Ylioppilaskylän uuden kerrostalon aurinkovoimalasta riittää tehoa naapurikiinteistöillekin

Turku Energia/ Esko Keski-Oja
Aitiopaikan katolla kiemurtelee yhteensä 515 aurinkopaneelia.
Aitiopaikan katolla kiemurtelee yhteensä 515 aurinkopaneelia.

Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) rakennuttaman uuden opiskelija-asuntokohteen, Aitiopaikan, katolle rakennetaan aurinkovoimala.

Yhteensä 515 aurinkopaneelia sisältävän voimalan teho vastaan noin 40 omakotitalon aurinkovoimalaa. Voimalan vuosittainen tuotanto ylittää rakennuksen oman tarpeen, joten voimalan ylijäämä syötetään naapurikiinteistöjen käyttöön. Voimala vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 30 tonnia vuodessa ja tuottavat energiaa noin 30 vuotta. 165 kWp:n voimalan toimittaa Turku Energia yhteistyössä Finnwind Oy:n kanssa.

– Tämä hanke osoittaa sen, että keskelle kaupunkia on mahdollista tehdä kestäviä ja laajoja energiaratkaisuja. Aurinkoenergia on ympäristöystävällinen ja uusiutuva energiamuoto ja merkittävä keino edistää ilmastoystävällistä energiantuotantoa. On ollut hienoa olla mukana toteuttamassa tätä hanketta, toteaa Turku Energian tuotepäällikkö Kimmo Kuusinen tiedotteessa.

TYS:n kiinteistöinsinööri Joonas Rantalan mukaan hanke on edennyt suunnittelu- ja rakennusvaiheessa erinomaisesti, joten Ylioppilaskyläsäätiö suunnittelee hankkivansa aurinkopaneeleitamyös jatkossa.

– Aitiopaikan aurinkopaneelihanke on säätiölle merkittävä askel kestävän kehityksen suuntaan ja tässä mittaluokassa ensimmäinen, Rantala sanoo.

Finnwind toteuttaa aurinkovoimalan pilarijärjestelmällä, joka takaa paremman vuosituoton verrattuna perinteiseen painolliseen kattoasennukseen. Pilarijärjestelmä mahdollistaa myös helpommat katon huoltotyöt.

– Aitiopaikka on hieno ja mielenkiintoinen uudiskohde ja referenssi meille Turussa. Aitiopaikan katolla on tehokas, tyylikäs ja hyvin suunniteltu ja toteutettu aurinkovoimala, toteaa Juha Pölönen Finnwindiltä.

Aitiopaikan viereen asennetaan infotaulu, josta voi seurata aurinkopaneelien tuottamaa energiaa reaaliajassa. Kohde valmistuu syksyn aikana.

Lue myös: Opiskelija-asuntokohde Aitiopaikan asukkaaksi voi päästä arpaonnella

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mahtavaa
Mahtavaa, tätä lisää!
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Totuus
Jos vähän lasketaan niin tuo 165 kWp tarkoittaa siis parhaalla mahdollisella säällä 165 kW tehoa. Talossa on 142 asuntoa. Parhaana mahdollisena päivänä klo 12 auringossa jokaiselle asunnolle riittää jaettavaksi 1161W per asunto. Sillä saa pidettyä vedenkeitintä päällä. Illalla juodaan kylmää teetä. Ympäristöystävällistä joo, mutta taloudellisesti ja käytännöllisesti järjetöntä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
Harvempi sitä vedenkeitintä ympäri vuorokauden päällä pitääkään. Kyseinen laite käyttää paljon sähköä, mutta vain hetkellisesti. Jos päivässä kuluttaa enemmän kuin tuon 1161W, niin kannattaa harkita oman sähkönkulutuksen tarpeellisuutta...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
Onkin muuten vähän yli 190 asuntoa ko. rakennuksessa. Siitä saa noin 800W per asunto. Olet toki oikeassa, että eikai kukaan vettä keitä tuntitolkulla, mutta siitä huolimatta mielestäni uutinen liioittelee melko rajusti kerätyn sähkömäärän mittavuutta, kun kuulema ihan naapurikiinteistöillekkin sitä riittäisi. Ei kyllä riitä. Talvella varsinkaan. Lämmityksestä puhumattakaan. Kaunis ele, mutta käytännössä melko merkityksetön. Pian on taas talvi, pimeä ja kylmä. Jokainen aurinkosähköilijä kaivaa ydinsähkösopimuksensa kaapista ja sitten alkaa se oikea energiankulutus. Ydinvoima ei tuota kasvihuonepäästöjä ja sitä käyttämällä voi pitää vaikka kaksikin vedenkeitintä päällä samaan aikaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
Miten lämmitys liittyy sähkönkulutukseen? Eiköhän nämäkin asunnot ole kaukolämpöverkossa kuten muutkin kantakaupungin kerrostalokohteet.

Ydinvoiman vaatiman polttoaineen louhinta ei muuten ole päästötöntä. Vaikka ydinvoiman tuotannosta syntyisi vähemmän CO2-päästöjä kuin vaikkapa kivihiilen polttamisesta, ei sitä näin ollen täysin nollapäästöisenä maailmanhalaamisena voi pitää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
"Voimalan vuosittainen tuotanto ylittää rakennuksen oman tarpeen, joten voimalan ylijäämä syötetään naapurikiinteistöjen käyttöön. "

Oltaisiin toki voitu lisätä, että "Rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen aurinkovoimala ei riitä alkuunkaan". Nyt se kuullostaa maallikon korvaan siltä, kuin yksi talo pärjäisi "omillaan" pelkän auringonvalon kanssa ja saa siten aiheeseen perehtymättömät ihmettelemään miksei kaikkialla voida tehdä näin. Voidaan toki tehdä, mutta valtaosa kasvihuonepäästöistä tulee kiinteistöjen lämmityksestä ja siihen aurinkovoima ei ole nyt eikä tulevaisuudessa juuri minkäänmoinen apu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kivaa
Nämä ovat valtavan kivoja uutisia nämä yksittäisten hankkeiden aurinkopaneeliuutiset. Ne osoittavat, miten ruohonjuuritasolla aurinkoenergialla voi todellakin olla väliä, vaikka uusiutuviin energiamuotoihin väheksyvästi suhtautuvat yhä uudelleen esittävät laskelmia, joiden mukaan ne ovat merkityksettömiä. Ehkä ovat, valtakunnan tasolla, mutta se ei varmaan haittaa, kun omassa kiinteistössä energia tulee taivaalta. Jos tulee esim. vakavia energiantuotannon häiriöitä, mahtavatko aurinkoenergian pilkkaajat asua mieluummin aurinkopaneelitalossa vai siinä ydinsähköä käyttävässä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kivaa
Jos talvella tulee energianjakeluun häiriöitä, niin ei ole juurikaan merkitystä asuuko suorasähkölämmitteisessä talossa vaiko aurinkosähkölämmitteisessä talossa. Molemmissa tulee kylmä todella nopeasti. Aurinkosähkö pystyy parhaillaan kesällä kattamaan käyttösähkön osuuden kotitalouden menoissa. Talvilämmitykseen siitä ei ole ikinä. Talvella on valtaosan ajasta aurinko väärällä puolella planeettaa ja sillon kun se ei ole, valon kohtaamiskulma on todella pieni ja siten yhteen neliöön osuva sätelymäärä todella pieni. => Silloin kun energiaa tarvitaan, aurinkoa ei näy. Vaikka tekniikka kehittyy huimaa vauhtia, talvet ovat pimeitä myös jatkossakin. Tämän uskaltaa melkein jopa luvata.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kivaa
Jos nyt ei puhuta sähkölämmityksestä (tosin kaukolämpökin pysähtynee, kun sähköt ovat poikki tarpeeksi kauan). Mutta lämmityskauden ulkopuolella eroa on paljon sillä, onko sähköä käytettävissä jonkin verran vai ei yhtään, ja vähän esim. valot, kännykkä (lataus) ja vedenkeitin lohduttavat talvellakin lämmön mennessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kivaa
Nyt on pakko heittää pieni piikki ja kysyä, että miten ajattelit talvella pimeällä käyttää aurinkovoimaa valojen ylläpitämiseen? Tuossa tyssin talossa (kuten muuallakaan valtaverkossa) ei ole akkujärjestelmiä, jollaisia kesämökeiltä saattaisi löytyä. Jos talvella hämärällä menee valkakunnan verkko nurin, tuossa Aitiopaikka -talossa ei ole mitään iloa katolle asennetuista paneeleista. Säkkipimeää sielläkin. Tai jos sattuu iso verkko häiriöitymään minä tahansa pilvisenä päivänä niin sama juttu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fiksua rakentamista
Hienoa kun joku käyttää aivojaan suunnittelussa. Toivottavasti rakennuksessa on ilmastointi koska sähköä tulee olemaan yllin kyllin. Siis ilmastointi, joka tarkoittaa ilman viilennystä ja kuivaamista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
Miksi pidät vedenkeitintä päällä yötä päivää?

Vast: Vast: Totuus
Oli pakko oikein tarkistaa. Tänä vuonna tuo 1161 W kulutus on 3 henkisessä rivitaloasuntotaloudessamme ylittynyt säännöllisesti vain sähkösaunoessa ja iltapäivän ruoanlaitoissa. Vedenkeitintä emme käytä ja kahvinkeittimemme kuluttaa vähän vähemmän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Totuus
Omakotitlassamme heinäkuun pienikulutuksisin päivä oli 35kWh, eli teho keskimäärin 1458W. Tosin meillä käyttövesi lämpiää sähköllä, varsinainen lämmitys on ollut pois päältä heinäkuussa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä on kWp?
Matikka pettää. Yhden ihmisen talous kerrostalohuoneistossa kuluttaa sähköä vajaa 2 000 kWh vuodessa. Että mistä tässä nyt puhutaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on kWp?
Se tarkoittaa suurinta mahdollista tehoa, mikä aurinkopaneelista (tai useammasta) voidaan hetkellisesti saada. Eli tilannetta, jolloin aurinko paistaa päivällä kohtisuoraan kirkkaalta taivaalta paneeliin. kWh:ksi saa muunnettua kun kertoo tuon 165kW(p) vuoden aurinkoisten tuntien määrällä. Se on vähän vaikeaa. Päivän pituus on joka päivä eri. Joskus kesällä on 60 päivää putkeen hellettä ja joskus sataa yhtä monta päivää peräkkäin. Aurinkosähkön tuotto on todella paljon säätilasta riippuvainen, luonnollisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on kWp?
Täytyypä sano jotta Jallukin kyllä haluaisi selvityksen siitä mikä mittayksikkö on KWp.
Tehon mittayksikkö kun Jallun kouluaikana kerrottu olevan KW.
Energian määrän mittayksikkö on kaiketi nykyisinkin KWh, eli yhden kilowati teholla tunnissa kulutettu tai tuotettu energia.
Joten mikä siis on KWp, Ehkäpä Turku Energiasta joku voisi valistaa.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on kWp?
Jallu kysyy: "Joten mikä siis on KWp, Ehkäpä Turku Energiasta joku voisi valistaa."

Tuossa yksikössä kWp tuo p tarkoittaa sanaa peak, eli huippu.
Oikeastaan käsite on tarkoitettu vain siihen että voidaan verrata eri paneeleja. Ne testataan standardoiduissa olosuhteissa ja saadaan vertailukelpoista tietoa paneelien tehokkuudesta.
Todellisuudessahan olosuhteet vaihtelevat ja paneelien suuntauskin vaihtelee.
En oikein ymmärrä miksi uutisessa mainitaan tuo teho 165 kWp, sitä huipputehoa kun voimala tuskin koskaan tuottaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on kWp?
kWp on huipputeho. Nyrkkisääntö Suomen oloissa voidaan sanoa että maksimissaan 1kWp paneliteho tuottaa vuodessa maksimissaan 1000kWh sähköä. Eli 165kWp panelit tuottaa suuruusluokassa 165.000kWh vuodessa, jos asuntoja on 190, niin se tekee 868kWh vuodessa ja tarkoittaa keskitehoa 99W.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Haaveet ?
Unelmointi ja liioittelu ei ole kielletty, mutta raaka totuus on toisenlainen, valitettavasti !
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aurinkovoimailu
Urpot taas kommentoi, että nykyaurinkovoimailu on merkityksetöntä. Ihan sama, kuin "töihin on turha mennä, kun saa niin vähän palkkaa". Urpot unohtavat, että pienistä puroista muodostuu iso joki, eli kaikella on merkitystä. Mm. sillä, että teknologian kehittäjät saavat rahaa, jolla he pystyvät kehittämään parempaa aurinkovoimaa. Aurinkovoimailu on ainoa energiamuoto, johon kannattaa panostaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aurinkovoimailu
Olisikin näin, mutta käytännössä nyt ja aina tulevaisuudessakin aurinkovoima tarvitsee aina rinnalle toisen energiamuodon pilvisille päiville. Kahden järjestelmän sijaan voisi nyt heti satsata yhteen järjestelmään, päästöttömään ydinvoimaan. Samallatavoin raha ydinvoimaan auttaa kehittämään entistä paremaa ydinvoimaa. Saksa luopui ydinvoimasta ja nyt siellä on käsittämättömän korkea hiilijalanjälki, koska hyvillä ajatuksilla ei sähköä auringosta saada. Siellä ja täällä on tuulimyllyjä sekä aurinkokennoja, mutta kun se ei vaan matemaattisesti toimi. Saksassakin mentiin mielikuvat edellä ja nyt sitten maa saastuttaa paljon enemmän kuin esim ydinvoima-Ranska. Opitaan virheistä ennen kuin tehdään omamme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aurinkovoimailu
Sekä aurinko- että tuulivoimala tarvii aina käyttöänsä varten vastaavan tehoisen perinteisen voimalaitoksen, joka toimii myös tuulettomalla ja pimeällä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aurinkovoimailu
Nykyään aurinkovoima tarvitsee rinnalle toisen energiamuodon, mutta ei tulevaisuudessa. Tilanne on nyt kuin hybridiautossa. Tulevaisuudessa tarvitaan vain akku, josta hyvän energiapäivän tuotanto puretaan huonona päivänä/yöllä tms.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turun ylioppilaskylän aurinkovoimala
Suuret aurinkovoimalat auttavat vähentämään ostettavaa sähköenergiaa. Laitteiston kuoletusaika lienee kuitenkin melkoisen pitkä. Omakotitaloissa ko. voimalat jäävät yleensä näpertelyasteelle, monella jotain vesipumpun pyöritystä ym. Kuitenkin joutuu normaali kotioloissa ostamaan sähköenergiaa, ja maksamaan kalliin siirtomaksun. Esim. 5 kw:n (kilowatti) aurinkovoimalapaketti asennettuna lienee 5000 - 10.000 € haarukassa. Joten siitä vaan hankkimaan, itse kyllä sijoittaisin moisen rahan maalämpöön.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »