Raisio myy makeisbrändinsä ja kuusi tuotantolaitosta

Jori Liimatainen
Raision tehtaat Raisiossa.
Raision tehtaat Raisiossa.

Raisio Oyj kertoo sopineensa makeisliiketoimintansa myynnistä.

Konsernin brändit sekä sen kuusi tuotantolaitosta Isossa-Britanniassa ja Tšekeissä siirtyvät osaksi Valeo Foods Groupin liiketoimintaa viimeistään 29. joulukuuta.

Raision makeisbrändeistä tunnetuimpia ovat Poppets, Fox’s, XXX, Just ja Pedro, konserni listaa tiedotteessaan.

Osakekauppana toteutettavan järjestelyn velaton kauppahinta on sata miljoonaa euroa. Ostaja suorittaa Raisiolle osakkeiden kauppahintana 77 miljoonaa euroa.

– Makeisliiketoiminnan myynti on Raisiolle tärkeä strateginen askel kohti terveellisiin elintarvikkeisiin keskittyvää ja vastuullisesti toimivaa edelläkävijäyritystä. Kaupasta saatavat varat jo ennestään vahvan taseen kanssa mahdollistavat mittavat ja ydinliiketoimintaamme strategisesti sopivat yritysostot, toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi kehuu konsernin tiedotteessa.

Raisio Oyj arvioi omavaraisuusasteensa olevan kaupan toteutumisen jälkeen noin 75 prosenttia ja taseen loppusumman noin 370 miljoonaa euroa.

Tammi–syyskuussa makeisliiketoiminnan liikevaihto oli 71,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 6,4 miljoonaa euroa. Toiminnan palveluksessa on noin tuhat työntekijää, jotka kaikki siirtyvät Valeo Foodsin palvelukseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Maalainen
Karkit
Näitä makeisia ei ilmeisesti ole saanut Suomesta tai sitten en vaan ole nähnyt?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jyrgen
Muutama vuosi sitten..
Muutama vuosi sitten vouhotettiin Raisio yhtymässä että nämä makeistehtaat ovat tulevaisuutta ja nyt eivät sovi yhtiön brändiin.
Ihme soutamista ja huopaamista koko firman toiminta. Ihmekään kun "yhtymä" surkastuu koko ajan..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tribune
Vihdoinkin!
Lopultakin alkaa järki voittaa ja karkkimatkailu maailmalle lopetetaan. Samoin tuo "Penemilk"-kupla puhkesi varsin nopeasti.

Ihmettelijä
Löysät pois
Hyvä! Mikäs tässä ollessa ja odotellessa ensi vuoden osinkoja. Parempi euro Raision osakkeessa kuni kaksi sukanvarressa. :)

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »