Myrsky on kaatanut puita sähkölinjoille – suurin osa sähköistä saatu palautettua Turussa

Tuula Vänni
Tuula Vänni lähetti kuvan myrskyn tuhoista Raunistulassa.
Tuula Vänni lähetti kuvan myrskyn tuhoista Raunistulassa.

Sara Harju

Teea Jokihaara

Lauantainen syysmyrsky katkaisi sähköjä Turussa. Iltakahdeksan aikaan kaikki sähköt oli saatu palautettua. Seitsemän aikaan reilu 30 Turku Energian asiakasta oli vielä ilman sähköä Kakskerrassa.

Sähkökatkot johtuvat siitä, että myrsky on kaatanut puita sähkölinjoille.

Enimmillään 1400 Turku Energian asiakasta oli hetkellisesti ilman sähköä.

Sähkökatkot alkoivat perjantain ja lauantain välisenä yönä. Syysmyrsky katkaisi sähköt Hirvensalon Oriniemen ja Tammiston asukkailta lauantain vastaisena yönä. Häiriö kesti kolme tuntia, ja sähköt palautuivat puoli neljään mennessä. Häiriö koski noin 520 asiakasta.

Friskalassa, Kakskerrassa, Lauttarannassa ja Satavassa häiriö sähkönjakelussa alkoi aamuyhdeksältä. Alkujaan vian arvioitiin kestävän vain muutamia tunteja. Kakskertaa lukuunottamatta viat saatiin korjattua viiden aikoihin illalla.

Jari Laurikko
Myrsky näkyi aaltoina satamissa.
Myrsky näkyi aaltoina satamissa.

Turkuun odotettiin lauantaiksi syksyn ensimmäistä myrskyä. Varsinais-Suomessa myrsky ei ole aiheuttanut suurempia vahinkoja, kertoo päivystävä palomestari Mika Lankinen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

– Tehtäviä on ollut normaalia syyslauantaita enemmän, Lankinen toteaa.

Hälytykset ovat johtuneet lähinnä kaatuneista puista. Lankisen mukaan pelastuslaitoksen tiedossa ei ole, että myrskyn takia olisi sattunut henkilövahinkoja.

Carunan käyttötoiminnan johtaja Jörgen Dahlqvist kertoi perjantaina, että eri puolilla Suomea sijaitsevat urakoitsijat on hälytetty valmiuteen sähkökatkojen varalta.

‒ Meillä on pari sataa urakoitsijaa eri puolilla Suomea valmiina. Heistä puolet on lounaisessa Suomessa.

Lue myös:

Puita heiluu edelleen, mutta ei niin kovasti kuin aamulla – Mauri alkaa jo rauhoittua

Syysmyrsky saapuu Turkuun lauantaina – sähköverkon korjaajat hälytysvalmiudessa

Myrskyn nimiä jäädytetään kuten jääkiekkokaukalossa numeroita – Mauri18 tuskin jää aikakirjoihin

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Missä myrsky
Kaiken peloittelun jälkeen ihmettelee missä se myrsky on. Vesilasissa vai. Vähän tuulee, ei se ole myrsky..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhaa paisuttelua
Ei tämä mikään myrsky ollut vaan navakka tuuli. Kiitokset sähköt palauttaneille!