Omakotitalon autotalli tuhoutui tulipalossa Salossa – asukkaat ehtivät pelastaa kaksi autoa

SSS/Minna Määttänen

Viivi Laakkonen

Valtaosa omakotitalon reilun sadan neliön talousrakennuksesta tuhoutui Salon Kruusilassa keskiviikon vastaisena yönä syttyneessä tulipalossa.

Palon havaitsi ensimmäisenä liekkien loimuun herännyt talon rouva. Isännän herätettyään he hälyttivät pelastuslaitoksen paikalle ja riensivät liekkien jo lyödessä tallin katon läpi yhteistuumin pelastamaan kahta rakennuksen lähellä ollutta autoa.

– Kahden auton autotalli tuhoutui, mutta sen yhteydessä oleva hakelämpökeskus saatiin aika hyvin pelastettua. Ehdimme myös pelastaa tallissa olleen mönkijän ja jälkisammutusvaiheessa muun muassa pakastimia. Muutoin siellä ollut irtaimisto tuhoutui, päivystävä palomestari Markus Rautio kuvailee.

Talon asukkaat selvisivät tapahtuneesta vammoitta, eikä palo ollut vaarassa levitä laajemmalle ympäristöön.

Tuhoisan palon epäillään saaneen alkunsa savupiipussa olleesta halkeamasta.

– Se on tämän hetken arvio, mutta se voi vielä tarkentua päivän aikana. Syttymissyyn tutkinta jatkuu yhteistyössä poliisin kanssa.

Pelastuslaitos riensi sammuttamaan Bergvikintiellä syttynyttä tulipaloa useiden yksiköiden voimin puoliltaöin. Viimeinen yksikkö pääsi poistumaan palopaikalta aamukolmen aikaan.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.