Turun joukkoliikenteen aikataulukirjojen postituksesta halutaan luopua – luvassa säästöä 64 000 euroa vuodessa

Jori Liimatainen

Joka kotiin kaksi kertaa vuodessa jaettu Fölin aikataulukirja saattaa jatkossa löytyä vain Fölin palvelu- tai latauspisteissä. Ensi keskiviikkona kokoontuvalle Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle esitetään, että aikataulukirjan postituksesta luovutaan. Palvelupisteestä aikataulukirjaa saisi edelleen maksutta. Säästöjä tästä on laskettu tulevan vuodessa 64 000 euroa.

Kirjaa kuitenkin edelleen painettaisiin aiempaa pienempi määrä, ja sitä toimitettaisiin esimerkiksi palvelutaloihin. Perusteluna kotiin jakamisesta luopumiselle on se, että yhä useampi asiakas nykyisin etsii aikataulutiedot Fölin nettisivuilta ja reittioppaasta.

Samana päivänä lautakunta käsittelee myös Fölin kesäaikataulukautta, jonka ehdotetaan alkavan 23.4.2019. Työmatkaliikennettä aiotaan sujuvoittaa jatkamalla linjojen 1, 2, 18, 42, 50 ja 60 liikennöintiä iltaisin noin tuntia myöhempään ja alkavan nykyistä aikaisemmin niin, että ensimmäiset vuorot ovat perillä keskustassa aamuviiteen mennessä. Lisäksi seutulinjojen 6 ja 7 liikennöinnin esitetään alkavan tuntia nykyistä aiemmin.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

!
Hyvä! Minulle ei olis koskaan tarvinnut lähettää!Ja ne ketkä sen haluaa sen myös varmasti saa ihan omatoimisestikin,voitais varmaan jakaa busseista niin kuin lautoilla lauttaaikatauluja ja netistäkin näkee/saa ...
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !
Olipa jo korkea aika!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Että siis näin Föli palvelua parannetaan
Jos kerran ei enää saa kotiin edes aikatauluja, niin miten sitä sitten käyttää julkista liikennettä. Ei kaikilla ole älypuhelimia, joista katsoa aikataulua, kun on paluumatkalla esim. TYKSistä tai muualta kaupungilta. Mistä sitten enää voi tarkistaa oikeat pysäkkipaikat, kun ei ole aikataulukirjaa. Niin siis ensin pitää lähteä sokkona johonkin Skanssin palvelupisteeseen tai keskustan palvelupisteeseen hakeman kirjasta. Ei sanon minä, jos näin tehdään, niin ei tuosta kyllä käyttäjämäärät nouse. Ensin vähennetään bussilinjoja runkolinjojen myötä, viedään pysäkit entistä etäämmälle, kaikkien pitäisi koukata keskustan kautta voidakseen vaihtaa bussia, ja sitten vielä viedään aikatauluopuskin. Koettakaa nyt aidosti miettiä miten Föliin saadaan enemmän käyttäjiä ja erityisesti käyttäjien kannalta ajatellen parannuksia, ei aina vain säästöjä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Että siis näin Föli palvelua parannetaan
Eiköhän aikataulukirjaa saa palvelupisteistä ennen kuin aikataulut muuttuvat eikä vasta juuri sinä päivänä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Että siis näin Föli palvelua parannetaan
Vastaus "Älä ole simppeli" : En ole simppeli, mutta liikuntarajoitteinen, eli ei sitä noin vaan lähdetä mistään palvelupisteestä moista kirjasta hakemaan. Eli vaikka menisin voimassaolevan aikataulun mukaan, niin kas kun nuo palvelupisteet eivät osu matkan varrelle eikä edes muutaman sadan metrin kävely onnistu kivuitta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Just
Eli nyt halutaan hitaat kotona asuvat vanhukset pois busseista, sitähän tuo netistä löytyminen tarkoittaa
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Just
Palvelupisteestä saa haettua itselleen aikataulut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Just
Ihan tiedoksi: Palvelupisteessä ne aikataulut on maksullisia!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Just
Et tainnut lukea juttua kovin tarkkaan? "Palvelupisteestä aikataulukirjaa saisi edelleen maksutta."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanhukset
Entäs väki joka ei käytä nettiä/älypuhelimia, mutta kulkevat satunnaisesti bussilla...???
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vanhukset
Kuten edellisessä: "Palvelupisteestä saa haettua itselleen aikataulut."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aikataulukirja kotiin jatkossakin!
Eikä, tuo kirja on todella hyödyllinen väline – eikä kustannus ole todellakaan suuri siitä että jokaisessa kodissa on varmasti välinen josta ne aikataulut löytää. Fölin sivut ovat ihan ok, mutta aikataulujen katsominen vihosta on paljon nopeampaa ja helpomaa kuin niiden kaivaminen kännykällä netin syövereistä!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aikataulukirja kotiin jatkossakin!
Kuten edellisessä: "Palvelupisteestä saa haettua itselleen aikataulut."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aikataulukirja kotiin jatkossakin!
Netin syövereistä? Kokeilin äsken kokeeksi Fölin applikaatiosta katsoa aikataulun Raisiosta Pääskyvuoreen. Klikkauksia seuraavasti: klik aplikaation avaus - klik lähtöpaikka "nykyinen sijainti" Raisio - klik kirjoitin määränpään osoitteen ja klik, applikaatio antaa aikajärjestyksessä aikataulut, pysäkit ja matka-ajan minuutin tarkkuudella määränpäähän. Vaikeaa?

Kokeilla Fölin applikaatiosta, se on loistava. Ette varmasti palaa paperiseen aikatauluvihkoon!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aina vaan huonommaksi menee
Mihin ne rahat oikein tarvitaan?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: aina vaan huonommaksi menee
Eiköhän tolla rahalla johtoporras yhden saunaillan pidä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikki keinot käyttöön!
Nyt kun keskustan myllerryksellä on jo saatu mukavasti joukkoliikenteen käyttöä laskettua, niin tämähän on hyvä jatke samalla tiellä!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei missään nimessä!!
vaikuttaa aivan radikaalisti palvelun käyttöön. Älypuhelin on aivan avuton tuohon verrattuna. Päätös olisi todella typerä!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei missään nimessä!!
"Palvelupisteestä saa haettua itselleen aikataulut."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei missään nimessä!!
"Älypuhelin on aivan avuton "
- tai sitten käyttäjä itse on avuton. Fölin sivuilta näkee mm. aikataulut ja pysäkkikohtaiset aikataulut sekä haluttujen linjojen bussien reaaliaikaiset sijainnit kartalla. Turun opaskartasta näkee kartalla linjat ja pysäkit sekä oman sijainnin. Nämä voi laittaa pikakuvakkeeksi näytölle, niin tiedot löytyvät nopeasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jee
Tuleeko aikataulukirjasta samalla maksullinen?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jee
Artikkelissa luki, että aikataulukirjan saa ilmaiseksi palvelupisteestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jee
Maksaa se bussi maksun verran kun pitää sitä varten lähteä palvelupisteestä hakemaan maksuton aikataulu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Netti Joustaa
Taitaa taustalla olla tarve päästä eroon painetusta aikataulusta jota pitäisi noudattaa. Nettiversioon sitten helppo tehdä muutoksia "tarpeen mukaan", eli taustalla vain suunnittelun heikentyminen ja tarve peitellä virheitä täsmällisyydessä. Joka muuten on jo sillä tasolla että kävellen olet aiemmin perillä alle kolmen km:n matkoilla.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Netti Joustaa
Aikataulukirjan saa edelleen ilmaiseksi palvelupisteestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.