Seuraa suorana: Kaupunki kertoo Sepänkadun korjausten tilanteesta

Mikael Rydenfelt
Sepänkatu 2:n kiinteistöstä on tulossa väistötilat Puolalan koululle.
Sepänkatu 2:n kiinteistöstä on tulossa väistötilat Puolalan koululle.

Turun kaupunki kertoo, että Puolalankoulun väistötiloiksi valitut Sepänkatu 2:ssa tehtävät korjaukset ovat edenneet suunnitelmien mukaan aikataulussaan. Korjaustyöt sisältävät rakenteiden tiivistämisen, ilmanvaihdon parantamisen sekä kosteusvauriokorjaukset. Töiden on määrä olla valmiita heinäkuun puoliväliin mennessä.

Tiloista otetuissa näytteissä kahdessa luokkatilassa todettiin pitoisuuksien ylittäneen toimenpiderajan. Luokassa 116 ylittyi 2-etyyli-1-heksanolin ja luokassa 137 ylittyi propyleeniglykolin arvo. Ensimmäistä on yleisesti muovimatoissa ja niiden liimoissa, ja jälkimmäistä puolestaan kaupungin tiedotteen mukaan nuuskan ja tupakan lisäaineena sekä sähkötupakan nesteissä.

Kaupunki on koonnut tietoja Sepänkadun tilanteesta omalle verkkosivulleen.

Tänään torstaina kapunki esittelee Sepänkadun korjausten tilannetta sekä tiloista otettujen näytteiden tutkimustuloksia oppilaiden huoltajille, koulun henkilöstölle ja medialle kahdessa infotilaisuudessa.

Ensimmäistä infotilaisuutta voi seurata suorana tästä kello 17.15 alkaen:

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.