Kupittaan asemalle jätetyt lapset odottivat isoäitiä – sosiaalitoimi ehti ensin

Marttiina Sairanen
Poliisin selvitysten mukaan lasten isoäiti ajoi parkkipaikalle lapsia hakemaan, kun isä hyppäsi junaan.

Marika Lempää

Sosiaaliviranomaiset ottivat tänään torstaiaamuna Kupittaan asemalta huostaansa kaksi yksin jätettyä pientä lasta. Sivullisen ilmoituksen mukaan lapsen isä jätti noin kolmevuotiaan ja lastenrattaissa istuvan lapsen asemalle ja nousi itse Helsinkiin menevään junaan puoli yhdeksän aikaan.

Rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisista kertoo, että asialle löytyi looginen selitys.

– Isä näki, kun lasten isoäiti ajoi parkkipaikalle lapsia hakemaan, ja hyppäsi itse junaan. Ulkopuolinen, poliisi, tiedotusvälineet ja sosiaalitoimi olivat nopeita ja näin asia eteni, Läksy kertoo Turun Sanomille.

Tiedotusvälineissä liikkunut tieto siitä, että lapset olisivat olleet asemalla yksin parikymmentä minuuttia ei poliisin mukaan pitänyt paikkaansa.

– Isoäiti ei jostain syystä nähnyt näitä lapsia, ja sosiaalitoimi ehti viedä lapset lastenkotiin.

Isä oli antanut lapsille ohjeeksi odottaa isoäitiään asemalaiturilla. Asemalaiturilla isoäiti ei kuitenkaan nähnyt lapsia, koska he olivat muiden ihmisten ympäröiminä. Nyt lapset on luovutettu isoäidille, tiedotti poliisi iltapäivällä. Tiedotteen mukaan toinen lapsista on 4–5-vuotias.

Läksy kertoo, että tapaus kirjataan, mutta vielä ei ole varmuutta epäilläänkö asiassa rikosta.

Hylätyistä lapsista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös: IL: Kaksi pientä lasta jätettiin yksin Kupittaan asemalle – isä nousi ilmeisesti junaan

