Aurajoen kulttuurijokilautta-kilpailun voittajaksi 120 metriä pitkä "Kaarna"

Havainnekuva Aurajoen kulttuurijokilautta-kilpailun voittajatyöstä.

Aurajokeen Myllysillan viereen tuleva kulttuurijokilautan liikepaikanluovutuskilpailun on voittanut Töölö Urban Oy ehdotuksellaan ”Kaarna”.

Turun kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päätti kilpailun tuloksista eilen maanantaina 4.3.

Kilpailun tavoitteena oli löytää arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja toteutuskelpoinen suunnitelma.

Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä viisi ehdotusta. Voittaneen ehdotuksen jättäneellä Töölö Urban Oy:llä on myös ehdotukseen liittyvän kaupallisen konseptin tekijänoikeus. Ehdotukseen liittyvät kelluvat ratkaisut on suunnitellut Bluet Oy, ja arkkitehtuurisen konseptin ja suunnitelman on laatinut OOPEAA Office for Peripheral Architecture (Anssi Lassila /OOPEAA).

Kilpailun 2. sijalle valittiin saman työryhmän toinen ehdotus ”Kiila”.

Kolmannelle sijalle valittiin ”Uusi Aalto”, jonka on laatinut työryhmä Konsta Weber, Rami Eräpohja, Heikki Kyllönen, Artturi Elovirta ja Esa Jämsä. Muita sijoituksia ei kilpailussa jaettu.

Kaupungin tiedotteen muka kilpailu ratkaistiin laadullisin perustein. Kilpailussa painotettiin innovatiivista, arkkitehtonisesti korkeatasoista, toteuttamiskelpoista ja ympäristöön soveltuvaa kokonaisratkaisua. Pääpaino on ollut rakennelman maisemaan sovittamisessa sekä mielenkiintoisessa liikeideassa. Arvostelussa pidettiin kokonaisratkaisun ansioita tärkeämpänä kuin yksityiskohtien virheettömyyttä.

Voittaneessa ehdotuksessa on 120 metriä pitkä ja 20 metriä leveä kelluva taso. Toiminnallinen kulttuurikylpylä sisältää kolme uima-allasta: 25-metrisen ison altaan, pienemmän lasten altaan ja jokivesialtaan. Rakennukseen on suunniteltu sekä yleisölle avoimia sauna- ja pukutiloja että yksityiskäyttöön varattavia tiloja.

Tilassa on lisäksi ravintola ja terassitaso, jota rajaavat kolmelta laidalta portaat, jotka toimivat joelle päin avautuvana katsomona esimerkiksi konserteissa tai elokuvailloissa.

Arviointiryhmän mukaan ”Kaarnan” arkkitehtuuri on moni-ilmeistä, tunnistettavaa ja yksilöllistä.

Havainnekuva.
Havainnekuva.

Arviointiryhmän puheenjohtaja, kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja Christina Hovi katsoo voittajaehdotuksen vastaavan parhaiten kilpailulle asetettuja tavoitteita.

– Kelluva kulttuurikylpylä Kaarna tuo Aurajokeen toivottua uutta ympärivuotista toimintaa kaikenikäisille turkulaisille ja kaupungissa vieraileville. Kulttuurijokilautta rikastuttaa kaupungin palvelutarjontaa ja vahvistaa keskustan elinvoimaa. Parhaimmillaan siitä voi tulla uusi matkailun vetonaula, Hovi sanoo tiedotteessa.

Jatko etenee niin, että laaditaan asemakaavanmuutos voittajatyön pohjalta, ja alue vuokrataan liikepaikan toimijalle. Tavoitteena on, että alueen maanvuokrasopimus saadaan hyväksyttyä vuoden kuluessa asemakaavan voimaan tulosta.

Arviointityöryhmään kuuluivat toimialajohtaja Christina Hovi, toimialajohtaja Minna Sartes, kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto, maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi, kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari, arkkitehti Mika Rajala, maankäyttöinsinööri Essi Korpela ja satamamestari Antti Pekanheimo. Arviointiryhmä kuuli asiantuntijoina Visit Turkua, kaupunkiympäristötoimialan kaupunkikuvatyöryhmää, konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmää, vapaa-aikatoimialan museopalveluita ja Wäino Aaltosen museon henkilökuntaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (60)

Vastaa
Jokimaisema
Lisää kuvia
Olis hyvä saada lintuperspektiivistä kuvat myös, noista utuisista vaaleaksi häivytetyistä kuvista ei nyt oikein muuta näe, kuin sen että aurajoki on leventynyt huomattavasti laajakulmalinssiä 3d ohjelmassa käyttäen.

Mä veikkaan, että 150 metrinen palju on melkoinen kolossi wa museon eteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Epätietoinen
Vast: Lisää kuvia
Miten mahtaa kadunvarsi ruuhkautua? WAMin edessä ei ole nykyiselläänkään useinkaan museovieraalle tai konsertissa kävijälle parkkeeraustilaa. Teatterin osalta se on jo nyt joskus ongelmallinen. Toinen puoli rannasta on myöskin käsittääkseni se aurinkoinen puoli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Autoilu ei lopu koskaan
Vast: Lisää kuvia
Ei ideassa ole mitään ihmeempää vikaa mutta missä ovat sitten parkkipaikat. Tuolla alueella kun on jo nyt javaus ainakin 200 auton paikasta. Siihen WA:n viereen sopisi mainiosti noin 300-400 auton parkkihalli, palvelisi alueen työssäkavijöitä, puistojen ja uimaloiden käyttäjiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä että tulee
Vast: Lisää kuvia
Ei parkkipaikkojen puute ole ongelma. Eihän Helsingin Allas Sea Poolin läheisyydessä ole parkkipaikkoja. Konseptin ideahan on vahvasti kaupunkikulttuuri, kiireestä irtautuminen ja viipyily. Jätä auto torille parkkiin ja älä kiirehdi. Kävele ja nauti hetkestä saunassa, altaassa tai ravintolassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jonne
Vast: Lisää kuvia
Nollatuloisten autottomien kiireettömyys ja "viipyily" maksetaan aina jostain.
Työssäkäyvät eivät viipyile vaan vetävät kivirekeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
F
Vast: Lisää kuvia
Parkkipaikkojen rakentaminen lähinnä pilaa koko kylpylän idean. Nyt suurin liikenteellinen haaste on se, että jokirannassa on vain rännimäinen kevyen liikenteen väylä, joka ei toimi edes nykyisellään. Sen sijaan ajoradalla tilaa on tuhlattu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Haja-asutuksen vaikutus
Vast: Lisää kuvia
Jos tuo toteutuu noin massiivisena, se vetänee kävijöitä naapurikylistäkin, ei pelkästään kauppatorin ympäristön asukkaita. Suurin osa heistä tulee omalla ajopelillä, joka ei ole fölibussi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karma
Vast: Lisää kuvia
Se on naapurikyläläisten ongelma etsiä se parkkipaikka. Naapurikyläläiset eivät ole kohderyhmää, joten miksi heidät pitäisi parkkipaikoilla hemmoitella? Tuolla paikalla vielä kaiken lisäksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laaja kohderymä
Vast: Lisää kuvia
Lautalla tiliä tekevä ei erottele kävijöiden asuinkuntaa, jokainen maksava kelpaa kohderyhmäksi. Naapurikylien autot ovat juurikin turkulaisten ongelma. Kun nytkin Turun ulkopuolelta tullaan käyttämään monia palveluita, uimahalleja, luisteluratoja, liikuntasaleja, voi päätellä tammikuussa 27-asteisen veden uimalassakin kiinnostavan monia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Keke
Just
Todellosuudessa näyttää funikulaarilta ja maksaa x5 enemmän kuin piti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näinhän se tulee menemään
Vast: Just
Mahtaako kuvat olla vain havainnekuva joissa ei oo lopputuloksen häivääkään?

Ja maksaa pomminvarmasti moninverroin enemmän kuin piti!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asiantuntija
Juuri näin!
Nyt on konsepti kohdallaan ja sijainti hyvä - toisin kun eräs kilpaileva hanke Vulcan! Nopeasti vain rahoitus kuntoon!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KKV
Kulttuurijokilautta?
Aika vähän kulttuuria tähän on saatu....
Entä Samppalinnan maauimala, kaksi 25m kesäallasta ihan vierekkäin??
Jokivesiallas? Tarvii paksut suodattimet että kukaan uskaltuu veteen
Ainoastaan yksi ehdottaja taho halusi tähän kylpylän, kertoo jotain...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vähemmän pölyä ja meteliä;)
Melu ja tomu
Moi! Jos saisin päättää niin siirtäisin hienouden vanhan Suomen Joutsenen paikalle:)Martin sillan kupeseen

PM
Vast: Melu ja tomu
Siirtäisin sen mieluimmin Helsinkiin...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Åboriginal
Päättäjien omituiset prioriteetit
Kulttuurikylpylöitä puuhataan jokirantaan, mutta sitä vuosikymmeniä kaivattua musiikkitaloa ei millään saada aikaiseksi!??

Hävetkää, jos edes osaatte.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ymmärrys
Vast: Päättäjien omituiset prioriteetit
Kuten uutisesta voi lukea, kaupunki ei tässä tee mitään muuta kuin asemakaavamuutoksen jonka jälkeen kaupunki vuokraa kyseisen tontin. Kaupunki varmasti vuokraa tontin myös musiikkitalolle jos joku yksityinen taho sen tahtoo rakentaa. Toisin kuin kaljaproomu, musiikkitalo ei tuota varsinaisesti voittoa niin tuskin tahtoo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äly hoi
Paljonko altaita jokirantaan tarvitaan?
Siis mitä huttua? Kylpylä-altaat on tulossa jokirantaan Forum Marinumia vastapäätä. Mitä te siellä kaupungin suojatöissä oikein sekoilette? Uintia keskellä keskustan katupölyjä ja pakokaasuja? Eikä yhtään parkkipaikkaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Essi
Vast: Paljonko altaita jokirantaan tarvitaan?
Sitä kavahtamaasi katupölyä olisi aika paljon enemmän, jos vieressä olisi kaipaamasi parkkipaikka. Tuo on ydinkeskustassa, jos haluaa mennä pelkästään uimaan, voi ajaa Impivaaraan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kenen luvalla?
Vast: Paljonko altaita jokirantaan tarvitaan?
En minä parkkipaikkoja kaipaa, kun ei ole autoakaan. Moni muu haluaa päästä autolla perille.

Mikä logiikka on ajatuksessasi, että keskustaan pitää saada jokiuimala, mutta jos haluaa uimaan pitää ajaa Impivaaraan? Mihin sitä uimalaa tarvitaan, jollei uimiseen. Eikä tarvita ollenkaan, koska Samppalinnan uimala hienoine altaineen on melkein vieressä.

Kenen idioottimainen idea tämän alueen vuokraaminen on? Mitään härpäkkeitä ja kelluvia rötisköjä jokeen ei saa laittaa. Havainnekuvat kun ovat tunnetusti valovuosien päässä toteutuksesta.

Ja mitä helkkarin elokuvailtoja uima-altaalla muka järjestetään? Levitetään hehtaarin valkokangas joen ylle? Taas on ääliöille saatu myytyä täysi susi "kulttuuri"teemalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kros
Mitään järkeä hei
Siis ei voi olla totta. Nyt siihen siis tulee joku naurettava proomuakin rumempi häkkyrä jossa on uima-allas, jonka etäisyys itäisestä rantakadusta n. 20 metriä. Buenobueno älyvapaa kulttuuriturku!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mummi
Havainnekuvat on kivoja, kuten tiedämme
Havainnekuvassa lautta on paljon leveämmän näköinen kuin ilmoitetut 20 m.
Turha kapistus. Mieluummin voisi kunnostaa Uittamon tai Ispoisten rannat loistokuntoon, järjestää terassit ja ravintolat toimimaan sielläkin. Saisi sinne kulttuuriakin, ainakin saman verran kuin 20 m leveälle lautalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yx Ykä
Vast: Havainnekuvat on kivoja, kuten tiedämme
Joo, pahempi kuin se Sedun lautta. Kuvan ihmiset lienevät kääpiöitä, koska silmämääräisesti lautta on 50 m leveä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toriparkki
Vast: Lisää kuvia
vastaus kaikkiin pysäköintiongelmiin!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kros
Vast: Vast: Lisää kuvia
Aika hyvä. Ei siihen jokeen moottoritietä aikoinaan saatu, mutta mahtuisi tuohon pari autoa talvisin. Jotenkaan ei elitistisillä päättäjillä mitään kuvaa jokirannan todellisuudesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.