Putkirikkopaikkaa korjataan Raisiossa – veden liikakäyttö hidastaa tilanteen korjaamista

Eero Saarikoski
Runkovesityönmaan liitoskohdalla tapahtunut vesiputken liitoksen ratkeaminen aiheutti maanantaina vedenjakeluhäiriön Raisiossa ja Naantalissa.

Anne Savolainen

Raision putkirikkokohta saatiin illalla pumpattua niin tyhjäksi, että putkien korjaustyöt saatiin käyntiin. Toinen rikkoontuneista ohitusputkista saatiin kuntoon kahden jälkeen tiistaina aamuyöllä, ja toinen putki on määrä saada kuntoon tänään.

Sen jälkeen putket voidaan puhdistaa ja desinfioida.

– Ongelmana on nyt se, että vaikka pumppaamme vettä, sitä menee kulutukseen niin valtavia määriä, ettei vesitorniin riitä vettä ollenkaan, Turun seudun vesi oy:n (TSV) toimitusjohtaja Aki Artimo kertoo.

Vettä olisi tärkeä saada vesitorniin asti, jotta veden paine saataisiin tasattua. Verkostossa liikkuvan veden laatua ei voida muuten mitata luotettavasti.

– Emme tiedä, kastelevatko ihmiset nurmikoitaan vai onko putkistoihin tullut suuria vuotoja, mutta jonnekin vettä katoaa, Artimo harmittelee.

TSV arvion mukaan Raision ja Naantalin suuntaan pumpataan tällä hetkellä lähes 80 prosenttia normaalista vesimäärästä.

– Naantali sulki jo veden toimittamisen Maskun suuntaan, ja toivoimme, että yön aikana vettä olisi saatu torniin asti, mutta toisin kävi.

Putkilinjan puhdistustöihin Artimo arvioi päästävän keskiviikkona.

– Pyydän Raision ja Naantalin kaupunkeja tarkkailemaan maastoa mahdollisten putkivuotojen varalta, myös maastossa liikkuvien ihmisten havainnot ovat tervetulleita.

Mahdollisista vuotohavainnoista pyydetään ilmoittamaan Raision tai Naantali vesilaitokselle.

Vedenkäyttörajoitukset ovat edelleen voimassa. Talousvesi on keitettävä varmuuden vuoksi.

– Ei käytetä vettä turhaan, Artimo vetoaa.

Lue lisää:

Raision ja Naantalin kuluttajat vettä vailla – juomavesi pitää keittää

Myös Naantalin jalostamo ilman vesisyöttöä

Naantalissa haalitaan vesitankkeja kriittisten toimintojen vedensaannin turvaamiseksi

Naantalissa haettiin vettä hiki hatussa – pullovesi loppui Turun puoleltakin

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

vesivuoto
mikä firma töppäili , kuka maksaa ?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: vesivuoto
Siellä on yöllä tehty liitos päin per****ä.
Firman näät kun ajelet ohi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ensin moititaan
Ettei juoda tarpeeksi ja sitten että liikaa! Noh, ainakin on morkkaajilla hommaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei järkee
Tässä nähdään ku hosutaan miten käy oisko tälläinenki liitos pelleily kannattanut jättää syksymmällä ku vettä tarvittaisiin just nyt juomiseen ku on kuumaa. No saa ainakin resolum seuraavan maksu postin. Taitaa nää kaikki turun seudun veden hommat vuotaa aina jossei putket ni rahat ainakin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei järkee
Eikö jossakin uutisessa sanottu putkirikon syynä olevan vallitseva kuuma ilmanala? Putket eivät kestäneet kuumuutta?
Liikakäyttö. Kuuluuko Turun verkosto samaan paikallisen hajoamisen kohdanneeseen verkostoon? Sitten kuitenkin kehotetaan hakemaan vettä Turusta ystäviltä ja sukulaisilta? Tuleeko sieltä päin painetta liikakäyttöön? Onneksi tässä Raisiossa ei vielä ainakaan tule hanoista harmaata ja töhnäisen likaista vettä kuten joku naantalilainen oli omasta hanasta kertonut tulleen. Tonnikaupalla hakivat säiliöihin juomavettä ihmisille jaettavaksi Naantalissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei järkee
Seuraavien kesien aikana korjaustyömailla putkia ei jätetä porottavan kuumalle auringolle altteiksi. Peitetään kaikki työmaat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Veden liikakäytöstä
ei ole putkirikon vaikutusalueella pelkoa ainakaan kotitalouksissa, kun ei sitä vettä paineella hanoista tule, niin...
Turha nyt syyllistää helteestä kärsiviä ihmisiä, meikäläisen taloudessa vettä ei kuluteta liikaa. Hyvä jos eilen pystyi iltapesut liruttelevan suihkun alla tekemään. Ja pari kattilallista juomavettä keitelty. Liikakäyttö?
Jos se liikakäyttö on siellä Maskussa ja Nousiaisissa, jonne vika vaikuttaa myös?
Huonoa tiedottamista! Pyykkejä pitäisi pestä, mutta ehkä mennään Turun puolelle Prisman yhteydessä olevaan pesulaan, vai ovatko koneet täyteen buukattuja, joutuu jonottamaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Veden liikakäytöstä
Turha syyllistää muita. Maskuun annettiin jo toukokuussa kehotus veden säästöön alhaisen pohjavesi tilanteen takia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ammattilaisen himot ja halut
"Vettä olisi tärkeä saada vesitorniin asti, jotta veden paine saataisiin tasattua. "
On syytä unohtaa se veden paine. Nyt on tärkeintä saada sitä vettä jakeluun riittävästi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammattilaisen himot ja halut
Sitä veden painetta ei voi unohtaa mikäli ylimpienkin kerrosten ihmisille halutaan sitä vettä jakaa. Muussa tapauksessa sitä vettä tulee jakeluun vaan muutamille harvoille. Tästä syystä se paine halutaan toimivaksi, ei ole mikään himo tai halu kyseessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammattilaisen himot ja halut
"Sitä veden painetta ei voi unohtaa mikäli ylimpienkin kerrosten ihmisille halutaan sitä vettä jakaa. "
Nykyään melkein kaikissa taloyhtiöissä on jo tehty käyttövesiputkiston saneeraus. Samassa yhteydessä niihin on asennettu hydroforipumput, jotka huolehtivat veden paineistuksesta ihan sitä ylintä vesiventtiiliä myöten.

Kun taloon tulee vettä, sitä saa aina alimman kerroksen tai pihankasteluhanan kautta. Kulkemaan pääsee hissillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei syyllistä vaan selitys
Mikä ihmeen putkirikko? Iskikö salama vai oliko putki ruostunut puhki?
Yleensä kerrotaan esimerkiksi että "kaivinkone katkaisi kaapelin". Nyt putken rikkoi ufo, vai?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joku ammattiosaaja
Vasta älysin - "veden liikakäyttö hidastaa tilanteen korjaamista". Mites on mahdollista, että veden nykytilanteen kulutus estää vesitornin täyttämisen? Tämähän tarkoittaa sitä, että ilman vauriota vesitorni kulutetaan tyhjäksi. Pumppaamon kapasiteetti ei riitä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vihreät miehet ja venttiilit
Opettava esimerkki kuinka haavoittuva vesihuoltomme on: pari venttiiliä rikki ja 50 000 ihmistä ilman vettä! Halutessaan vihreät miehet lamauttavat koko Turun seudun yhden yön sabotoinnilla. Tämä olisi kai sitä hybridisodankäyntiä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
liian kallis Raision vesi
Päätöskulttuuri vuotaa ja pahasti Raisiossa. Maksakaa palkkaa ammattilaisille ettei tarvitse tunareita päästää korjaamaan.
Taitaa taas olla näitä "sopivin mutta ei pätevin valintoja".
Kuka korvaa veden keitot ja muut kulut, sen haluan raisiolaisena tietää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huomio
"vesiputken liitoksen ratkeaminen aiheutti maanantaina vedenjakeluhäiriön Raisiossa ja Naantalissa."
Liitos kasattu huolimattomasti. Yöllä tehty , kiire kotiin , mitä näitä nyt on.
Putket ja liitokset ovat jotain valurautaa..