Paikalliset

Linnankadulla kaadettiin 12 puuta – toimistorakennus muuttuu asunnoiksi

Riitta Salmi
Linnankatu 55:n edestä kaadettiin 12 puuta.

Linnankatu 55:n kohdalla kaadettiin tänään perjantaina 12 puuta. Rakennusluvan mukainen puunkaato liittyy työmaahan, jossa toimistokäytössä ollut rakennus muutetaan asunnoiksi.

– Aikanaan tilalle istutetaan muun muassa valkomarjapihlajia, japaninlehtikuusta, pallohopeakuusta ja säleikkökasveja, Arjasmaa Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Arjasmaa kertoo.

Arjasmaan mukaan valitut puulajit eivät kasva yhtä korkeiksi kuin nyt kaadetut puut.

Riitta Salmi
Kaadettujen puiden tilalle istutetaan uusia, mutta nyt kaadettuja matalammaksi jääviä lajeja.

Kaadettujen puiden oksat menevät hakkeeksi, ja rungot joko ammattiopistolle tai puusepille materiaaliksi.

Saneerattavaan rakennukseen tulee 43 asuntoa, ja töitä tehdään tämän ja ensi vuoden aikana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Vihreä
Puut lakoon voittojen tieltä
Luonto hävisi voittojen tavoiyttelulle ja 12 kaunista puuta kaadetaan kaupungin suostumuksella jotta asuntosijoittaja saisi muhkeat voitot asunnoistaan. Näinhän se käy aina ja joka paikassa Turussa. Ei tietoakaan vanhojen puiden arvostamisesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
nurin vain
missä vihreät
Missä nämä innokkaat luonnonsuojelijat nyt olivat.Olivatko vihreät päättämässä puiden kaadosta.

Åboriginal
Koiranulkoilutuspuisto lähtee Malminkadulta
Turku rumenee päivä päivältä. Jokainen puu vie tilaa betonilta, joten pois vaan kaikki vähänkin luontoa muistuttava! Turku on grynderien märkä uni, mutta asukkaan painajainen. Joka paikka on täynnä rakennustyömaita.

Nyt aiotaan kaavoittaa pieni pala luontoa pois myös Puutarhakatu-Malminkatu -akselilta, kun sekin pieni pala vihreää pitää tuhota kerrostalojen tieltä. Eikö se riitä, että Kakolanmäki rakennetaan täyteen taloja, niin että asukkaat saavat näköalan sijaan tiirailla naapuritalon seinää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
angst
masentaa tämä tuho
Turusta kaadetaan vaan kaikki. Aninkaisten sillan viereisellä alueella oli paljon eläimiä, kettuja, oravia, lepakoita... kaikki kaadettiin että tilalle saatiin äänivalli ja tie Logomolle jota en ole nähnyt ketään kertaakaan käyttävän! Ja nyt siitä on viimeisetkin puut kaadettu vierestä ja kaivettu suuri monttu tilalle että saadaan joku kerrostalo tilalle. Monet ovat jo muuttaneet pois, vanhempani ovat muuttamassa. Vuokratkin on muuttuneet utopistiseksi vaikkei asunnolle ole tehty 20v aikana mitään remontteja.

Lisää