Turun Perussuomalaisten uusi hallitus kritisoi poliisia ja maahanmuuttopolitiikkaa

Lennart Holmberg
Turun Perussuomalaiset valitsi Jouko Laakson toiseksi varapuheenjohtajakseen. Laakso on perussuomalaisten varavaltuutettu. Arkistokuva.

Turun Perussuomalaiset on valinnut varapuheenjohtajikseen Pirjo Lammen sekä Jouko Laakson. Lampi jatkaa tehtävässä.

Kunnallisjärjestön hallitus piti järjestäytymiskokouksensa lauantaina. Puheenjohtajana jatkaa Jyrki Åland. Hallitukseen nimettiin lisäksi Tarja Nenn, Sanna Paasikivi, Mikael Miikkola, Kai Sorto, Timo Rumpunen ja Toni Saarinen.

Yhdistys ottaa kantaa Suomessa viime aikoina esiin tulleisiin seksuaalirikoksiin. Perussuomalaisten mukaan potentiaalisten rikollisten pääsy Suomeen tulisi estää tiukentamalla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa.

Yhdistys kiinnittää myös huomiota Turussakin keskustelua herättäneeseen lasten houkutteluun eli ns. groomingiin. Turun Sanomat kirjoitti asiasta aiemmin tällä viikolla.

Perussuomalaiset osoittaa kannanotossaan kritiikkiä poliisille.

– On erityisen merkillistä, että jos grooming on poliisin mukaan nykyään yleinen ongelma, niin miksei lasten vanhempia ole varoitettu asiasta, yhdistys toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (61)

Vastaa
Eliah
Keskustelu yksipuolistuu
Järkyttävät tapahtumat Oulussa tekevät vaaleja edeltävät keskustelut surullisen yksipuolisiksi. Miksei näitä rikoksia voitu estää kysyvät muutkin kuin PS. Poliisi on tehnyt kaikkensa. Heitä on tässä aivan turha syyllistää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Änkyrä
Ps:n jatkuva poliisivastaisuus?
En ymmärrä tuota ps:n jatkuvaa poliisiin suuntautuvaa nalkutusta.

juutas
Vast: Ps:n jatkuva poliisivastaisuus?
Ovat he koittaneet syyllistää myös sitä oikeaa syypäätä, eli aiempia hallituksia, jotka löperöllä maahanmuuttopolitiikallaan petasivat tämän tilanteen valmiiksi, sekä niitä, jotka näitä rikoksia tekevät, mutta kumma kyllä meikäläinen keskustelu on kääntänyt persut syyllisiksi. Ovat milloin rasisteja, milloin natseja, milloin populisteja. Poliisi on valjastettu kitkemään "vihapuhetta" ja kirjoittamaan sakkolappuja. Ei ihme ettei aikaa riitä esmes ekstremismin kitkemiseen ja seksuaalirikollisten jahtaamiseen.

Toisaalta on poliisillakin peiliin katsottavaa, kun seuraa, millaisissa lööpeissä poliisijohto on viime aikoina näkynyt. Kenttäporukka tekee kyllä parhaansa, mutta hommasta on pitkäjänteinen työ kaukana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JT
Vast: Ps:n jatkuva poliisivastaisuus?
Aamuset kirjoitti hieman toisin asiasta. Turun Perussuomalaisten hallituksen mielestä on erityisen merkillistä, että jos grooming on Poliisin mukaan nykyään yleinen ongelma, niin miksei lasten vanhempia ole varoitettu asiasta. Turun Perussuomalaisten hallituksen kannanotto on, että kipeistäkin asioista tulee voida keskustella yleisellä tasolla, vaikka nämä koskettaisivatkin tiettyjä väestöryhmiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siksi
Vast: Ps:n jatkuva poliisivastaisuus?
Persut olivat alunperin ns. poliisipuolue mutta kun siniset erosivat persuista, poliisit menivät sinisten mukana. Siksi persut haukkuvat poliiseja, eli kantavat kaunaa.

Tosin poliisi on minun silmissäni jo menettänyt luottamuksensa. Yksityishenkilöihin kohdistuvia rikoksia ei tutkita lainkaan koska on liian vaikeaa selvittää mutta kun samalla menetelmällä tehty rikos kohdistuu vaikkapa yliopiston kirjastoon, on syyllinen selvillä muutamassa tunnissa.

Pahoinpitelyitä ei tutkita koska ei saada rahaa tutkintaan mutta ylinopeussakkoja on aikaa jaella. Pyöräilijöiden valoja on aikaa syynätä viikko per vuosi mutta aikaa ei sitten olekaan yleisen turvallisuuden ylläpitämiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
mooritz
turun perussuomalaiset
uskomatonta.näin vaalien alla suomi on täynnä puhetta,ja taas puhetta.tämä turhan jauhaminen rupeaa jo ärsyttämään tav tallaajaa.olisiko syytä siirtyä sanoista tekoihin.eikä pelkkiä ideoita joille ei ole toteuttajaa.on maita joihin suomi ei voi palauttaa ketään ja sille te ette voi mitään,unelmistanne huolimatta.ja tästä kaikesta voimme kiittää vain nyk hallitustamme.älkää mokatko itseänne lisää,ennen vaaleja.pyydän
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Max vaiko Saint.?
Vast: turun perussuomalaiset
mooritx on turhaan huolissaan Persuista ja heidän sammakoistaan. Vastaavaan kykenevät lehtien palstoilla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Kaikki kolme ovat vallan suvereeneja ohipuhumisen taidossa. Yksi kertoo asian vierestä yhtä, toinen toista ja kolmas kumoaa sekä itsensä että jo muut suunsa aukaisseet. Lopputuloksena ketään ei voi syyttää ennen vaaleja annettujen lupausten pettämisestä ja äänestäneitten huijaamisesta - jälleen kerran herkkäuskoista on viety kuin pässiä narusta (hyvin vanha suomalainen sananparsi ilmeisesti jostakin Olavin linnan mustan pässin ajoilta vuodelta 1656, kun se karkotti Venäläisen sotaväen linnaa piirittämästä.)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joku Toinen
Tärkeysjärjestys
Poliisin tärkein tehtävä tällä hetkellä taitaakin olla vihapuhujien metsästys, ei heillä riitä resursseja noin vähäpätöisten juttujen ratkomiseen. Tässä toteutetaan demokraattisesti valittujen eduskunnan ja hallituksen toiveita.

Ei kannata kenenkään valittaa asiasta, vaalithan ovat tulossa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vaalikani
Vast: Tärkeysjärjestys
Joo, vaalit ovat tulossa. Toivottavasti PerusÄssillä on ministerilista jo valmiina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TN
On aika.
Ministerit sipilä ja orpo syytteeseen maanpetoksesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
eml
Vast: On aika.
Koko hallituksen kaarti valheenpaljastustestiin ja sitten maanpetossyyte. Ei ne kuitenkaan puhu totta, sen osoittaa vaalilupaukset ja toteutetut toimet, niissä on valovuoden ero. Suomen kansaa on petetty totaalisesti, persut teki ja hyväksyi hallitusohjelman, kun lähdettiin hallituksessa muututtiin yhdenasian liikkeeksi joten myöskin he joutavat maanpetossyytteeseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samalla
Vast: On aika.
Soini on samaa sarjaa. Samalla syyte pitää laittaa jokaiselle joka on näiden lakeja kompannut eduskunnassa. Eli kaikille Persuille, sinisille, kokkareille, kepuleille, KD:lle ja RKP:lle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Xyz
Vast: On aika.
Perussuomalaisilla ei ole mitään osuutta tässä maanpetoksessa. Siniset olivat ministereinä. Ei hallitukseen ollut asiaa kuin Soinin hovilla. Perussuomalaiset eivät kelvanneet hallitukseen, koska vaativat alkuperäisen hallitusohjelman noudattamista. Perussuomalaisten ajamat maahanmuuttopolitiikan kiristykset ja kriittisyys EU:n liittovaltiokehitystä kohtaan eivät kelvanneet kepulle ja kokkareille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kaikki sen tietävät
äänestän perussuomalaisia
Tiedätte miksi
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PS
Vast: äänestän perussuomalaisia
Minä myös, v.. ttaa nuo muiden puolueiden tekopyhät lässytykset ja toistuvat järkyttymiset, mitään eivät kuitenkaan tee tilanteen muuttamiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kyllästynyt tekopyhyyteen
Vast: äänestän perussuomalaisia
Tekopyhästä lässytyksestä parhaita esimerkkejä ovat vihervasemmiston politiikot, joiden mielestä raiskaukset johtuvat siitä että suomalaiset ovat epäonnistuneet kotouttamisessa. Siinäpä se, huonojen kotouttajien vika.
Kokoomuksen Petteri Orvoltakaan ei irronnut mitään muuta kysymykseen ulkomaalaisten yliedustuksesta seksuaalirikoksissa kuin että on väärin lietsoa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Itse kysymykseen Orvolta ei tullut vastausta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Valveilla
Edes
Yksi puolue on oman maamme kansalaisten arjesta tietoinen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei vielä
Vast: Edes
Juu, mutta sillä puolueella ei ole yhtään kansanedustajaa. Piraatteja kannattaa äänestää jos haluaa muutosta, mm. persuilla saa vain sitä mitä Soini jo antoikin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kyllästynyt tekopyhyyteen
Vast: Edes
"Ei vielä" -nimimerkille: Et sitten ole ilmeisesti huomannut, että Soinin linja äänestettiin kumoon Perussuomalaisten puoluekokouksessa sen jälkeen kun Soinia oli jo pitkään arvosteltu ankarasti puolueessa etenkin turvapaikanhakijoiden takia? Perussuomalaiset oli jo 2015 vaaleissa käytännössä kaksi eri puoluetta, joista vielä silloin soinilaiset olivat isompi ryhmä ja myös kaikki ministerit olivat soinilaisia, siis nykyään Sinisiä. Nykyisiä Perussuomalaisia ei ministereinä ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei vielä
Vast: Edes
Persut äänestivät kuitenkin lampaina Soinin linjaa. Eli olivat Soinin kannalla. Jos et ole Soinin kannalla, et äänestä hänen vaatimallaan tavalla, yksinkertaista.

Mutta kuten sinisistä voi todeta, he ratsastivat hallitukseen puhtaasti persujen rasistisiiven avulla, siksi heidän kannatuksensa onkin sellainen että ensi vaaleissa eivät saa yhtään paikkaa. Mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa että nykypersut ovat täysin pihalla kansalaisten arjesta, jos eivät olisi, olisi puolue hajonnut jo ennen edellisiä vaaleja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
iiris
näin se menee
poliisin aika menee "vihapuheen" etsimiseen, mopopoikien jahtaamiseen ja minimalistisen pienien ylinopeuksien kyttäämiseen. Tärkeät asiat ensin........
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jippi
Vast: Keskustelu yksipuolistuu
Niin tai näin, syyllistää voi kylläkin siitä että poliisi tuhraa vähiä voimavarojaan kantisten verkkokytistelyyn ja kameratolpilla tapahtuvaan tuottavaan ylinopeusvalvontaan. Näpertelyltään poliisit eivät vain puutu asioihin jotka ovat näiden kuten kaikkien muidenkin silmien edessä. Odotan milloin Oulun tapahtumien kaltainen "näkymätön näkyvä kupla" puhkeaa muissakin suuremmissa asutuskeskuksissa, Turkua unohtamatta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Että näin
Vast: Vast: Keskustelu yksipuolistuu
Poliisi saa sisäministeriöltä ohjeet, mihin rikoksiin heidän tulee voimavaransa kohdistaa. Ministeriön mukaan maamme sisäisen turvallisuuden suurin uhka on "vihapuheet", ja netin älämölöä ratsaamaan on siirretty kymmeniä poliiseja. Nämä Oulun tapahtumat tulivat tietoon yksityisten ihmisten ilmiantoina, salailutarkoitus on ollut varsin ilmeinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tommi
Saakelin tunarit
Äänestän perussuomalaisia seuraavissakin vaaleissa. Kohdistakaa kritiikki sinne minne se kuuluu, eli maahanmuuttopolitiikkaan. Poliisit ovat pitkälti persujen takana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luottamus
Vast: Saakelin tunarit
Jos poliisit ovat persujen takana, toivottavasti ovat laittamassa käsirautoja.

Muuten menee sen viimeisenkin luottamuksen rippeet poliisiin. Jo nyt selkeistä rikoksista ilmoitetaan että ei muka ole mitään rikosta jotta saadaan rikostilastoja siisteiksi koska muuten menee selvittämättömänä tapauksena. Mutta kun rikosta ei muka ole, ei ole mitään tilastoitavaa tapaustakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.