Tanja Raunio ja Tiina Rinne-Kylänpää ovat Turun ja Naantalin positiivisimmat

Turkulaisen ravintola Old Bankin baarimestarina työskentelevä Tanja Raunio on valittu Turun vuoden 2017 positiivisimmaksi henkilöksi. Naantalin positiivisimmaksi valittiin kaupungin viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää.

Valintaraadin perusteluissa todetaan, että Raunio kehittää jatkuvasti itseään ja ammattitaitoaan, mutta jakaa osaamistaan alan kouluttajana myös muille. Koulutukseltaan Raunio on restonomi ja ammatillinen opettaja. Raunio toimii myös Visit Turun nimeämänä ruoka- ja juomakulttuurilähettiläänä. Hän pitää myös Turun Sanomien TS Ruoka -sivustolla blogia nimeltä Hörppyi ja herkkui!

Vuoden 2017 positiivisinta turkulaista luonnehditaan avoimeksi ja joustavaksi persoonaksi, jonka vaatimaton tyyli, räväkkä huumori ja helposti lähestyttävä olemus saavat ihmiset puolelleen.

Tiina Rinne-Kylänpää on toiminut työurallaan Naantalin saaristoasiamiehenä ja edistänyt alueen toimijoiden kanssa saaristokunnan elinkeinon kehittämistä ja merellisyyden hyödyntämistä muun muassa matkailussa.

Tiedotteessa todetaan, että sosiaalinen Rinne-Kylänpää innostuu helposti uudesta eikä jää paikoilleen makaamaan. Sydäntä lähellä ovat golf, lukeminen, lähiruoka, Rotary-toiminta, kaupunkipuutarhaviljely, kirpputorit, matkustelu ja ulkoilu.

Vuoden positiivisimman valinnan on ideoinut Positiivareiden Juhani Töytäri. Tarkoituksena on edistää yhteiskunnan positiivista muutosta korostamalla positiivisuutta ja palkitsemalla onnistumisia. Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi 2017 on valittu laulaja Saara Aalto.

Jori Liimatainen
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Ville
Muutto ensi tilassa
Minna Arve on paras mahdollinen ihminen Turun kaupunginjohtajaksi. Tanja Raunio on ajatuksiltaan ja teoiltaan positiivisempi kuin kukaan toinen turkulainen. Tunnen molemmat naiset. Uskomattomia valintoja Turussa. Näitä valintoja tietysti tekevät näköalattomat ihmiset, mutta silti hei, pliis.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Old Hunk
Vast: Muutto ensi tilassa
Heippa sit vaan. Kaupunki ei sinua Kalle jää kaipaamaan. Vähenee samalla katkeruus Turussa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ridge
OMG!
Rotarit on aina nii positiivisii ja oikeil asioil!! Tsemppii muutenki Kokoomus!!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »