanne tuli siellä vastaan, uskoimme että olisimme ottaneet asian huomioon. Olemme siirtäneet tilaisuudet Turun kaupunginteatteriin, joka on esteetön. Kun vaihdoimme tilan, selvitimme toki etukäteen esteettömyyskysymykset, Vainio sanoo.

Turun Sanomat kiisti syrjineensä Kumpuvuorta. Sen lautakunnalle osoitetun vastauksen mukaan lehden tilaajille ensisijaisesti tarkoitetut tilaisuudet esitettiin myös lehden verkkosivuilla.

Vastauksen mukaan tilojen esteellisyys ei tullut mediayhtiön mukaan esille, kun tilaisuuksista sovittiin syksyllä 2017. Yhtiö myös sanoo olleensa ravintolaan yhteydessä heti, kun Kumpuvuori teki lautakunnalle ensimmäisen valituksen tammikuussa 2018. Yhtiön mukaan tilaisuuksissa oli myös käynyt useita kertoja toinen pyörätuolia käyttävä henkilö. Turun Sanomien mukaan tämä henkilö ei kokenut ravintolaa esteelliseksi.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta pyysi Turun kaupungin rakennusvalvonnalta lausuntoa ravintolan tilojen esteettömyydestä. Rakennusvalvonnan mukaan sisäänkäynti ja wc-tilat eivät täytä voimassa olevia esteettömyysmääräyksiä. Lautakunta viittasi vammaisyleissopimukseen. Sen mukaan velvollisuus turvata saavutettavuus on olemassa jo ennen kuin yksilö pyytää päästä johonkin paikkaan tai käyttää jotakin palvelua.

Lautakunnan mukaan sopimus myös turvaa avoimeen yhteiskunnalliseen kulttuurielämään osallistumisen. Turun Sanomilla oli lautakunnan mukaan tilaisuus muuttaa menettelyään, mutta se ei sitä tehnyt. Niin lautakunta katsoi, että Turun Sanomat syrji miestä välillisesti ja kielsi sitä jatkamasta syrjintää 5 000 euron sakon uhalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (29)

Vastaa
Suhteuttaja
Empatiaa, ei sympatiaa
Ei välttämättä syrjintää.

Kaikkiin paikkoihin ei ole rakennettu harvemmin pyörätuolilla tulevia varten ramppeja. Se ei ole vaan kannattavaa tai saattaa viedä tilaa, joissain tapauksissa olla arkkitehtuurisesti tökerö ratkaisu.

Niin tässä mielessä jos on liikuntarajoitteinen tulisi huomioida ettei maailma ole vain häntä varten, vaan kannattaa soittaa ja tiedustella onko liikuntarajoitteisia varten apuvälineitä tilaan saapumiseen tai sitten voi olla ihmisiä auttamassa, mm. kantamalla.