Klo 20.33: Korjattu satamalaituri asemalaituriksi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Huolehdinko lapsistanit
Aika nopeesti on sosiaalitoimi tullut, ja vielä kun lisätään koska lapset on havaittu ja ilmoitettu, jos alle 20min on mennyt. Joka tapauksessa aivan järjetöntä jättää lapset yksin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Onkohan käynyt niin, että se soittaja, sosiaalitoimi, jne. ovat olleet odottamassa, että jotakin tapahtuu. Mikään muu ei selitä sosiaalitoimen saapumista poliisin kuvaamassa ajassa.
Kuka on henkilö, joka lähti junalla? Kuka on henkilö, joka tuli lapset hakemaan? Kuka haluaa saattaa heidät noloon valoon?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Samaa mieltä, että kaikki ei nyt täsmää. Olisko tämänkin jutun taustalla katkera eronneiden vanhempien välinen riitely? Lasten äiti kenties halunnut saattaa isän huonoon valoon? Tuossa ajassa ei ilman ennakkotietoa pysty tulemaan millään paikalle ja vielä kuljettamaan lapsia pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Miten se isä voinut nähdä sieltä asemalta parkkipaikalle ja isoäidillä mennyt se 20 min tulla alas, ja kun se asema on tyhjä alle 5 min. Et ihmetelkää te nyt vaan sitä kostoa ja sosiaalitointa. 20 min ehtii kyllä sosiaali ja poliisi aivan hyvin
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Ei taida toi 20-minuuttia pitä paikkaansa, aika on todellisuudessa huomattavasti pienempi mutta kuinka paljon?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Lasten kanssa odotetaan niin kauan kuin toinen henkilö on paikalla, ihan sama, kauanko siinä kestää. Jos juna menee niin se menee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Loogista?
"Rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisista kertoo, että asialle löytyi looginen selitys."
Kun jättää noin avuttomat lapset heitteille asemalaiturille, josta voi mm. pudota raiteille tai päästä rullaportaisiin. Ja kun vielä kaiken kukkuraksi Tku-Hki väliä sahaa niin junat kuin bussitkin taukoamatta, ei voi kuin ihmetellä isän, tai poliisin, logiikkaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Loogista?
Ikävä ja erittäin vaarallinen episodi, mutta puhut ihan oikeita asioita. Kyllähän tähän toivoo muutakin kuin isovanhemman puhuttelua isälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Loogista?
Aivan upeaa sarkasmia " Tku-Hki väliä sahaa niin junat kuin bussitkin taukoamatta". Arvostan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Loogista?
Kyllä tuo on mielestäni ihan oikeutetusti lastensuojelun asia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No ei tulis mieleenkään
Ei kyllä tulis mieleenkään noin pieniä jättää vielä juna-asemalle. Kyllä sitä sitten pitäisi mennä seuravaalla junalla jos iso-äiti ei ollut ajoissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelen kyllä
Itse en olisi koko elämässäni jättänyt noin pieniä seisoskelemaan ominpäin laiturille. Tuon ikäisiltä puuttuu vielä aivan kaikki looginen ja rationaalinen toimintakyky, vaikka olisivat pelkästään minuutinkin yksin. Ei se mummo nyt niin kauhean lähellä voinut olla, jos poliisi ja sosiaalitoimi ehti ennen häntä paikalle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihmettelen kyllä
Olen aivan samaa mieltä. Noin pienet lapset kuljetetaan "saattaen vaihtaen" eli konkreettisesti käsi toisen aikuisen kädestä toisen aikuisen käteen. Ehdottomasti !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jepjep
Meilläkin mummeli on usein tullut tai lähtenyt junalla, hakenut lapsia ym. Selvästi tuon ikäisillä huomaa, että vaikka kyseessä on virkeä seitsemänkymppinen, on havaintokyky jo rajoittunut eikä pää käänny kuten nuoremmilla. Mummeli voi esim. hypätä junasta ja lähteä painamaan sivuille vilkuilematta siihen suuntaan, jossa olimme edellisellä kerralla häntä vastassa. No tästä ikäihmiset vetävät herneen nenäänsä, mutta sen kun vaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jepjep
Minä taas tunnen seitsemänkymppisiä, jotka fysikaaltaan pesee nykyteinit 100:0. Haluatko nyt lyödä vetoa, kummat vetävät herneen syvemmälle nenuunsa. Seitenkymppiset, vai nuoret ?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jepjep
Mummelisi on toimissaan näin sekava ja hyppelee junasta... Eikö mieleesi ole tullut, että olet syyllistynyt törkeään heitteille jättöön. Ja toistuvasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jepjep
Tällä ollaan yli 74 v mummeli ja vielä saan jalan niskan taakse ja tarvittaessa molemmat jalat...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vuoden isä?
Miten joku voi jättää noin pienet edes hetkeksi yksin asemalaiturille? Prioriteetit kunnossa? Kaikki eivät kertakaikkiaan sovellu isäksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vuoden isä?
Kiire töihin tai toimeen on tietysti luonnollinen syy. Junakaa ei odota. Isoäipän pitää painaa kaasua enemmän ja ajoissa, jotta saa lapset suoraan hoiviinsa. Inhimillisiä juttuja tietysti tapahtuu, mutta lasten turvallisuuden pitäisi aina olla ykkösasia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lapset ensin
Kysy hallituksemme ministereiltä pitäääkö lasten turvallisuuden oleminen ykkösasia paikkaansa? Ihmetyttää miten lastensuuojelu ehtii noinkin nopeasti paikalle kun ei kaikkia oikeasti apua tarvitsevat apua saa resurssipulan vuoksi
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vuoden isä?
Kiire töihin ei ole mikään syy. Junia tulee kyllä myöhemminkin. Mikä sitten on kellekin tärkeintä, työ vai lapset?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huolehdinko lapsistanit
Tämän jutun perusteella saa sen käsityksen, että sosiaalitoimessa ollaan aina toimintavalmiudesssa ja he ovat paikalla vähintäänkin lentäen, jos lapsi on hetkenkään yksin missään.

Väkisinkin tulee mieleen, että taisi mummolta mennä enemmän kuin 20 minuuttia paikalle tuloon. Ja jos hän ei väentungoksen takia nähnyt lapsia, niin tuo väentungos tuolla asemalla kestää sen 5 minuuttia, mikä ihmisiltä menee junaan nousemiseen eli jos hän ajoi parkkipaikalle, kun isä oli nousemassa junaan (junahan ei montaa minuuttia tuolla asemalla pysähdy, kun kyse ei ole pääteasemasta), niin asemalaiturinhan olisi pitänyt olla käytännössä tyhjä, kun hän olisi sinne asti ehtinyt. Miksi siis ei nähnyt lapsia?

Lisäksi ihmettelen sitä, että isä olisi nähnyt mummon ajavan parkkipaikalle, kun oli nousemassa junaan, kun tuolla asemalla asemalaituri on syvässä kuilussa parkkipaikan vieressä. Isällä on pitänyt olla röntgennäkö, jotta olisi voinut nähdä mummon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Huolehdinko lapsistanit
Juuri näin, jos vähänkään kyseisellä asemalla käynyt niin tietää
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Huolehdinko lapsistanit
Sosiaalipäivystys toimii 24/7.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Huolehdinko lapsistanit
Etpä ole ollut paikalla näkemässä mitä oikeasti tapahtui, täällä kaiken maailman höpöt ovat tietävinään kaiken ja ainakin neuvoa ja tuomita osaavat.

Sinulle : "Joku ei täsmää" täällä on hyvä arvostella kun ei todellakaan tiedetä mitä ihan OIKEASTI tapahtui.
Asiassa on voinut kaikki mennä ihan eri tavalla kuin ledessä kerrotaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Huolehdinko lapsistanit
Laiturilta ei todellakaan näe parkkipaikalle. Ja vaikka mummo olisi siellä ollutkin, lapsia ei olisi saanut jättää hetkeksikään yksin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Enpä tiedä
Ei Kupittaan asemalaiturilta pysty näkemään parkkipaikalle...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Enpä tiedä
Ei niin ole kukaan väittänytkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Enpä tiedä
”– Isä näki, kun lasten isoäiti ajoi parkkipaikalle lapsia hakemaan, ja hyppäsi itse junaan.”
Luetun ymmärtämiseni on kunnossa, kiitos kysymästä. Kupittaan kuilusta ei näe parkkipaikkaa - mitään parkkipaikkaa. Jostakin syystä isä väitti, että näkee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Totuus
Turha tässä on taas paapoa kun kuitenkin hyvin kävi. Kukkahattu tädit voi piipittää mutta elämässä isompia murheita on.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totuus
Sulla ei omia lapsia etkä tajua miten pieniä olivat. Toivon ainakin ettei ole omia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Selitys ontuu
Eihän sieltä alhaalta näe, jos joku ajaa parkkipaikalle. No, valvontakameroista voi katsoa milloin se isoäiti tuli paikalle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Selitys ontuu
Noinkohan tästä mitään valvontakamerajuttua tulee? Muutenkin ihmettelee, että miksi tästä on edes uutinen pitänyt saada aikaan, kun kyseessä on melko tavallinen "lapset jäivät vanhemmilta paikkaan x" tapaus. Näitä tapahtuu ihan yhtenään paitsi että harvemmin ollaan sosiaalihuoltoa vaivattu, vaan esmes kaupassa tms kuulutettu että "essi-viljami odottaa vanhempiaan neuvonnassa".

Se, joka on heti soittanut sosiaalihuoltoon, on kyllä aika hätäisesti ollut liikkeellä. Tulee tosiaankin mieleen, että koko juttua ei ole julkisuuteen kerrottu.

Pääasia että muksut pääsivät onnellisesti mummun hoteisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.