Taivas täyttyy huomenna hätäraketeista Paraisilla – oikean hätätilanteen todennäköisyys kuitenkin pieni

Jori Liimatainen

Paraisilla järjestetään huomenna lauantaina hätärakettien ampumisharjoitus, jossa ammutaan taivaalle noin 200 rakettia.

Tapahtumassa on mahdollista ampua omia hätäraketteja kontrolloiduissa harjoitusolosuhteissa. Hävitettäviä hätämerkinantovälineitä otetaan myös vastaan.

Aiempina vuosina ampumaharjoitus on aiheuttanut satoja turhia soittoja hätäkeskukseen. Paraisten Venekeskuksen toimitusjohtaja Matti Pasila kuitenkin toteaa, että todennäköisyys oikeasta hätätilanteesta on pieni.

– Kun nyt katson Airistolle, on se viime yönä mennyt hieman jäähän. Tähän aikaan merellä on todella vähän veneitä. Tapahtuma ajoitetaan helmikuulle, jotta voimme sulkea pois mahdollisuuden muusta hätätilanteesta, Pasila selittää.

Harjoitukset sijoitetaan neljän kilometrin merialueelle. Paikalla on myös Nauvon merivartioaseman yksikkö tarkkailemassa yleisesti tilannetta.

Hätärakettien harjoitusammunnat järjestetään Paraisten Stormälössä lauantaina 2.3. kello 11–14.

Tahtuman järjestävät Paraisten Venekeskus yhteistyössä Porta Marinan ja Stormälön Mariinan kanssa.

Lupamaksujen ja tapahtuman järjestämisestä syntyvien kulujen kattamiseksi osallistumisesta peritään kymmenen euron osallistumismaksu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Semipro
Rakettiharkkarit
Toivottavasti on riittävästi valvovia silmäpareja valppaana paikalla, itse olin kerran mukana, kun ensikertalainen laukaisi merkinantosoihtuja, ja melkein poltti käsivartensa, kun samassa nipussa olikin kahta täysin erityyppistä magnesiumsoihtua, toinen malli suihkutti suojakorkin suuntaan, toinen päin vastaiseen.
Ohjeet pitää lukea tarkasti, ja varmistaa mikä tuote milloinkin sattuu kädessä olemaan.
Ihme sinänsä, ettei näitäkin ole saatu standardisoitua, vaaratilanteita tulee takuuvarmasti pimeässä/ sateessa, kun on tosipaikassa muutenkin kiire.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Suuronen
Hyvä näin
Hyvä etteivät ammu Teersalon rannassa. Siellähän liikennöi Palvan lossi.

Änkyrä
uusivuosi
Meillä päin hoidetaan homma perinteisesti uutenavuotena. Lapsista on ollut hauska laskea, montako hätärakettia näkyy taivaalla. Tietty joku pahoittaa mielensä, kuten naapurin lihansyönnistäkin. Mutta mikä on todennäköisyys, että joku joutuu merihätään keskustan läpi menevällä joella uudenvuodenyönä?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »