Kotihoidon asiakkaiden omaisviestintään avuksi sähköinen sovellus

Riitta Salmi

Pohjolan ja Lehmusvalkaman kotihoidossa on kokeilussa omaisten ja henkilökunnan väliseen viestintään tarkoitetu sähköinen viestintäpalvelu Onerva.

Sovellus helpottaa ja nopeuttaa omaisviestintää, ja näin myös vähentää omaisten huolta läheisistään.

Ajansäästön lisäksi Onerva-sovellus on yksi tapa osallistaa läheisiä omaistensa hoitoon.

– Kotihoidon asiakkaalta kysytään ensimmäisenä suostumus siihen, että työntekijät ja omaiset voivat viestiä hänen kuulumisistaan sekä hoitaa arjen asioitaan sovelluksen avulla, kotihoidon palveluesimies Tiina Turja kertoo kaupungin tiedotteessa.

Sovelluksen avulla on mahdollista lähettää viestien lisäksi valokuvia. Omaiset voivat myös viestiä sovelluksella keskenään.

Omaisviestintäsovellus on jo käytössä muutamilla paikkakunnilla Suomessa, niin kotihoidossa kuin vanhusten asumispalveluissakin. Muualla saatujen kokemusten perusteella noin viidennes kaikista omaisista on ottanut Onervan käyttöön. Käyttäjiä ovat erityisesti aktiiviset henkilöt ja kaukana läheisistään asuvat.

Neljän kuukauden kokeilu alkoi Turussa marraskuussa. Pilotin aikana sovelluksen käyttö on kaupungille maksutonta. Onervaa kokeillaan ensi vuoden puolella myös Turun kaupungin vanhusten asumispalveluissa. Sen jälkeen päätetään mahdollisesta laajemmasta käyttöönotosta.

Onerva-sovellusta käytetään selaimessa kännykällä tai tietokoneella. Potilastietojärjestelmään kirjataan edelleen hoitoon ja lääkkeisiin liittyvät asiat niin kuin aiemminkin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.