Paikalliset

Poliisi tutkii pahoinpitelyä ja seksuaalista ahdistelua Kauppatorilla – tekijä puri uhria huuleen ja kasvoihin

Jonny Holmén

Nuori mies pahoinpiteli ja ahdisteli naantalilaista 21-vuotiasta naista viime perjantain ja lauantain välisenä yönä Turun kauppatorilla.

Uhrin kertoman mukaan noin 25-vuotias mies tunkeutui naisen seuraan torilla puoli yhden aikaan yöllä ja pyysi tätä lähtemään kanssaan ravintolaan. Naisen kieltäydyttyä mies nappasi tätä kasvoista kiinni ja alkoi suudella väkisin. Rytäkässä nainen muun muassa kaatui ja löi päänsä jäätelökioskin seinään. Mies myös puri naista huuleen ja kasvoihin.

– Mies ei päästänyt irti vaikka yritin löydä ja potkia. Kaaduin maahankin, mutta hän ei lopettanut, nainen kertoo.

Nainen kertoo huutaneensa kaikin voimin apua, kunnes kadun toiselta puolelta juoksi tuntematon mies auttamaan.

– Mies soitti poliisit ja ambulanssin ja yritti saada tekijääkin kiinni. Ensihoitajat tutkivat vammat paikan päällä, mutta tarvetta lääkärihoitoon ei ollut. Hoitajat kehottivat menemään testeihin mahdollisten tarttuvien tautien varalta, uhri kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tekijä pääsi pakenemaan, eivätkä poliisit löytäneet tuntomerkkeihin sopivaa miestä enää yön aikana. Poliisit ovat myös tutkineet alueella olevien valvontakameroiden kuvia.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Juhani Malmberg kertoo tapausta tutkittavan tällä hetkellä pahoinpitelynä ja seksuaalisena ahdisteluna.

Uhrin äiti kertoi tapauksesta sosiaalisessa mediassa lauantaina. Äiti kertoi Turun Sanomille saaneensa Facebook-päivityksensä jälkeen useita yhteydenottoja naisilta, jotka kertovat samoihin tuntomerkkeihin sopivan miehen käyttäytyneen hyvin samankaltaisesti myös heitä kohtaan.

Uhri kertoo ahdistelijan olevan 165 senttimetriä pitkä ja ulkomaalaisen näköinen. Mies puhui tilanteessa suomea. Tekohetkellä mies oli pukeutunut tummiin vaatteisiin. Yksi silminnäkijä kertoi tuntomerkkeihin sopivan miehen nousseen Vienolan bussiin pian tapahtumien jälkeen. Silminnäkijän mukaan mies oli myös linja-autopysäkillä yrittänyt ahdistella erästä naista.

Rikoskomisario Malmberg pyytää samankaltaisia tapahtumia kokeneita olemaan yhteydessä poliisiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (49)

Vastaa
Lassi
Vastuullista journalismia
Kiitos, Turun Sanomien toimitus, että uutisoitte asiasta vastuullisesti ja lähiomaisen tiedotekin on kerrankin nähtävillä.

Kun asiat tuodaan rehellisesti esille, vähentää se parhaiten tarvetta vaihtoehtomedioille. Useimmat muut johtavat mediatalot voisivat ottaa teistä mallia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää tällaista
Vast: Vastuullista journalismia
Onnittelut TS:mille tällä kertaa kun annoitte heti tiedot tapahtumasta ja myös tekijästä.
Meitä kiinnostaa tällaisten tapausten uutisoinneissa tietenkin itse tapahtumien kulku mutta heti perään mahdollinen tekijä kaikkine tuntomerkkeineen. On rehellistä heti sanoa myös etninen tausta, silloin eivät lähde oletukset liikkeelle. Nykyään valistuneet lukijat olettavat heti tekijän maahanmuuttotaustaiseksi tai jollain muulla tavalla perusasukkaista poikkeaviksi jos etnistä taustaa ei kerrota.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Iso A
Vast: Vastuullista journalismia
Samoin täältä,kerrankin isot kiitokset selkeästä uutisoinnista. Sanon kyllä tämän vastakin-kun aihetta,kiitos!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jep
Vast: Vastuullista journalismia
Juuri näin, tällaista rehellistä uutisointia toivotaan jatkossakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisbeth
Vast: Vastuullista journalismia
Hyvä että TS kertoo tästä. Toivon että tämä ahdistelija saadaan mahdollisimman nopeasti vastuuseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vastaavanlainen tapaus
Sama lyhyt mies Länsinummella jo pari vuotta sitten?
Muutama vuosi sitten Länsinummella koin vähän vastaavaa. Tekijä oli lyhyt, noin 165 cm ulkomaalaistaustainen nuori mies joka puhui hyvää suomea. Tuolloin kyseinen mies seurasi tökeröllä tavalla linja-autopysäkiltä kotipihalle, ja vaikutti todella hermostuneelta. Onnistuin yllättämään kaverin kääntymällä vastaan kovaäänisesti huutaen, että hänen pitää häipyä heti tai soitan poliisin paikalle. kaveri hermostuneena väitti tulleensa jotakuta kaveria tapaamaan, ja lopulta luimisteli tiehensä. Ilmoitin tästä poliisille, mutta sen jälkeen asiasta ei ole kuullut. Ehkä sama tyyppi, vaikea sanoa. Kannattaa huutaa ja käskeä tiehensä joka tapauksessa, ja puolustaa itseään. Silminnäkijät, katsokaa myös vaatetus ja tyypin poistumissuunta. Toivottavasti jää pian kiinni.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
nixu
Vast: Sama lyhyt mies Länsinummella jo pari vuotta sitten?
Älkääkä suotta unohtako kilistellä kovaäänisesti sitä avainnippua. Lisäksi toista voimakkaasti sanaa "EI". Tässä ne loistavat lääkkeet, millä mahmudin saa lähtemään tiehensä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
rikuu
tunnistaminen tärkeää
Hyvää tässä on että hieman uskallettiin laittaa noita tuntomerkkejä kuitenkin. Tuntomerkit pitäisi heti ensimmäisessä uutisessa olla selkeästi esillä joku voi pelastua väkivallalta noilla tiedoilla ja pollisille tulisi mahdollisesti ilmoituksia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tss
Toivotaan että jää pian kiinni
Hyvä että tuntomerkit on julkaistu. Toivottavasti tekijä saadaan mahdollisimman pian kiinni.

Lisää