Kuka yritti kärventää Kemiönsaaren merimetsot?

Merimetso on rauhoitettu luonnonsuojelulailla.

Seppo Knuuttila
Arkistokuvan merimetson pesä ei sijainnut Kemiönsaarella.

Poliisi tutkii Kemiönsaarella aiemmin toukokuussa sattunutta tulipaloa epäiltynä luonnonsuojelurikoksena.

Hätäkeskukseen tuli 12. toukokuuta hieman ennen iltakahdeksaa ilmoitus Kemiönsaarella Santasaaren edustalla olevan Bådan luodon tulipalosta.

Kyseessä on merimetsojen pesimäluoto. Paikalle hälytettiin Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Tursas. Kemiönsaaren poliisi pääsi tapahtumapaikalle vasta nyt tiistaina Hiittisten merivartioaseman avustuksella. Luoto on noin 90 x 60 -metrinen puuton kallioluoto, jossa on siellä täällä pieniä ruohokasvustoja.

Luodolta löytyi noin 30 merimetson pesää viidessä eri ryhmittymässä. Poliisin mennessä paikalle luodolta ei poistunut yhtään merimetsoa. Pesissä ei havaittu munia tai merkkejä siitä, että niissä olisi ollut munia.

Luodon itärannalla oli havaittavissa noin kymmenen neliömetrin alueen kokoinen palanut alue. Palaneita pesiä alueella oli muutamia.

Poliisin saaman tiedon mukaan luodolta on poistunut palon syttymisen aikoihin pohjoisen suuntaan noin neljämetrinen pulpettivene, jossa oli noin 20 hevosvoiman moottori. Veneen laidan yläosa oli valkoinen ja alaosa vihertävä. Veneessä oli kaksi miestä.

Poliisi pyytää asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä Kemiönsaaren poliisiin numeroon 029 541 7321 tai sähköpostiin vihje.parainen@poliisi.fi.

Kuten valtaosa lintulajeistamme, merimetso on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Vaikka sen pesinnän häiritseminen on luonnonsuojelurikos, on Suomessa todettu useita merimetsokolonioiden tuhoamisia, kertoo Birdlife.

Merimetso aiheuttaa haittoja kalastukselle. Ne saattavat esimerkiksi sukeltaa verkkojen lävitse tekemällä niihin lisäreikiä tai nokkia verkoissa olevia kaloja.

Usein ihmiset häiriintyvät myös kolonioista tulevasta ulosteen hajusta. Vaikka merimetson pesimäkolonioissa sijaitsevat puut kuolevat ulostevaikutuksen vuoksi, on tuhoutuneiden metsäalojen pinta-ala kuitenkin Birdlifen mukaan hyvin pieni.

Niissä tapauksissa, joissa merimetso aiheuttaa merkittäviä haittoja, voi Ely-keskukselta saada luvan lintujen karkottamiseksi tai jopa pienten määrien tappamiseksi.

Toisin kuin usein luullaan, merimetso ei ole vieraslaji.

– Merimetso on nykysuomalaisille uusi pesimälaji. Muuttoaikoina merimetsoja on kuitenkin merialueillamme aina tavattu. Merimetso palasi yli sadan vuoden tauon jälkeen Suomen pesimälinnustoon vuonna 1996, minkä jälkeen kanta on voimakkaasti kasvanut. Nykyinen pesimäkantamme on yli 20 000 paria, linnustonsuojelun asiantuntijajärjestö kertoo sivuillaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (25)

Vastaa
MINÄ ITSE
Merimetsot
Hyvä. Henki pois vain.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aapp
Vast: Merimetsot
Vamaankin viherpipertäjät on ollu asialla jayrittävät näytellä viatonta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nessinen
Pitää priorisoida tehtävät
Poliisilta jää vuodessa noin 100 000 tehtävää suorittamatta, nämä paskalintuja koskevat ilmoitukset pitäisi kuulua siihen Poliisista
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luonnonsuojelurikos
Vast: Pitää priorisoida tehtävät
No jos jotkut hölmöt eivät tekisi tällaista, niin jäisi poliisillekin enemmän aikaa muihin tehtäviin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muuttolintu
Merimetso
Mutta eikö juuri nämä merimetsot ole alkaneet tehdä ei niin positiivista jälkeä saaristossa? On tainnut luonnon tasapaino järkkyä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pösilö
Hanhet
Kyllä tuo Vepsäkin on menetetty.Linnunpaskaa joka paikassa ja syynä hanhet :(

KTe
Vast: Hanhet
Birdlife...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mä vaan kysyn
Miksi merimetso on erityisasemassa?
Peippokin on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Peipon pesintää ja pesää ei saa tahallisesti vahingoittaa. Silti metsätalouden kesähakkuut hävittävät joka kesä peipon pesiä luonnonsuojeluviran­omaisen kiinnostumatta asiasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelijä
Vast: Miksi merimetso on erityisasemassa?
Kysyt, miksi luonnonsuojeluviranomainen ei ärähdä kun peippojen pesät menee hakkuiden mukana?

Koska raha määrää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mä kysyn edelleen
Vast: Miksi merimetso on erityisasemassa?
Ihmettelijä. Mitä luulet, miksi merimerson kohdalla sitten rahaa riittää?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
MN
Vast: Merimetsot
Tästä eteenpäin ostan vain norjalaista/ei suomalaista kalaa ja piste.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi
Vast: Vast: Merimetsot
Miksi? Ovatko merimetsot syöneet kaikki muut kalat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
meme
Merimetsot
Ihmetyttää, miksi luonnon tuhoaja voi olla rauhoitettu?

mkua
Vast: Merimetsot
Ihmetyttää kuka ilmoittaa poliisille asiasta... Ihmetyttää että poliisi ehtii ja vaivautuu paikalle...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paskalintu
Vastarinta
Vaikka tietäisin jotain, en kertoisi poliisille.

hyttysfani
Pikku viulistit
Eniten minua säälittävät hyttyset. Niitä läiskitään täysin tunteettomasti.

juu...
Vast: Merimetsot
Ai ihminen?