Kolumni: Äidin salattu puoli

Riitta Salmi

Muu perhe lähti joksikin aikaa matkoille, ja äiti jäi yksin kotiin koirien kanssa. Viisi päivää rauhaa ja hiljaisuutta. Viisi päivää aikaa taantua teini-ikäiseksi?

Se alkoi salavihkaa. Ensin jätin likaisen kattilan tiskialtaaseen, vaikka normaalisti olisin tiskannut sen viimeistään ennen nukkumaanmenoa. Roskis alkoi täyttyä kukkuroilleen, vaatepino kasaantua olohuoneeseen.

Siistin äidin rooli karisi yltäni kuin lehdet hoitamatta jääneestä basilikasta. Tarve näyttää kunnollista esimerkkiä omille teineilleni oli hetkeksi poissa.

Aloin miettiä, olinko järjestyksen ihminen alun pitäenkään, vai oliko siisteyteni vain vanhemmuuteen kohdistetun sosiaalisen paineen luomaa. Kun ihminen saa lapsia, hänen tehtävänsä on kasvattaa heidät pärjäämään yhteiskunnassa. Heidän on opittava pitämään paitsi asiansa, myös huushollinsa jotakuinkin ojennuksessa.

Pikkuisten kouliminen siivoiksi alkaa tavallisimmin siitä, että duplot noukitaan leikin jälkeen laatikkoon. Myöhemmin jälkikasvulle annetaan rätti ja imuri, joille he kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan kannustamina toisinaan keksivät jotakin virkaa.

Jostain päähäni pälkähti, että olin ala-asteella kavereideni keskuudessa kuulu yltiösiististä huoneestani. Järjestyksen mallin olin poiminut omalta äidiltäni.

Yläasteiässä minua taas ei olisi voinut vähempää kiinnostaa puunaaminen, paitsi hevostalleilla, missä säntäsin luudanvarteen kilpaa muiden kanssa.

On jo korkea aika löytää todellinen minäni mitä siisteyteen tulee. Tiellä on vain yksi este: kotihäpeä. Tunne, että oma koti on arvoton ja piilossa pidettävä, ellei se ole tiptop.

Kyllä, meillä on podettu kotihäpeää. On paniikkisiivottu koirankarvoja ja lehtipinoja ennen vieraiden tuloa, on survottu kenkävuoria eteisen kaappeihin. Sitä vain en tiennyt, että tunne voi iskeä myös oman perheen edessä.

Viime hetkillä ennen matkalaisten paluuta tartun toimeen. Kun ovi avautuu ja tulijat astuvat sisään, kaikki on kuten ennen. Tavarat paikoillaan, tiskit tiskattu, ruokaa hankittu. Kotihäpeä voitti ensimmäisen erän.

Kirsi Saivosalmi

Kirjoittaja on toimittaja.