Ei ole vaan järkevää rakentaa kaikkialle ramppeja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Omainen
Vast: Empatiaa, ei sympatiaa
Perustuslaki sanoo, että se ramppi on rakennettava. Tai joku muu systeemi. Sekä tehtävä uudet paikat esteettömiksi. Ja kannattavaa se on, koska vammaisilla on rahaa, joita he käyttäisivät palveluihin. Ja kukaan ei todellakaan ala nostelemaan 100 kg painavaa tuolia+ käyttäjää minnekään. Eikä se edes ole millekään osapuolelle turvallista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jedem das Seine
Vast: Empatiaa, ei sympatiaa
Kappas vaan ettei perustuslaki määrää että pyörätuolilla olisi päästävä lentokoneen ohjaamoon. Terveen järjen käyttö joissakin tapauksissa pitäisi sallia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
esteet nurin
Esteettömyydestä hyötyy kaikki.
Se että on esteetöntä hyödyttää myös vammattomia ihmisiä. Esim. lastenrattailla ja rollaattoreilla tai huonojalkaisten on helpompi liikkua kun on esteetöntä. Myös täysin terveen on helpompi liikkua esteettömässä ympäristössä vaikka kahden ison ostoskassin kanssa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pientä rajaa
Elantoa hakemassa
Niin, eikä Aurajoen rantoja ole vieläkään varustettu korkeilla aidoilla vaikka kyseinen lakimies on sitäkin vaatinut jo vuosia sitten. Kyllä on suvaitsematon yhteiskunta. Yhtään ei tuokaan mies hae itselleen harmeja, mutta jostain kumman syystä juuri hänelle niitä lankeaa suurin määrin. Mutta ei se mitään, joitakin toimeksiantoja on kuitenkin tullut toimistolleen. Ei ehkä tarpeeksi tienestejä kuitenkaan, vaivannäköön nähden.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kipu Koukku
Vast: Elantoa hakemassa
Tuo mies on vain monen muun ohella havainnut, että uhriutuminen on paljon tehokkaampi tapa saada niskalenkki yhteiskunnan asioista kuin koskaan demokraattisissa vaaleissa äänestäminen. Ei kai se hänen vikansa ole, että asiat nykyään toimivat näin...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juuso
Lakimies
Haiskahtaa vähän rahastamiselta, ainakin huomion keräämiseltä. Voin olla väärässäkin! Turkulaiset noin yleisesti ottaen ovat kohteliasta ja toiset huomioivaa väkeä. Ei jokaiseen yleisölle avoimeen tilaan, jonne oletetaan olevan esteetön kulku ole mahdollista rakentaa kalliita ramppeja niin, että tilaan voi huristella sähköisellä pyörätuolilla. Olen muutaman kerran saanut olla auttamassa pyörätuolilla liikkuvaa henkilöä. Kyllä keinot löytyy jos on tahtoa molemmin puolin, Kerrankin kannettiin pyörätuolilla liikkuva sisään tilaisuuteen ja tilaisuuden jälkeen hänet kannettiin takaisin pyörätuoliin joka ei mahtunut ovesta sisään. Nöyryyttä, oikeaa tilannetajua ja positiivista elämänasennetta, niin moni asia sujuu luonnikkaast`
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niinpä
Vast: Lakimies
Mihin voi valittaa jos on valkoinen, hetero, sekasyöjä, mies ja yleisesti terveeksi luokiteltu?
Turku on vanha kaupunki eikä kaikkia rakennuksia tule tuhota esteettömyydenkään vuoksi. Sopeudu ympäristöön kuten kaikki muutkin (myös terveet ) tekevät
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi
Vast: Empatiaa, ei sympatiaa
Sitähän se oli juuri, Ts:n olisi pitänyt ensin varmistaa onko kaikilla vierailla esteetön pääsy kyseiseen tapahtumaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Empatiaa, ei sympatiaa
Jotenkin tuo jutussa mainittu nimi tuntui tutulta ja vähän etsiskelin tietoa.
Suosittelen siis muillekin että laittavat tuon lakimiehen nimen Turun Sanomien omaan hakuun. Hakutuloksista sitten kannattaa lukea uutinen: 'Esteettömyysongelmista tuhansien eurojen korvausvaatimuksia'

Tuo juttu avaa aivan uusia, ja yllättäviä, näkökulmia asiaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Minä täällä
Turkulaiset nykyaikaan!
On hämmästyttävää lukea kommentteja, joiden mukaan on ihan ok, etteivät vammaiset pääse kaikille tarkoitettuihin tilaisuuksiin. Ajatellaan näköjään yhä, että riittää, kun maailma on rakennettu vain kaikille muille, mutta ei vammaisille. Miten antiikkisia asenteita! Pyyhkikäähän jo vuosituhantiset hämähäkinseitit silmistänne ja ajatuksistanne. Juuri teidän kaltaisianne varten tarvitaan erikseen lakeja osoittamaan, ettei syrjiä saa.

