Selvitys: Auran ja Pöytyän menot kasvavat ilman sotea 60 prosenttia – soten tullessakin liki 40

Riitta Salmi
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Auran ja Pöytyän kuntien yhdessä tilaama selvitys tulevista sosiaali- ja terveysmenoistaan on valmistunut.

Siihen sisältyvän ennusteen mukaan menot kasvavat seuraavan 12 vuoden aikana 23,7 miljoonaa euroa eli 60 prosenttia, jos valtakunnallista sote-uudistusta ei tule. Soten syntyessä kasvu jää 14,6 miljoonaan eli 37 prosenttiin.

Kuntien selvityksestä antamasta tiedotteesta ei selviä, onko kyse reaalikasvusta vai pehmentääkö inflaatio vaikutusta.

Kunnat ja Pöytyän kansanterveystyön kuntainyhtymä päättivät tilata selvityksen viime keväänä sen jälkeen, kun tilinpäätös oli osoittautunut 400 000 euroa alijäämäiseksi. Selvityksen teki Perlacon Oy lääketieteellisenä asiantuntijanaan professori Arto Alanko.

Ennustettu menojen kasvu johtuu sekä väestörakenteen muutoksesta että yleisestä kustannusten noususta.

Vastaavia kuntakohtaisia laskelmia sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista ei ole tiettävästi aiemmin laadittu.

Seuraavaksi kunnat ja kuntayhtymä perustavat kaksi työryhmää, joista toinen selvittää ensisijaisesti terveys- ja toissijaisesti sosiaalipalvelujen järjestämistä. Toinen työryhmä tutkii hallinnon ja talouden järjestämistä.

Tiedotteen perusteella selvityksessä on varauduttu kolmeen eri skenaarioon, joista nykymuotoinen toiminta on skenaario numero 1 ja soten tulo skenaario numero 3. Keskimmäistä vaihtoehtoa ei vielä avattu.

Auran, Pöytyän ja kuntayhtymän johto kokoontuu päättämään jatkotoimista 30. elokuuta.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Voihan tästä sanailla, mutta tietämättömän
Tämä on loistava hetki osoittaa milloin litäkin mieltä milloin milläkin kunnallisella sektorilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että monissa vielä kunnallisissa asioissa tulevaisuudessa kunta ei ole toimija.
Sote-uudistus on hyödyllinen. Valtaosalla kunnista sote-alueen budjetti on yli 30 %a koko budjetista ja osalla jopa 50-65 %a. Silti kunnan päättävissä elimissä ei ole mitään todellista ymmärrystä sote-alueesta.
Edellisen siteeksi: Suomessa on huomattava määrä kuntia, joiden väkimäärä ei riitä edes tarvittavien lautakuntien paikkoihin.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Voihan tästä sanailla, mutta tietämättömän
Toistaiseksi kukaan ei tiedä, onko sote hyödyllinen mutta sen tietää, että se tulee maksamaan nykyistä enemmän eli verot nousevat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Terkkui kunnille
Tämä on vain skenario Perlacon OYltä, yhdeltä arvioijalta. Ei totuus.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
spekulaatio
tälläisiä kristallipalloon tuijottelioita ollut mailman sivu pöytyällä hyvä terveyden hoito ja nopea taas yksi konsulentti tienannut mukavasti minkähän puolueen kaverit tilasi
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: spekulaatio
Käykö Jussuf oikeissa töissä vai onko hän kunnalla kulttuurikoordinaattorina vai tuleeko raha taikaseinästä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: spekulaatio
taikaseinästä tulee 10-12 suomalaista ukkoo töissä hyvällä palkalla ja laskutus päällä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.