Kolumni: (Älä) erotu massasta!

Riitta Salmi

Muistan ilkeät sanat yhä, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo liki kolmekymmentä vuotta. Se tapahtui ala-asteella välitunnin jälkeen. Luokkakaverini sanoi, että minulla on väärät sääret ja silmäni karsastaa. Kuulin nuo sanat vain kerran, mutta ne loukkasivat. En ollut kiinnittänyt ulkonäössäni huomiota kyseisiin seikkoihin, mutta sanojen jälkeen katselin itseäni toisin. Sanat ovat kaikuneet mielessäni aina silloin tällöin, mutta onneksi en takertunut niihin. Sääreni eivät ehkä ole ihan suorat ja toinen silmäkään ei aina pysy ”suorassa”, mutta mitä väliä. Ikävät sanat eivät jättäneet minuun pysyviä arpia, mutta sillä on merkitystä, että muistan ne yhä. Mitä jos joku olisi toistanut sanoja viikosta, kuukaudesta ja ehkä jopa vuodesta toiseen?

Uutisten perusteella koulukiusaaminen tuntuu omista kouluajoista yleistyneen ja raaistuneen. Siitä huolimatta, että asiasta puhutaan enemmän kuin ennen, ja kiusaamista yritetään ehkäistä ja kitkeä erilaisten ohjelmien ja kampanjoiden avulla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vähävaraisuus altistaa koulukiusaamiselle. Pelastakaa Lapset ry:n elokuussa julkaistu Lapsen ääni 2018 -verkkokyselyn mukaan lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on kokenut kiusaamista, ja hyvätuloisiksi itsensä määritelleistä lapsista kiusaamista on kokenut 40 prosenttia.

Lapset tunnistavat köyhyyden erilaisten ulkoisten tunnusmerkkien, kuten vaatteiden, lelujen, pelien, kännyköiden tai urheiluvälineiden perusteella. Nuorten suhdetta brändeihin tutkineen kauppatieteiden tohtori Samil Adelinin mukaan tällaiset symboliset, näkyvät tuoteryhmät korostuvat kiusaamisessa. Kiusatuksi voi joutua niin edullisia markettivaatteita kuin kalliita luksusmerkkejä käyttävä lapsi. Ylen Aamu-tv:n haastattelussa Adelin sanookin, että pukeutumisessa ääripäiden välttäminen on nuorelle turvallinen tie. Turvallisia vaatemerkkejä ovat kuulemma H&M, Nike, Puma ja Adidas.

Tutkijan antama kuva on hyvin yksioikoinen: nuoren on sulauduttava massaan, joukosta ei saa erottua, jos ei halua tulla kiusatuksi. Ja taas kerran kiusaamisen syy vieritetään kiusatun niskaan: Mitäs laitoit väärän merkkiset vaatteet!

Samaan aikaan, kun meille aikuisille toitotetaan, että pitää olla persoonallinen ja erottua massasta, viesti lapsille on päinvastainen. Surullista. Ja mitä tämä kaikki kertoo meistä vanhemmista? Asenteet ja arvot kun opitaan pitkälti kotona.

Anu Välilä

Kirjoittaja on toimittaja.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Nuotin vieressä on paljon tilaa
"Tutkijan antama kuva on hyvin yksioikoinen: nuoren on sulauduttava massaan, joukosta ei saa erottua, jos ei halua tulla kiusatuksi. "
Minkähän tuoteryhmän edustaja tämä tutkija on?
Toisaalta, kun "lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on kokenut kiusaamista, ja hyvätuloisiksi itsensä määritelleistä lapsista kiusaamista on kokenut 40 prosenttia.", epäilyttää artikkelin kirjoittaneen ammattitoimittaja motiivi ja älyllinen asenne esitetyn aiheen käsittelytavassa. Onko samanhattuisuus, jokin sama univormu kaikilla, se katseen kohde vaiko henkisen väkivallan olemus? Jälkimmäinen aiheuttaa edellisen vaatimuksen - ainakin ammattitoimittajan mielikuvissa.
Voi sinuakin, reppana, kun et parempaan pysty - voisin sanoin ilmaista. Mutta tyydyn kannustamaan - Ehkä seuraavaan ammattijuttuusi löydät rakentavan lähestymistavan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Henkistä väkivaltaa, alistamista, valta-aseman väärinkäyttöä
Jospa unohdetaan sana "kiusaaminen" ja käytetään sanoja, jotka kertovat, mitä kyseinen häiriökäyttäytyminen oikeasti on.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Henkistä väkivaltaa, alistamista, valta-aseman väärinkäyttöä
Kerrankin asian ymmärtävä, eipähän niihin juurikaan törmää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiusattiin
Kyllä mua kiusattiin ala- ja yläasteella. Oli nimittelyä ja selän takana puhumista. Jotkut sanat ja puheet jäi mieleen ja satutti vaikkei ehkä näyttänyt siltä. Kehtasivat vielä pyytää luokkakokoukseen sanoen että olisi kiva nähdä ja kuulla mitä mulle kuuluu...no arvatkaapa meninkö...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiusattiin
Ettei vaan olisikin ollut henkistä mukilointia jolla ei ole kiusaamisen kanssa mitään tekemistä. Miksi vähättelet ilmeisen vakavaa asiaa ?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiusattiin
"Kun ei itsekkään tiedä" nimimerkille. Mistä tiedät miten pahasti hänelle on sanottu, kyllä sanomisetkin on kiusaamista ihan samalla lailla siitä tulee paha olo. Ellei satuta jopa joskus pahemmin jos koko ajan morkataan. Että kuka tässä vähättelee toisen kokemuksia ja tuskaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiusattiin
Voisko ajatella että se sanominen on juuri sitä henkistä väkivaltaa ja väkivallan kutsuminen kiusaamiseksi on täysin edesvastuutonta ja täydellistä mitätöintiä tapahtuneelle. Ei näköjään tiedä joku toinenkaan mistä on kyse, saati asianosainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrityksenne mainos tähän
Paljonkos toimittaja sai yrityksiltä H&M, Nike, Puma ja Adidas heidän mainostamisestaan? Ovatko nämä peräti toimittajan sponsoreita?