Joka päivä joku vammautuu kotona tai liikenteessä. Jos se olet huomenna sinä, mistä kaikesta haluat apuvälineesi takia jäädä jatkossa paitsi? Kun ystäväsi tai perheesi osallistuu tilaisuuksiin ja tapahtumiin, haluatko tosiaan jäädä nököttämään kotiin itseksesi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Uskomatonta
Asenteet pielessä
Ei ihme, että Turussa joku joutuu esteettömyystyön tekemään, kun asenteet on tätä tasoa mitä kirjoituksissa on. Asia on ihan selkeä ja siksi uhkasakkokin on annettu. Oikeusnormit velvoittavat myös yksityisiä toimijoita esteettömyyteen. Kyse ei ole siitä mitä se maksaa. Ei siitä kuinka vaikea se on toteuttaa. Ei esteettömyydestä vaan ihan esteettömyydestä. Hyvä, että Kumpuvuori jaksaa asioita viedä eteenpäin. Moni vammainen ei siihen kykene vaan jää sitten kotiin. Kaikilla on yhtäläinen oikeus osallisuuteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Peetuli
Todellako?
Olisitteko todella samaa mieltä tuosta, jos nyt yhtäkkiä joutuisitte tilanteeseen, jossa itse tai joku läheisenne käyttää pyörätuolia? Olisiko kivaa joutua valitsemaan kaikki asiointipaikkansa sen mukaan voiko siellä kulkea? Tai käyttää aikaa sen selvittämiseen? Ihmiset eivät aina ymmärrä esteettömyyttä, joten vaikka olisit käyttänyt aikaakin asian selvittämiseen, voi lopputulos olla pannukakku.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Herää todellisuuteen
Vast: Todellakin
Elämä on. Aina ei voi voittaa.
Valittaa voi aina.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Todellako?
Nimimerkki Peetuli: "Olisitteko todella samaa mieltä tuosta, jos nyt yhtäkkiä joutuisitte tilanteeseen, jossa itse tai joku läheisenne käyttää pyörätuolia? Olisiko kivaa joutua valitsemaan kaikki asiointipaikkansa sen mukaan voiko siellä kulkea? Tai käyttää aikaa sen selvittämiseen? Ihmiset eivät aina ymmärrä esteettömyyttä, joten vaikka olisit käyttänyt aikaakin asian selvittämiseen, voi lopputulos olla pannukakku."

Noin asia on. Suoraan omaa kokemusta ei ole mutta runsaasti kokemusta rollaattoripotilaan avustamisesta.

Mutta nyt on kuitenkin kyse erikoistapauksesta. Kuten aiemmassa viestissäni sanoin niin nimi tuntui tutulta ja sen perusteella löytyi uutinen, jossa lukee:
"Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan kantelemisen sijaan turkulainen lakimies ehdotti yrityksille, että he voisivat maksaa itsensä ulos ongelmista.
Yritys saa X:ltä kiivastuneena kirjoitetun sähköpostin, jossa pyydetään korjaamaan jokin esteettömyyteen liittyvä epäkohta.
Yritys pahoittelee tapahtunutta ja perustelee kantansa. Seuraavassa sähköpostissa vaaditaan tuhansien eurojen korvauksia, jotka osoitettaisiin henkilökohtaisesti X:lle.
Mukana voi tulla tilinumero ja eräpäivä. Yhteydenpito hoituu ainoastaan sähköpostitse tai tekstiviestitse.
Jos yritys maksaa korvaukset, lupaa X olla viemättä asiaa eteenpäin. Jos ei, X valittaa asiasta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan."

Kovasti siis näyttää että nyt ei ollakaan vammaisten yhteisellä asialla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timppa
Herkkää
Jutusta ilmeni, että toinen tilaisuuksissa käynyt pyörätuolilla liikkuva ei ole kokenut tilaa ongelmalliseksi. Se herättää kysymyksiä. Meidän kuntosaliyrittäjä joutui rakentamaan erillisen invavessan tasavertaisuuden nimissä ja pakkohan se kustannus oli panna korttimaksuihin. Yhtään pyörätuolijumppaajaa ei kertomansa mukaan ole paikalla käynyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turhia lämmityskuutioita
Kaakeloitu olohuone
Mikä ekoteko se on, että kaikkiin uusiin asuntoihin rakennetaan kaakeloitu olohuone - siis pyörätuolinmentävä suihu/wc -tila?

Vain ihan murto-osa porukasta on pyörätuolin tarvitsijoita koko ikänsä aikana. Pitää olla valmis muuttamaan, jos tilanne sitä vaatii esimerkiksi vammautumisen, sairauden taikka vanhuuden myötä.