Lukiolaiset: Ilmastolakko pätevä syy olla pois koulusta – "Turussa rehtori päättää"

Sari Miettunen

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) kannustaa lukiolaisia osallistumaan nuorten koululakkoon tulevana perjantaina, globaalina ilmastolakkopäivänä. Liiton mukaan ilmastolakkoilu on hyvästä ja toteuttaa opetussuunnitelmaa.

Liitto vetoaa lukioihin, jotta mielenilmauspäivään osallistuminen hyväksyttäisiin syyksi opiskelijan poissaoloon. Varsinaista lakko-oikeutta lukiolaisilla ei ole.

– Katson kuitenkin, että ilmastolakkoon osallistuminen toteuttaa opetussuunnitelmaa. Tavoitteenahan on, että lukio antaa eväitä aktiiviseen kansalaisuuteen ja kestävään elämäntapaan, SLL:n puheenjohtaja Roosa Pajunen toteaa liiton tiedotteessa.

Hän toivoo, että lukioissa käytäisiin asiasta tällä viikolla "hyvää ja rakentavaa keskustelua".

Alkuviikkoon mennessä ilmastolakkopäivään on ilmoittautunut noin tuhat paikkakuntaa 82 maassa.

Turun lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Esko Heikkonen sanoo, että päätäntävalta asiassa on kunkin lukion rehtorilla.

– Rehtori on oman koulunsa pomo, ja hän päättää tällaisesta. Ilmastolakko ei ole noussut Turussa esiin rehtorien kokouksessa, Heikkonen sanoo.

– Me keskitymme nyt täysillä ylioppilaskirjoituksiin, jotka alkoivat maanantaina. Perjantaina on reaalikokeiden kirjoituspäivä, joten uskoisin, että noin 1 200 turkulaista lukiolaista löytyy ilmastolakon sijaan kirjoituksista.

Turun ilmastolakkolaisten on määrä kokoontua pääkirjaston edustan Vähätorilla aamuyhdeksän aikaan.

Nuorten ilmastolakot ovat levinneet ruotsalaisen 16-vuotiaan Greta Thunbergin esimerkin mukaan. Hän pitää joka perjantai omaa ilmastolakkoaan parlamenttitalon edessä ja vaatii tiukennuksia ilmastopolitiikkaan.

Tiistaina julkaistavan nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisnuorista kertoo kokevansa melko tai erittäin paljon epävarmuutta ja turvattomuutta ihmisestä johtuvasta ilmastonmuutoksesta. Vielä kymmenen vuotta sitten huolestuneiden osuus oli 40 prosenttia.

Huhtikuun 5. päivä Suomessa on määrä pitää opiskelijoiden ilmastolakko.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (48)

Vastaa
Karma
Vast: Lahjarahat kehitysmaihin
Air: kehitysmaihin on laitettu kymmeniä miljardeja / vuosi, vuosikymmenien ajan. Siellä on ollut suomalaisia rauhanturvaajia vuosikymmenien ajan. Joten on aika väärin sanoa, että vasta nykylukiolaiset haluavat että kehitysmaiden asiat parantuvat. Me muut vaan tiedämme että vika ei ole länsimaiden väestössä, me ollaan autettu ihan tarpeeksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tare
Ilmastokiima
Olen pitänyt nuoria opiskelijoita järkevinä.Kannattaisi ainakin ottaa iha ite selvää mikä ero on ilmastonmuutoksella ja ilmansaasteilla.Paljoko niitä päästöjä synty,kun porukat killuu eduskunnan pylväissä ja poliisit korjaa hölmöt taltee?Kysymys niille nuorille:paljollako olisitte maksamaan haittaveroja=tasaveroja nykyistä enemmän jotta maailma "pelastuu"?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuuli ja voima
Vast: Ilmastokiima
Kyllä nuoret tietävät harvinaisen hyvin ilmastonmuutoksen ja ilmastonsaasteiden eron. Ja ettei nyt totuus unohtuisi, niin perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki puolueet ovat nostaneet ilmastonmuutoksen yhdeksi eduskuntavaalien pääaiheeksi. Kommentoijien enemmistö edustaa pientä vähemmistöä kuten niin monen muunkin ns. isänmaallisia kuohuttavan uutisen yhteydessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Perussuomalainen
Vast: Ilmastokiima
Tuuli ja voima: muiden puolueiden joukosta on tullut vain veronkorotus ja hankintaehdotuksia: ehdottaneet että sähköautoja pitäisi olla ostettuna satoja tuhansia kappaleita seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Lisäksi, muita veroja tämän päälle. Missä nämä "ympäristöystävälliset" sähköautot valmistetaan, miten tuotantoprosessia valvotaan, ettei saasteet taas kippaudu luontoon ja mistä sähkö ostetaan?

Kai olet kuullut viime vuosien aikana että autotehtaat ovat systemaattisesti valehdelleet päästölukemat?

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Täti
Hurraa teinit
Tsemppiä nuorisolle ilmastotalkoisiin! Älkää välittääkö noista inisijöistä, ovat varmaan niitä porukoita, jotka uskoo, että maapallo on litteä. Ilmastonmuutoskin on niistä salaliittoteoriaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Data
Vast: Hurraa teinit
Täti: ilmastotalkoista puheen olleen. Maailmalla on kampanjoita menossa, jossa vapaaehtoiset puhdistavat rantoja ja valtameriä muovisaasteesta.

Esim. sukeltajat ovat laittaneet nettiin videoita joissa pelastavat kaloja, koska ne ovat aivan muovin ympäröimiä. Eräs nainen irrottelee haiden leukapielistä ongenkoukkuja.

Rantoja siivotaan ja kuvat laitetaan nettiin.

Suomessa, mitä olen nähnyt, on vain kuvia ja videoita marssijoista kadulla ja portailla istumisesta. Kaikilla on jotkut plakaatit tehty oletettavasti muovitusseilla, eikä ekopaperiin. Miten se ympäristö näin passiivisesti pelastuu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Elpent
Ilmastolakko?????
Pitäisiköhän miettiä esimerkiksi, että miten paljon kännykät saastuttavat .... niitä ei taiota taivaasta. Valmistamisprosessit vievät runsaasti energiaa. Eli nyt vaan kännykät pois käytöstä viikonlopun yli ja kouluun perjantaina!!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Wind
Vast: Ilmastolakko?????
Kännykkärajoitukset suotavia kaiken ikäisille, mutta menkää lukiolaiset perjantaina joukolla Vähätorille!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.