Konkarikokki muistelee 1980-lukua: "Kokki keittiöön ja ovi kiinni, alkoholin käyttö oli jokapäiväistä"

Riikka Happonen

1990-luvulla Kokkisota-ohjelman myötä suuren yleisön tietoisuuteen noussut Antti Vahtera on seurannut tyytyväisenä suomalaisen keittiöväen kunnianhimon kasvua. Hänen mukaansa Suomessa on otettu viime vuosina reiluja harppauksia kohti skandinaavista ruokakulttuuria.

– Vaikka olemme ottaneet Ruotsia kiinni, olemme yhä Tukholmaa valovuosia perässä. Mutta käänne on tapahtunut. Uusi kolme–neljäkymppisten sukupolvi käyttää ravintolapalveluja ja saattaa mennä joka viikko ja jopa ex tempore ulos syömään, Vahtera iloitsee.

Samaan aikaan myös alan arvostus on kasvanut kohisten.

Kun Vahtera aloitteli 1980-luvun alussa uraansa Marina Palacessa, kokit pysyttelivät piilossa keittiössä eivätkä kohdanneet asiakkaita.

– Karrikoidusti se meni niin, että kokki laitettiin keittiöön, ovi pantiin kiinni perässä ja sanottiin, että pysy sinä siellä. Keittiövaatteetkin olivat jotain pepitaruutua, röpsöttävä takki ja kalossit. Siihen aikaan alkoholin käyttö keittiössä oli lähes jokapäiväistä. Mietin silloin, että onko tämä oikeasti minun alani, Vahtera muistelee.

Myöhemmin Arctia-ketjun keittiömestarina hän sai nähdä aitiopaikalta, miten eri puolilla Suomea työskenneltiin.

– Niistä ajoista Suomen ruokaravintoloiden taso on mennyt huikeasti eteenpäin. Jokaisella kokilla on puhtaat vaatteet, omat veitset ja terve ylpeys omasta tekemisestä.

Vahtera kuului vuosia Kokkisota-tv-ohjelman vakiokokkeihin. Nyt uudelleen lämmitettyyn tuotantoon vanhoista kasvoista on päätynyt vain Harri Syrjänen.

Vahtera muistelee tv-aikojaan mukavana kokemuksena, mutta "ajat muuttuvat ja teräväpiirto-tv kertoo totuuden".

– Minun aikani ruudussa on tehty. Show on show'ta ja hyvä asia sinänsä, mutta nuoremmille. Se on täyttä työtä!

Vuosituhannen alussa Vahtera perusti fine dining -ravintola Roccan kotikaupunkiinsa Turkuun.

– Se oli varmaan yksi Suomen hienoimmista ravintoloista. Oli hienot puitteet, erinomainen henkilökunta, hyvä ruoka- ja viiniosaaminen. Olimme liikaa aikaa edellä, Vahtera pohtii.

Hän luopui osuudestaan ravintolasta vuonna 2007, ja myöhemmin Rocca lopetti toimintansa. Vahtera uskoo, että jos hän olisi perustanut ravintolansa Helsinkiin, se olisi ehkä edelleen olemassa. Ruotsissa tai Yhdysvalloissa "se olisi voinut olla menestys".

Tänä päivänä Turussa on lukuisia pieniä ravintoloita, jotka ovat syrjäyttäneet suurten ketjujen vallan.

– Näen erittäin hyvänä asiana sen, että isot norsut ovat väistyneet ja ettei vihreä kortti ole enää se tärkein asia ravintolaan mentäessä. Täällä on Michelin-tasoisia ravintoloita, ja koko ajan tulee uutta. Valinnanvaraa riittää. Toivottavasti kaikki pärjäävät, Vahtera sanoo.

Vaikka oma ravintola on jo taakse jäänyttä elämää, ruoka-ala tuo silti yhä leivän konkarikokin pöytään.

Vahtera on osakkaana catering-yrityksessä ja hoitaa erilaisia yritystapahtumia, yksityisillallisia, ruokakonsultointia. Ensi vuonna on tulossa jälleen uusi ruokakirja.

– Työ on monimuotoista ja vaihtelevaa, joten niin kivaa kuin se olikin, ravintolan pyörittämistä ei ole ikävä. Olen siihen rytmiin ehkä jo vähän vanha mies. Ravintolassa päivät ovat tosi pitkiä, kahdeksan tuntia ei riitä. Alan tulevaisuus on nuorissa, olivat ne sitten tyttöjä tai poikia, Vahtera muotoilee.

Ruokakaupunki

Turku

Juttusarjassa vieraillaan kuudessa pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa kaupungissa jututtamassa kiinnostavia ruokakasvoja sekä aistimassa ruokakulttuuria.

Kussakin kaupungissa käydään arviokäynnillä kolmessa erilaisessa ravintolassa.

Lisäksi kolme asiantuntijaa kertoo näkemyksensä ruokakaupunkien kehityksestä. He muodostavat tuomariston, joka asettaa kaupungit paremmuusjärjestykseen.

Sarjan lopuksi paljastetaan tuomariston antamat pisteet, lasketaan ne yhteen arvioitsijoiden tähtien kanssa ja julistetaan voittaja.

Aiemmin tässä juttusarjassa on vierailtu Kuopiossa, Rovaniemellä ja Porvoossa. Ensi viikolla on vuorossa Tampere.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

huiviveikko
Ei sairaana saa tehdä töitä varsinkaan kun on näemmä kurkku kipeänä kun noin iso huivi kaulalla.
Vai onko tuo jotain ukkohipsterimeininkiä tai ihan muuta ? Tuo on varmaan joku koodi samanhenkisille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: huiviveikko
Olipa vitsikästä, miten päin tässä olla naurusta...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
80-luvulla
80-luvulla useissa ravintoloissa töissä olleena en ihan tunnista Vahteran kokemuksia. Keittiöhenkilökunnalla oli jokseenkin poikkeuksetta puhtaat vaatteet (vuoron alussa, ei välttämättälopussa). Omia veitsiä ei kyllä tainnut juuri olla. Yhden kokin tiedän jääneen kiinni juopottelusta työpaikalla, tarjottiin mahdollisuutta mennä kuntoutukseen, hylkäsi sen ja erotettiin. Joskus valomerkin jälkeen keittiöhenkilökunta saattoi tulla salin puolelle ottamaan oluet, jotka oli varattu sinne aiemmin - laitonta tietenkin mutta varsin harmitonta. Keiitöhenkilökunta oli nähdäkseni yleensä melko omanarvontuntoista, toki leipääntyneitäkin oli. Jotenkin omassa mielessäni sijoittaisin nuo lipittelytavat enemmänkin aiemmille vuosikymmenille, jolloin ne eivät olleet harvinaisia muillakaan aloilla.

Se kylläkin on totta, että keskivertokokki ei ollut mikään leuhka hifistelijä, joka uskoi kokkaamisen olevan jumaluudesta seuraava hyve. Harvat kokkikilpailut olivat ammattilaiskisoja, eivät mitään tosi-tv-elämyksiä, joissa keitosten mennessä pieleen olisi pillahdettu itkuun ja ajateltu elämän olevan ohi. Jokaisen kokin ei tarvinnut olla Suuri Taiteilija, riitti kun teki hyvää ruokaa hyvällä otteella, taitavasti. En ole niinkään varma, pidänkö nykytyylistä enemmän.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ollutta ja mennyttä
Eikös Turun runsaasta ruoka-ammattilaisten joukosta olisi löytynyt joku tuoreempi kasvo haastateltavaksi? Näkökulma mieluummin tulevaan kuin tämmöiseem aina väsyneeseen vanhojen muisteluun. Kyllä me turkulaiset ainakin tiedämme, että ravintolaruoan tarjonta ja kuluttaminen tässä kaupungissa on vuosikymmenten mittaan muuttunut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ruoka on tärkeää.
Minäkin ostan joskus Hesestä minikana-aterian neljällä eurolla, jos on varaa,

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »