Paikalliset

Turku saa oman pyhiinvaellusreitin – Pyhän Olavin merireitti merkitään, keväällä vaellus

St Olav Waterways

Pyhän Olavin merireitti -niminen uusi pyhiinvaellusreitti on saanut virallisen Olavinreitti-sertifikaatin. Sertifikaatin myönsi Association for the Cultural Route of St. Olav Ways, ACSOW, Norjan Trondheimissa.

Päätöksen myötä pohjoismaiset Olavinreitit, jotka kaikki johtavat Trondheimiin, ulottuvat nyt myös Suomeen ja Ahvenanmaalle.

St Olav Waterways
Uuden pyhiinvaellusreitin merkitseminen alkaa heti. Turusta reitti kulkee Kaarinan, Paraisten ja Nauvon suuntaan.

Reitin merkitseminen Olavin merkeillä Turusta, Kaarinan, Paraisten, Nauvon, Korppoon, Kökarin, Sottungan ja Ahvenanmaan halki Eckeröhön alkaa välittömästi, ja työ on valmis huhtikuussa 2019. Turusta Trondheimiin on noin 1 200 kilometriä.

Reitti avataan 24. toukokuuta 2019 Turussa. Siihen kuuluva avajaisvaellus alkaa seuraavana päivänä Turun tuomiokirkosta.

Pyhiinvaellusreittiä on syksystä 2016 asti kehitetty pääasiallisesti EU-varoin Central Baltic -ohjelman kautta. Hankkeen talousarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa, ja Suomessa hanketta hallinnoi Åbo Akademi.

Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittejä on valmiina yli 5 000 kilometriä, pääasiassa Norjassa ja Ruotsissa.

Pohjoismaiset Olavinreitit (St Olav Ways) kuuluvat Eurooppalaisiin kulttuurireitteihin, joita on kaikkiaan 33. Kulttuurireittejä ovat muun muassa Santiago de Compostela ja Via Habsburg.

Olavinreitit ovat saaneet nimensä noin tuhat vuotta sitten hallinneen Norjan kuningas Olavin mukaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
HUT
Uskomattomilleko?
Eihän pyhimykset kuulu protestanttiseen kirkkoon. Ainoa pyhimys jonka kuvia palvotaan on tuo "naulattu jumala".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nettomaksaja evp.
Järjetöntä tuhlausta
1,5 milj. € Kankkulan kaivoon ja homma jatkuu EU:n paisutellessaan budjettiaan hyödyllisten jäsentensä kustannuksella.

Pekka T.
Joopa
En jaksa ymmärtää tätä katolisen kirkon aina vain entisestään lisääntyvää pyhimystouhua. Mihin siellä enää tarvitaan Jeesusta? Heillä on on jo Neitsyt Maria, Pyhä Olavi, sekä valtava määrä kaikkia muita pyhimyksiä. Auttakoot he siis heitä. Raamatussa sen sijaan neuvotaan: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa. (Matt. 6:33, vuoden 1933/38 kirkkoraamattu).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Anna
Hyvä suunnitelma. Vain Lapin yrittäjät vastustavat
Saaristomarkkinointi kannattavaa ja reilua, eikä Rovaniemen lentokenttää verorahoin edes ylimarkkinoida että lentokoneen ikkunasta näkee onnen ja Myyn.

Onneksi Myyn kirjoittaja raskasti Saaristomerta.