Poliisi epäilee rikosta Paimion ulosajossa – valokuvia ja havaintoja kaivataan

Jori Liimatainen
Poliisi tutkii tarkemmin tiistaina sattunutta liikenneonnettomuutta. Autoa kuljetti keski-ikäinen mies, ja auton kyydissä oli kaksi lasta.

Poliisi etsii silminnäkijöitä tiistaina Paimiossa tapahtuneelle ulosajolle, jossa tummansininen farmarimallinen Ford Mondeo ajautui ulos moottoritieltä ja törmäsi kallionleikkaukseen. Sen jälkeen auto on pyörinyt pientareella.

Turma sattui valtatie ykkösellä Paimion ABC:n jälkeen Turun suuntaan ajettaessa iltapäivällä noin kello 16.45. Autoa kuljetti keski-ikäinen mies kyydissään kaksi alaikäistä lasta.

– Tapahtumassa on nyt myöhemmin alettu epäillä rikosta. Siksi esimerkiksi kuvamateriaali paikalta olisi tervetullutta, sanoo komisario Kirsi Koskinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Hän ei toistaiseksi kerro tarkemmin epäillyn rikoksen laadusta, sillä esitutkinta on vasta alussa.

Tapahtuma-aikaan moottoritiellä on ollut paljon liikennettä. Muutamat ohikulkijat pysähtyivät paikalle antamaan ensiapua ennen viranomaisten saapumista paikalle.

Poliisi pyytää tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Turun poliisiin puhelimitse numeroon 0295417259 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Lue myös: Ulosajo ja peräänajokolari Paimiossa moottoritiellä

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kiusanteko ja stalkkaus
Joku käyttänyt taas Elisan paikannustietoja sumuvalohäiriköintiin?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiusanteko ja stalkkaus
Nii että mitä?

Mutta itse juttuun, johan onnettomuuspaikan kuvaamista on paheksuttu useampaan otteeseen. Eiköhän kojelautakameran omistavat ole ymmärtäneet jo kertoa poliisille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miten tämä pitäisi ymmärtää?
Epäilläänkö jonkun ulkopuolisen aiheuttaneen ulosajon vai epäilläänkö laajennettua itsemurhayritystä vai epäilläänkö huonoa tietä vai epäilläänkö kyydissä olleiden aiheuttaneen? Jossain luki, ettei epäillä kuljettajan olleen alkoholin vaikutuksen alainen.
Ainakin minun mielikuvitus päättelee jutusta oman version. Sen, mitä ei ole sanottu suoraan.
Tämä juttu ei kuuluisi uutisiin, vaan "poliisi etsii silminnäkijöitä".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Surullista
Ja kaksi lasta kyydissä. Ihmiset ovat julmia.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »