Myyjät pysäyttivät kassat Kupittaan Citymarketissa – "Kyykytys kuuluu salille"

Tia Korhonen
Myyjien mielenilmaus kesti muutaman minuutin.

Sari Miettunen

Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsenet pysäyttivät Turun Kupittaan Citymarketin kassat kello 12 tänään. Teolla myyjät vastustivat Juha Sipilän hallitusta ja suunniteltua irtisanomislakia.

– Lyhyt mielenilmaus on symbolinen, sillä se kestää vain kolme minuuttia. Haluamme osoittaa solidaarisuutta pienten työpaikkojen työntekijöille, kertoi luottamushenkilö Tarja Puotsaari ennen tapahtumaa.

Kassat nostivat esille kyltit, joissa vastustettiin irtisanomissuojan heikennyksiä.

Tarja Puotsaaren mukaan vastaavia mielenilmauksia on nähty muidenkin kaupunkien, kuten Oulun, Raahen ja Mikkelin, Citymarketeissa.

Mielenilmaukseen osallistuivat kassojen ja käyttötarvikeosaston myyjät, joiden työnantaja on Kesko. Heitä on noin sata, ja töissä heistä oli Puotsaaren mukaan kolmisenkymmentä.

– Keskolaisten lisäksi Kupittaalla työskentelee sata ruokaosaston työntekijää. Heidän työnantajansa on kauppias Hannu Aaltonen.

Aaltonen toivoi, että asiakkailta riittäisi ymmärrystä tapahtumalle. Tapahtumasta kuulutettiin asiakkaille ennen ja jälkeen.

Aaltonen sanoo, ettei hän kauppiaana halua ottaa kantaa uskonnollisiin tai poliittisiin asioihin.

– Olisi kuitenkin tärkeää, etteivät liittojen mielenilmaukset kohdistu yhteen yritykseen vaan niitä olisi tasapuolisesti eri paikoissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (106)

Vastaa
S. L.
Salossa
on kassoilla jatkuva italialainen lakko
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kokki
Hävettää
Hävettää työntekijöiden naurettava käytös. Itse en todellakaan alentuisi moiseen.

Keittiömestari
Vast: Hävettää
Minua hävettää ihmiset joilla ei ole periaatteita taistella yhteisen asian puolesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
turkulainen
Vast: Hävettää
Kyllä eniten hävettää ihmiset, joilta puuttuu empatia kokonaan ja antaa kyykyttää itseään työnantajan puolelta. Hyvällä ja oikealla asialla olivat nämä työntekijät. Hallitus on se, joka saa hävetä ja pitkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Enempi hävettää
Vast: Hävettää
Hävettää ihmiset, jotka eivät kykene osoittamaan minkäänlaista solidaarisuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Hävettää
"Kokki" taitaa kuulua omistavaan kansanosaan. Muutoin ymmärtäisit kyllä, että tämä irtisanomissuojan heikennys tulee tasan tarkkaan näkymään teidänkin alan työehtojen heikentymisenä. Luulisi että MARAn porukka olisi jo kyllästynyt olemaan jatkuvana sylkykuppina, mitä työehtoihin tulee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minuakin hävettää lammaslauma
Vast: Hävettää
Olen samaa mieltä, lammaslauma joka määkii silloin kun ay johtajat käskee, porukan pitäisi ajatella omilla aivoilla eikä ay-pomojen jotka nauttivat palkkaansa teidän lakkoillessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Hävettää
Mitä tarkoitat "Keittiömestari" : "Yhteisellä asialla", ja millä oikeudella vaadit kaikkia muita olemaan teikäläisten mukana sitä toteuttamasssa?
Eikös eduskunnan ennemmistö juuri antanut hallituksen linjalle tukensa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Oho
Vast: Hävettää
Minua hävettää hallituksen käytös,
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Vast: Hävettää
Demokratian kannalta on aika erikoista, etteivät eduskuntavaaleissa tappiolle jääneet hyväksy vaalituloksen mukaista politiikkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Equalizer
Vast: Vast: Hävettää
Olivatko Siniset ehdolla viime eduskuntavaaleissa? Tuota minä en tiennytkään...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ironiaa-66
Vast: Vast: Hävettää
"Rautalanka"...mikä "demokratia"...mikä se on?? Aaiii,tarkkoittanet tätä nykyistä "demokraattisesti" valittua hallitustamme joka ottaa käskynsä työnantajien edustajilta...tämäkö on siis sitä "demokratiaa"...hmm???
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuka käski yrittäjäksi?
Vast: Vast: Hävettää
Kas oliko EK myös ehdolla vaaleissa?...sieltähän nämä sanelut hallitukselle tulee...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Vast: Hävettää
"Rautalangalla" pitäisi ilmeisesti vääntää taas esille ne moninaiset vaaleja ennen luetellut kaunolauseet siitä, mihin ei puututa ja mitä ei leikata. Hallitus on pettänyt kaikki lupauksensa yksi toisensa jälkeen ja yrittää ajaa läpi vain ne asiat joita kukaan täysjärkinen ei edes alunperin halunnut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Äimän täti
Vast: Vast: Hävettää
Nimimerkiltä "Rautalanka" kysyisin, että jos porvarit saavat vaaleissa enemmistön eduskuntaan, niin tarkoittaako se sitä, että sen jälkeen muiden pitää hyväksyä minkälaisia tahansa päätöksiä ja toimenpiteitä, epäasiallisiakin heidän taholtaan? Onko suomalainen demokratia sellaista, että yhden prosentin enemmistön turvin saadaan olla välittämättä siitä osapuolesta, joka sai vähemmän edustusta päätäntäelimeen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työtä välttelevät työntekijät
Vast: Vast: Hävettää
Pienyrittäjä joka on palkannut lusmurin joka on jatkuvasti sairaslomalla,
Aluksi kaveri oli normaali työntekijä, sitten alkoi sairastelu ja poissaolot ja joka kerta oli sairaslomaa eri lääkäriltä.

Tällaisista lusmureista on nyt kyse että pienyrittäjillä ei ole resusseja pitää työntekijöitä jotka eivät oikeasti ole sairaita vaan ns. siipiveikkoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työntekijöille töitä
Vast: Vast: Hävettää
Lusmut pitäisi saada irtisanoa riippumatta työpaikan koosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asiakas
Vast: Hävettää
Mitä hävettävää siinä on jos puolustaa toisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vain 3 minuuttia
Vast: Hävettää
Vois mieli muuttua, kun potkut tulis ja liitto ei auttaisi.

Onneli
Vast: Vast: Hävettää
Jos tämä laki menee läpi, niin potkuja alkaa tulla liittoon kuuluville ja omia sovittuja etujaan puolustaville, pärstäkerroin alkaa puhua. Mistä tiedän, olen lukenut yrittäjien kannanottoja tälläkin palsatalla ja muillakin palstoilla, siinä se on selvästi paljastunut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Santeri
Hieno juttu.
Hyvää työtä ja tukeanne arvostetaan. Ei Sipilan hallitus sentään ikuisesti jatku, koetetaan kestää tämä aika yhdessä ja pidetään lippu korkealla. :)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Elon Vena
Vast: Hieno juttu.
Jokainen hallitus on saman politiikan takana, Lipposen hallituksen hyvin muistamme...

Arvelenpa että Lii Anderssonista tulisi pääministeri niin sittenkin toiminta olisi ihan sama. On asioita jotka menee noin, ei niille voi mitään. Olemme pieni maa ja mahdollisuutemma elellä lokoisasti pienenevät kaiken aikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Hieno juttu.
"Mahdollisuus elellä lokoisasti" ei todellakaan ole sama asia kuin se, että työnantaja voi potkaista työntekijöitä pellolle heti kun myynti notkahtaa 5% tai tarvii omaan autoonsa uudet talvirenkaat. Kaikki perustelut siitä, mihin tätä muutosta muka tarvitaan voi kuitata sanoilla "puolen vuoden koeaikana on edelleenkin mahdollista katkaista työsuhde ilman perusteluja". Väitetään ettei voi olla työntekijästä varma puolen vuoden perusteella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mopedimies
Vast: Hieno juttu.
Paavo Lipponen painelikin KOkoomuksesta mennen tullen oikealta ohi.
Ainoat pysyvät asiat hänestä on sosiaalidemokratian katoaminen pitkäksi aikaa Suomesta ja kotitalonsa edestä kulkevan kadun liikenteen katkaiseminen Helsingin ydinkeskustassa.
Onneksi Lipponen on menneen talven lumia.
Varokaa seuraavissa vaaleissa demarin vaatteissa olevia porvareita!
Luottakaa Toveriin, joka auttaa myös kassana työtään tekevää ihmistä ja hyökkää porvareita vastaan paremman Suomen puolesta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heikompien asialla
Vast: Hieno juttu.
Elon vena: Juuri vaikeiden aikojen vuoksi ei ole ihan sama, kuka asioista päättää. Minä ainakin haluaisin varsinkin huonoina aikoina, että hallitus koostuisi ihmisistä, joiden prioriteetti on myös silloin pitää huolta kaikista. Minusta rikkaampien on turhaa valittaa niin kauan, jos kaikille ei riitä tarpeeksi edes perushyvinvointia tai edes elämistä varten.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Elon Vena
Minusta kannattaisi
Yrittää puuttua sellaisiin asioihin joihin voi vaikuttaa - tällainenhan ei vaikuta hallitukseen mitään, kauppiaiden ja työntekijöiden väleihin kyllä ja asiakkaathan tottakai saa sillä ärsytettyä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Minusta kannattaisi
Onko kolme minuuttia päivästäsi pois suurikin ärsytyksen aihe? Mietipä niitä jonotusaikoja kun kauppiaat ei-sesonkiaikana pitää henkilökunnan ääriminimissä ja kassalla on vain pari ylityöllistettyä epätoivoista myyjää kun sinä ja muut puhisette parinkymmenen metrin jonoissa että "kylläpä täällä kestää".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihme touhua kauppiailta
Vast: Minusta kannattaisi
Minua on jo vuosia ärsyttänyt se kun markettien kaiuttimista kuuluu yhtenään "Kassoille tarvitaan lisää henkilökuntaa!"

Miksi ne kauppiaat siitä asiakkaille päivästä toiseen ruikuttavat? Palkkaisivat ihmisiä töihin jos on liian vähän henkilökuntaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eduskunnalla lainsäädäntövalta
Maistuiko hyvälle?
Nämäkin henkilöt syövät sitten minun pienillä tuloilla hankitusta kauppakassistani - en hyväksy poliittista mielenilmaisua (=lakkoilua) työajalla koska sen maksavat loppukädessä asiakkaat. Vapaa-aikana kukin tehkööt mitä haluaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eipä haittaa
Vast: Maistuiko hyvälle?
Me enemmistönä hyväksymme lakot ja vastustamme hallituksen kyykytystä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Anu
Vast: Maistuiko hyvälle?
Kuka söi ?kenen kassista,? ei oikein osuvaa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Maistuiko hyvälle?
Mitä sinun kassistasi poistui tämän mielenilmauksen myötä? Vai luuletko että ostokset kassissa kallistuivat tuon 3min aikana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kokenut
kylmä kyyti
Itse olen yhden asian oppinut työelämästä. Työnantaja yrittää riistää aina ja parhaansa mukaan.
Liittoon on kuuluttava vaikka kuvittelisitkin olevasi "parempaa väkeä"
Parempiosaisuus voi haihtua taivaantuuliin seuraavassa organisaatiomuutoksessa.
Vain suojatyöpaikoissa olevat, tai työtä tekemättömät kirjoittelevat nettiin ay vastaisia höpöjuttujaan.
Poliitikot ja media pyrkivät parhaansa mukaan vääristelemään totuutta liittyen työnteon ehtoihin, tai työtaisteluihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
faktaa
Vast: kylmä kyyti
Täysin totta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Väärä kohde
Vast: Hävettää
Lisää itsepalvelukassoja - kiitos. Poliittiset mielenilmaukset on syytä tehdä vapaa-ajallla niin kuin muuallakin pohjolassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Equalizer
Vast: Vast: Hävettää
Mitä enemmän itsepalvelua...sitä enemmän työttömiä.

Aina kannattaa siis muistaa myös se oma rooli työttömyyden ylläpidossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Väärä kohde
Vast: Vast: Hävettää
Ei Ruotsissa tai Norjassakaan poliittiset lakot ole rajattu vapaa-ajalle kuten tarkoituksenmukaisesti on uutisoitu, jopa kahden viikon poliittinen lakko on naapurissa todettu tuomioistuimessa lailliseksi. Päätökset tehdään tapauskohtaisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Vast: Hävettää
Olet siis työllisyyden laskemisen kannalla. Erikoista, kun samalla yrität esittää olevasi hallituksen puolella.

Ja työaikana mielenilmaukset ja järjestötoiminta on sallittua ja kuuluu laissa lueteltuihin oikeuksiin, toisin kuin mielivaltainen työsuhteiden päättäminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jussi
Vast: Vast: Hävettää
Jos mielenilmaukset järjestettäisiin omalla ajalla niin eihän niissä ole minkäänlaista tehoa! Sipilän jäärä ja muut "kansankurjistajat" ei näytä tässäkään tilanteessa perääntyvän.

Propaganda-Yle mainostaa, kuinka hallitus on toimillaan saanut aikaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Mitä jos jokin taho OIKEASTI esittäisi faktoja eikä tätä järkyttävää silmänlumetta! Kansalle valehdellaan ja faktoja pimitetään minkä ehditään kerta toisensa jälkeen.

Kansanedustajille, jotka pyörtävät lupaukset toistuvasti pitäisi erottaa. Toisaalta puolet eduskunnan verenimijöistä menisi vaihtoon. Kansalta vaaditaan älyttömyyksiä ja heikennetään hyvinvointia samalla kun itse huristelevat takseilla ja saavat kaiken maailman etuja sieltä sun täältä. Verorahoilla tietenkin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Epra
Vast: Vast: Hävettää
Kaikki kassat itsepalveluksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.