Paikalliset

Kaupunkipyörät tulevat Turkuun toukokuussa

Jari Laurikko
Kaupunkipyörien telineasemia tulee Kupittaan asemalta satamaan.

Ensi toukokuussa Turussa alkavan kaupunkipyöräkokeilun pyörät tulevat Nextbike Polska S.A. -yritykseltä, joka on voittanut tarjouskilpailun. Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskuksen projektipäällikkö Karolus Haarten mukaan kilpailutuksen tavoitteena oli löytää kaikkia kaupunkilaisia, ulkopaikkakuntalaisia ja turisteja palveleva ratkaisu.

– Pyörien pitää vastata mahdollisimman hyvin eri käyttötarkoituksiin ja kaupunkimme infranvaatimuksiin. Pyöräilyn kehittäminen tukee kaupungin hiilineutraaliustavoitetta. Kokeilulla on mahdollisuus kehittyä pysyväksi osaksi kaupunkikuvaa niin kesä- kuin talvikaudella, sanoo Haarte kaupungin tiedotteessa.

Turun kaupunki pyysi tarjouksia kolmelle vuodelle, minkä jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kolmella vuodella. Tarjouspyynnössä mainittiin myös optio hankkia pyöriä myös Föli-alueen muihin kuntiin. Kaupunki sai määräaikaan mennessä kaksi tarjousta.

Turun pyöräasemien alustava sijoittelu.
Turun pyöräasemien alustava sijoittelu.

Turkuun hankitaan 300 kaupunkipyörää, niiden telineasemat sekä ylläpito. Telineasemia on 37, joista kolme on siirreltäviä. Asemat sijoitetaan Kupittaalta satamaan. Kilpailutetun peruspaketin hankintahinta on noin 2,1 miljoonaa euroa kolmelta vuodelta.

Pyöriin voi tulla mainoksia, ja niiden ja telineiden ominaisuuksia ja ulkonäköä räätälöidään Fölin ilmeeseen sopivaksi.

Kaupunkipyörät kuuluvat osaksi Civitas Eccentric -hanketta, joka kehittää Turussa fiksua liikkumista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (54)

Vastaa
P
Jeah
Hienoa, loistavaa, upeeta
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
EijaI
Ei taida tulla Alepa
Taitaa tulla Salen mainostarrat. Vaiko Cittarin? :)

Keskustan asukki
Autolla ja pyörällä
Stadissa nämä telineasemat toteutettiin niin, että autopaikat vähenivät mahdollisimman paljon: vaikka vaihtoehtoinen täysin yhtä hyvin toimiva paikka olisi ollut vieressä, laitettiin teline siihen, missä se vie mahdollisimman monta parkkipaikkaa. Saapa nähdä, ymmärretäänkö Turussa olla yhtään fiksumpia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskustaan muilla keinoilla
Vast: Autolla ja pyörällä
Jättäkööt autonsa sinne pihallensa vain, jos tulevat keskustaan, mikä on myös kymmenien tuhansien ihmisten koti. Ei kaupunki elä parista parkkipaikasta, mutta sadoista pyörräilijöistä kyllä. Autot kun vain tuppaavat vai tuomaan pari ihmistä keskustaan ja sitten ne vievät tilaa useaksi tunniksi käyttämättöminä. Ei semmoinen peli vetele, jos halutaan tuoda keskustaan enemmän väkeä ja liikennettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
M
Vast: Autolla ja pyörällä
Ei meillä Turussa tarvittaisi maanpäällisiä kadunvarsiparkkipaikkoja keskustassa ollenkaan. Louhi on kellonajasta riippuen melkein tyhjä. Silti halutaan raahata se pikku perä juuri sen liikkeen eteen mihin on asiaa! En osaa sanoa mikä tämän taudin nimi on... Turunlaiskatauti..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poppamies
Vast: Autolla ja pyörällä
"Ei meillä Turussa tarvittaisi maanpäällisiä kadunvarsiparkkipaikkoja keskustassa ollenkaan. Louhi on kellonajasta riippuen melkein tyhjä."

Kävelepä pariin kivijalkaliikkeeseen, ja kysy mielipidettä tähän. Valtaosa kadunvarsipaikoista on usein käytössä, ja nimenomaan keskustassa asioivien käytössä. Tämän tosiasian kieltäminen on aika absurdia. Louhi ei myöskään ole ihan super kätevä, jos saavut keskustaan esimerkiksi etelästä päin ja haluat vaikkapa Linnankadulle johonkin asioille. Ihan satunnainen esimerkki, mutta pointtina se, että älä yritä sanella mikä on muille käytännöllistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turre
Vast: Autolla ja pyörällä
"Kävelepä pariin kivijalkaliikkeeseen, ja kysy mielipidettä tähän. Valtaosa kadunvarsipaikoista on usein käytössä, ja nimenomaan keskustassa asioivien käytössä."

Siihen kaupan eteen mahtuu aika rajattu määrä asiakaspaikkoja ja keskustassa ne eivät ole mitenkään korvamerkitty yhdelle liikkeelle. Jos kivijalkakaupan liiketoiminta on parista parkkipaikasta kiinni, on liiketoiminta aika heikoilla kantimilla. Veikkaan, etteivät kävelykadun kaupat ihan hirveästi haluaisi autoliikennettä ja parkkipaikkoja takaisin eivätkä esim. Yliopistonkadun kirkon pään liikkeet ole niitä kaikkein halutuimpia paikkoja, vaikka parkkipaikkoja on kadun reunat täynnä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kyynikko
Kankkulan kaivoon
Turun nk. kaupunkisuunnittelu ei ole kyennyt luomaan kaupunkipyöräilylle toimivia puitteita Turkuun, vaikka kuinka on yrittänyt. Tähän astiset tulokset ovat lähinnä absurdeja. Jos näinkin suuria veronmaksajien rahoja ruvetaan kiinnittämään, kannattaisi aloittaa korvaamalla epäonnistuneet suunnittelijat oikeilla sellaisilla. Ja vaikka lähettämään ne perehdytykseen vaikkapa Kööpenhaminaan alkajaisiksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Komppaaja
Vast: Kankkulan kaivoon
Ikävää, mutta olet täysin oikeassa. Tarpeeksi hyvät puitteet pyöräilylle ei Turussa ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turre
Vast: Kankkulan kaivoon
Kokemuksia voi hakea vaikkapa Helsingistä, jossa järjestelmä on ollut valtava menestys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jep
Vast: Kankkulan kaivoon
Näillä luodaan edellytykset pyöräilyinfran kehittämiseen. Tällä sitä vauhtia saadaan kehitykseen. Turku ei kuitenkaan ole huonoimmasta päästä ja Suomen mittapuulla Turku on yksi parhaimmista pyöräilykaupungeista, usko pois!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää