Siirtoviemärin pumppu hajosi – Aurajokeen päätyi yli neljäkymmentä säiliöautollista jätevettä

Aurajokeen päätyi puhdistamatonta jätevettä Pöytyällä ja Oripäässä alkuviikosta. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan kyse on pienistä määristä, eikä vesiympäristölle arvella päästöistä olevan olennaista haittaa.

Puhdistamatonta jätevettä päätyi jokeen siirtoviemärin pumpun hajoamisen vuoksi. Vika on korjattu, eikä jätevettä päädy Ely-keskuksen mukaan enää jokeen.

Runsaat sateet ja lumen nopea sulaminen aiheuttivat hulevesien runsaan määrän päätymisen viemäriverkostoihin. Oripäästä Pöytyän ja Auran kautta Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle Turkuun johtavan siirtoviemärin pumppaamossa Pöytyän Lallin teollisuusalueella suuret virtaamat aiheuttivat jo sunnuntaina jäteveden pinnan nousua ja sen seurauksena laiterikon eilen maanantaina. Laiterikon takia jätevettä päätyi ylivuotona Aurajokeen. Arvio Pöytyällä Aurajokeen päätyneestä jäteveden määrästä sunnuntain ja maanantain aikana on yhteensä noin 700 m3.

Pöytyällä tehtyjen korjausten ajaksi jouduttiin jätevesien johtaminen siirtoviemäriin keskeyttämään, minkä vuoksi jätevedet jouduttiin Oripäässä sijaitsevalta pumppaamolta johtamaan suoraan Aurajokeen. Oripään koulun kohdalla sijaitsevasta pumppaamosta on johdettu Aurajokeen maanantain ja tiistain aikana noin 600 m3 jätevettä.

Ely-keskuksen tiedotteen mukaan jäteveden mukana Aurajokeen on kulkeutunut suolistobakteereita, ravinteita ja happea kuluttavaa orgaanista ainetta. Ely-keskus pitää ainemääriä melko pieninä suhtessa jokeen valumavesien mukana tulleisiin määriin. Lisäksi jätevesien vaikutusta vähentää se, että joessa virtaa tällä hetkellä runsaasti vettä, johon jätevesipäästö on laimentunut. Keskus arvioi, että päästöstä ei aiheudu oleellista haittaa vesiympäristölle.

Ylivuotovedestä ja Aurajoesta on otettu vesinäytteet, joiden tuloksia saadaan loppuviikolla.

Lisäksi muutamilla Ely-keskuksen alueen jätevedenpuhdistamoilla on jouduttu johtamaan jätevesiä vesistöön vain esikäsiteltyinä, sillä puhdistamoille on tullut vuotovesien vuoksi tavallista enemmän jätevesiä. Puhdistamoiden kapasiteetti ei ole riittänyt kaikkien vesien käsittelyyn.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Pieni määrä
Jonka Turkulaiset ovat ehkä jo juoneet.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni määrä
Turun vesi on tullut vuosia jo Virttaan pohjavesilaitokselta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni määrä
Jospa turkulaiset oikeasti tietäisivät, mistä se turkulainen hanavesi on lähtöisin, niin ….
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pieni määrä
Turkulaisten juomavesi tulee ihan muualta kuin Aurajoesta: Tekopohjavesi tulee Virttaankankaalta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni määrä
Ja sen veden on tamperelaiset jo kertaalleen juoneet. Jos hiukan liioittelee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni määrä
Ja lempääläiset, forssalaiset jne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni määrä
Juovatko hämäläiset järvi- ja sadevettä? Se selittää paljon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kevään tuoksua
Kevään tulon tunnistaa keskustassa ominaisesta tuoksusta. Lähes varma kevään merkki.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kunnan meininkiä
Milloinkas kuntien jätevesilaitoksia alkaa koskea sama nollatoleranssi jäteveden ympäristöön päästämisen suhteen kuin mikä koskee yksityisiä kansalaisia? Kunnilla on jatkuvasti putket poikki, kaivot ja lietealtaat täynnä, pumput ja anturit rikki, puhdistamatonta viemärivettä valuu kymmenin tonnein kuukausikaupalla vesistöihin, kunnan miehet katsovat poispäin ja pitelevät nenäänsä kun menevät ohi, eikä mitään sanktioita. Mutta annas olla jos yksityisellä on kuivan maan huusi jossa joku liru saattaa teoriassa mennä joskus pöntön ohi maahan, niin heti paikalla on ympäristöviranomaiset kimpussa, annetaan ukaasit ja vaaditaan selvitykset ja proopuskat ja rätkäistään päälle mojovat sakot. Ei totisesti ole laki sama kaikille tässä maassa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kunnan meininkiä
Näin ne kateissa olevat "tankkerilliset" paljastuvat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kunnan meininkiä
Kaikki käyttövetemme - myös tiski- ja saunavedet - pumpataan siirtoviemärillä Nousiaisten takamailta kymmeniä kilometrejä Turun Kakolaan käsiteltäviksi ja edelleen mereen laskettaviksi.
Mitään ei voi, koska jätelaki näin määrää.
Tosi on!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kunnan meininkiä
Oikein. Rakentajissa ja rakennusvalvojissa on paljon "Me rakensimme/rakennamme Suomen".
Mitäs tuosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvää päivää
Ammattitaidottomuus on vakava sairaus ja hyvin yleinen Turun käupungin virkamiesten ja poliitikkojen parissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvää päivää
Onko Pöytyä liitetty jo Turkuun? Tämä on mennyt aivan ohi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvää päivää
Pöytyä on henkisesti ollut turkulainen jo toista sataa vuotta. Samaa osaamistasoa kumpikin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvää päivää
Ilmankos Pöytyä on yhtä suuri kuin Turku.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
auran aallot
Oikke, Ja eikun uimaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkkulaisille parasta
Nyhhän Aurajoen vetenlaatu parani huriasti.

Ja Sipilän jätevesiasetuksen johdosta tavallista kansalaista koskee nollatoleranssi. Tippaakaan ei saa vuotaa jokeen, edes imeytyskentän läpi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyperluuppi
Vai Oripäästä asti tulee paskat Turkuun käsiteltäväksi. Huhhuh, kaikkea sitä kuulee. Olisi kyllä tosi mielenkiintoista viettää pubi-ilta tämänkin huippuidean kehitelleen puusilmän kanssa. Mahtaisimmeko päästä edes yhteiseen kieleen, sen verran kaukaa epäloogisuuden ja kafkamaisen absurdian lähteiltä tässä ammennetaan. Että jätevesiä siirrellään ympäri maakuntaa, kun ne voisi käsitellä paikallisesti ja lopulta jäljelle jäävän kiinteän lietteen voisi biokaasutuksen ja hygienisoinnin jälkeen käyttää lannoitteeksi. Järki ja viisaus ei useinkaan asu homo sapiensin päässä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Millai ?
Miten jäte ja hulavedet päätyvät samaan viemäriin ? Onkohan jotenkin putkiviemäri insiröörin laskutikku pettänyt jossain vaiheessa ja pahasti ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Millai ?
Ai? Sää oles proffa eikä tiär mistän mittä. Ei seura uutissi eikä muist niist ko lehre nime, Turu Sanoma.
Siin avisis o vuaskaure ollu juttu maa-alasist viämäreist ja maapäällisist juamareist. O kerrotu valumavesist ja niitte tarvittemis uusist putkist, et net veret ei menis Kakola kaut Airistol. O kerrottu uusist valumavesitte maksuist tontiomistajil. O ollu pal muutaki tährelist juttu kaupunki rakentamisest ja kauemppaki. On tainnu otta kovi lujil lukemine oikke proffaks? Vai alkkak muute vaa prakat toi kaijualune?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.